‹ RKY: nationally significant built cultural environments, Finland

RKY: nationally significant built cultural environments · Finland

Tapiola (Hagalund)

Espoo (Esbo), Uusimaa, Finland

The record

Type: Nationally significant built cultural environment (RKY)
Elements (as the agency lists them): asuinkerrostalo, kaava-alue, kauppa- ja liikerakennus, kirkko, muu kulttuurirakennus, urheilurakennus
Character (as the agency lists it): taajama
Municipality: Espoo (Esbo)
Region: Uusimaa
Country: Finland
Coordinates: 60.17763, 24.80416
Pin: Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
RKY number: 1359

TodayHistorical map

Slide toward Today to fade the historical sheet and see the modern map underneath.

Riksarkivet, Swedish National Archives

2 historical maps cover this location, the earliest the 1666 map "Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus" (Bibliothèque nationale de France (Gallica)).

Historical maps covering this location

1666 · Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus (Bibliothèque nationale de France (Gallica))
1742 · Sveriges Krig, Ordres de Bataille 1723-1740 - Kriget mot Preussen 1757-1762… (Riksarkivet, Swedish National Archives)

Get directions ↗

This area in the Finnish Heritage Agency's RKY inventory ↗

The agency's Swedish page for this area ↗

The Finnish Heritage Agency's description

Kuvaus

Tapiola on Suomessa laajin ja merkittävin esimerkki toisen maailmansodan jälkeisestä lähiöiden ja asuintalojen suunnitteluideologiasta, jota uuden polven suunnittelijat sovelsivat luodakseen kokonaan uuden kaupunkiyksikön palveluineen ja työpaikkoineen. Entisen Hagalundin kartanon maille 1950-luvulta lähtien rakennettu "new town" -tyyppinen avara ja vaihteleva puutarhakaupunki kuuluu kansainvälisen DOCOMOMO-järjestön hyväksymään valikoimaan suomalaisen modernismin merkkiteoksia 1920-luvun lopulta 1970-luvulle.

Tapiola käsittää yhteisen keskustan ja sitä ympäröivät viheralueiden rajaamat lähiöt. Tapiolaksi on katsottu alueet, jotka perustuvat alkuperäiseen Heikki von Hertzenin luomaan periaatteeseen. Sen mukaan kukin alue- ja rakennusryhmäkokonaisuus on annettu yhden arkkitehdin suunniteltavaksi. Asemakaavallisesti keskeistä on maaston ja luonnonympäristön huomioiminen sekä avoimet, Otsonlahden rannoille jatkuvat laajat niityt ja viheralueet. Asuintalojen piha-alueet liittyvät avoimina hoidettuihin viheralueisiin. Korkeatasoisen rakennuskannan joukossa maamerkkejä ovat mm. Ervin suunnittelemat Tapion torni ja Mäntytorni sekä Revellin suunnittelemat kerrostalot, ns. Taskumatit. Asuntosäätiön Tapiolaan olennaisesti liittyvien keskustan, itäisen, läntisen ja pohjoisen lähiön lisäksi Tapiolaan lasketaan kuuluvaksi eteläiseen lähiöön 1960-luvulla rakennetut Hakalehto, Suvikumpu ja Länsiranta.

Kullakin Tapiolan asumalähiöllä on oma ostoskeskus ja koulut. Alueen vaihtelevat asuintalotyypit, kerrostalot, rivitalot, lamellitalot, atriumtalot, ketjutalot ja omakotitalot, on sijoitettu toistensa ja viheralueiden lomaan. Alueen asemakaavoitus on tarjonnut monille tunnetuille arkkitehdeille mahdollisuuden vapaaseen ja kokeilevaan suunnitteluun. Monet asuinrakennuksista ovat aikakautensa arkkitehtonisesti parhaita edustajia Suomessa.

Tapiolan yhteisen keskustan muodostavat keskusaltaan ympärille sijoittuneet kirkko, koulu ja uimahalli sekä hotelli ja uudempi kulttuurikeskus. Keskustan symboli on 13-kerroksinen Keskustorni.

Tapiolan itäosat ja keskustan yhdistävän Tapionraitin varrella sijaitseva betonielementtirakenteinen kirkko on kokonaishahmoltaan selkeämuotoinen kuutio. Siihen liittyvät toiminnalliset tilat ovat leveän käytävän yhdistämässä matalassa siipiosassa. Kerhotilat sekä seurakuntasali ovat kumpikin lasiseinäisten sisäpihojen rajaamat. Kirkon vieressä on alkuaan kirkkoherran ja kappalaisen sekä talonmies-vahtimestarin virka-asunnoiksi varatut rakennukset piha-alueineen.

Tapiolan aikaisemmasta maankäytön historiasta on viheralueina toimivien peltojen lisäksi säilynyt mäkialueilla venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana rakentamia kantalinnoitettuja asemia. Erityisesti kaksi pyramidimaisen seinärakenteen omaavaa suojahuonetta (XXXVII:6 ja 12 sekä XXXIII:7) ovat ainutlaatuisia koko puolustusketjun alueella. Tapiolan tieverkko noudattaa osittain vanhoja linnoitukseen kuuluneiden tykkiteiden linjauksia.

Historia

Tapiolan rakentaminen osui toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin Helsingin seudulla vallitsi ankara asuntopula. Suuret ikäluokat ja muuttoliike pääkaupunkiseudulle edellyttivät määrätietoista asuntopolitiikkaa. Keskustojen asuntoalueita ja erityisesti niiden pihoja pidettiin synkkinä ja lapsille vahingollisina. Tapiolan esikuvana oli howardilainen puutarhakaupunki, jonka onnistuneena sovelluksena pidettiin Puu-Käpylää. Tapiolan asuntoalueiden suunnittelussa pidettiin keskeisenä perheiden ja lasten huomioonottamista - asuntotyypeistä asetettiin etusijalle omakoti- ja rivitalot. Tapiola on kokonaisuutena toteutunut "new town" -idean sovellus, joka on ollut sodanjälkeisen kaupunkirakentamisen tärkein esikuva ja vertauskohta.

Hagalundin kartano muodostui 1800-luvun alkupuolella kun Otnäsin kartano jaettiin perinnönjaossa. Nykyisen Tapiolan alueella olevat kartanon pellot ja erityisesti niihin liittyvät metsäiset mäet linnoitettiin ensimmäisen maailmansodan aikana venäläisten toimesta. Tapiolan tukikohdat muodostivat osan laajempaa Viaporin linnoituksen puolustusketjua.

Otto-Ivar Meurman kaavoitti Hagalundin alueen ensimmäisen kerran yksityisestä toimeksiannosta 1945-1946. Pääosa Hagalundin kartanon maista siirtyi Väestöliiton omistukseen 1951 ja Tapiolaksi nimetyn alueen rakentaminen alkoi kuuden kansalaisjärjestön perustaman Asuntosäätiön johdolla 1953. Asuntosäätiön hallituksen puheenjohtajana toimineella Heikki von Hertzenillä oli avainasema Tapiolan puutarhakaupungin syntymisessä ja toteutuksessa.

Asuntosäätiö teki Meurmanin asemakaavaan huomattavia muutoksia, jotka lisäsivät rakennustehokkuutta. Suunnittelu siirtyi Aarne Ervin johtamalle arkkitehtiryhmälle. Kukin ryhmän jäsen suunnitteli alueen osan ja sen rakennukset. Asuntosäätiön Tapiola suunniteltiin 12000 asukkaalle. Omakoti-, rivitalo- ja kerrostaloryhmät sijoitettiin väljästi ja vapaamuotoisesti metsien ja kallioiden katveeseen. Laajat viheralueet jakoivat alueen neljään osaan. Asuinrakennusten suunnittelijoina toimivat maan etevimmät arkkitehdit kuten Aulis Blomstedt, Aarne Ervi, Jorma Järvi, Viljo Revell, Kaija ja Heikki Siren sekä Markus Tavio. Suuri osa Tapiolasta rakennettiin Arava-lainoituksen turvin, ja alue oli edelläkävijä Arava-rakentamiseen liittyvän piha- ja puistosuunnittelun alalla.

Asuntosäätiön Tapiola rakennettiin osissa. Ensimmäiseksi rakennettu, osin Meurmanin laatimaan puutarhakaupunkimaiseen rakennussuunnitelmaan pohjautuva itäinen lähiö rakennettiin pääosin 1953-1957. Arkkitehdeiksi kutsuttiin Aarne Ervi, Viljo Revell, Aulis Blomstedt ja Markus Tavio. Keskeinen rooli suunnittelusssa oli Ervillä, joka mm. Revellin ohella pyrki hyödyntämään uuden sarja- ja elementtituotannon mahdollisuuksia. Lisäksi mukana oli maisemasuunnittelija, ruotsalainen Nils Orrento.

Toisessa vaiheessa 1953-1961 rakennettiin maastoon sovitettujen kaartuvien katulinjojen ja eri rakennustyypeistä kokonaisuuden muodostava läntinen lähiö. Kolmas, arkkitehti Pentti Aholan suunnittelema pohjoinen lähiö, rakennettiin 1960-luvulla jo asemakaavaltaan suorakulmaisempana.

Keskustan eteläpuolinen, entiselle niittyalueelle rakennettu alue toteutettiin 1960-luvulla osin rakennusliikkeiden aluerakentamisen ja betonielementtitekniikan opeilla. Eteläisessä lähiössä kaavasuunnitelman yksittäisiä rakennusryhmiä suunnittelivat arkkitehti Pentti Ahola Hakan rakennuttamassa Hakalehdossa sekä arkkitehdit Raili ja Reima Pietilä Asuntosäätiön rakennuttamassa Suvikummussa.

Tapiolan keskustasta järjestettiin 1954 suunnittelukilpailu, jonka voitti arkkitehti Aarne Ervi. Entisen sorakuopan paikalle rakennettiin suuri keskusallas (1962), jonka rannoille sijoitettiin kirkko ja koulu sekä Ervin suunnittelemat uimahalli (1965), Heikintori (1968) ja hotelli (1974). Keskustan symboliksi valmistui 13-kerroksinen keskustorni siipirakennuksineen 1961 Ervin suunnittelemana. Vuonna 1989 valmistui arkkitehti Arto Sipisen suunnittelema Espoon kulttuurikeskus.

Arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnittelema Tapiolan kirkko perustuu 1961 pidetyn kutsukilpailun voittaneeseen ehdotukseen. Sen perusratkaisun lähtökohtana oli suunnittelijan mukaan Tapiolan keskustan maisemalliset ja asemakaavalliset tekijät, jotka sanelivat sen, ettei kirkko voinut kilpailla näkyvyydessä keskustan vaaleiden tornimassojen kanssa. Kirkon rakenteista vastasi Insinööritoimisto Bertel Ekengren. Toimistosiipeä laajennettiin 1992.

Läntiseen lähiöön valmistui 1964 Aarno Ruusuvuoren konstruktiivinen ja varmaotteisesti maisemaan sijoitettu Oy Weilin&Göös painotalo. Teollisuustiloissa toimii nykyään mm. museoita.

Myöhemmin Tapiolan liikekeskusta on huomattavasti laajennettu rakentamalla sinne liike- ja toimistorakennuksia alkuperäisestä Tapiolasta poikkeavaan tapaan.

Beskrivning (på svenska)

The agency's own Swedish text. The English below is made from the Finnish.

Hagalund är det mest omfattande och betydande exemplet i Finland på det nya idealet av förorter och bostäder som vann terräng efter andra världskriget och som tillämpades av den nya generationens arkitekter när de skapade moderna förorter med service och arbetsplatser. Trädgårdsstaden som började byggas på 1950-talet på före detta Hagalunds gårds marker är en luftig och varierande stadsdel av typ ”new town”. Hagalund är listad av den internationella organisationen DOCOMOMO som en betydande representant för modern finsk arkitektur mellan 1920-talet och 1970-talet.

Hagalund omfattar ett gemensamt centrum med kringliggande förorter som gränsas av grönområden. Till Hagalund räknas de områden som grundar sig på Heikki von Hertzens ursprungliga ideologi. Enligt den svarar en och samma arkitekt för varje delområde och husgrupp. Det stadsplanemässigt viktigaste draget är hänsynen till terrängen och naturmiljön samt öppna ängar och grönområden som breder ut sig ända till Björnviken. Bostadshusens gårdsområden gränsar direkt till de välvårdade grönområdena. Bland det högklassiga byggbeståndet finns landmärken, t.ex. centraltornet (Tapion torni) och Talltornet (Mäntytorni) som ritats av Aarne Ervi samt höghusen, de s.k. Fickpluntorna, av Viljo Revell. Utöver centrum samt östra, västra och nordliga förorten, vilka utgör en väsentlig del av bostadsfondens Hagalund, medräknas Hagalid, Solhöjden och Västerstranden som byggdes i den södra förorten på 1960-talet.

Varje bostadsområde i Hagalund har eget köpcenter och skolor. De varierande bostadstyperna i området, flervåningshus, radhus, lamellhus, atriumhus, kedjehus och egnahemshus, är placerade mellan varandra i närheten av grönområden. Stadsplaneringen har gett många kända arkitekter en chans att experimentera fritt. Många av bostadshusen hör till de arkitektoniskt sett bästa representanterna för sin tid i hela landet.

Hagalund har ett gemensamt centrum som består av kyrkan, skolan och simhallen invid bassängen samt ett hotell och ett nyare kultrucentrum. Symbolen för stadsdelens centrum är tornet i 13 våningar.

De östra delarna av Hagalund förenas med centrum genom kyrkan vid Tapionraitti som är byggd av betongelement i form av en kubik. Kanslilokalerna i samband med kyrkan är placerade i en låg flygelbyggnad i änden av en bred förbindelsegång. Klubblokaler och församlingssal gränsas vardera av atrier med glasväggar. Bredvid kyrkan finns hus som ursprungligen var avsedda som tjänstebostäder för kyrkoherden, kaplanen och gårdskarlen-vaktmästaren.

Av de tidigare markerna som tillhört Hagalund gård har åkrarna bevarats som grönområden och dessutom finns där fasta förskansningar som byggts av ryssar under första världskriget. I synnerhet två skyddsrum (XXXVII:6 och 12 samt XXXIII:7) med pyramidliknande väggar är unika element i försvarslinjen. Vägnätet i Hagalund följer delvis de gamla kanonvägarna som tillhört befästningen.

Historia (på svenska)

Hagalund byggdes efter andra världskriget då Helsingforsregionen led av svår bostadsbrist. De stora åldersklasserna och flyttrörelsen till huvudstaden förutsatte en målmedveten bostadspolitik. Bostadsområdena i centrum och i synnerhet deras gårdsområden ansågs vara dystra och skadliga för barn. Förebilden för Hagalund var en howardiansk trädgårdsstad varav Trä-Kottby ansågs vara ett lyckat exempel. Vid planeringen av bostadsområdena i Hagalund ansågs det vara viktigt att beakta familjernas och barnens behov. Egnahemshus och radhus prioriterades framför andra lägenhetstyper. Hagalund som helhet är en tillämpning av ”new town”-idén som varit den viktigaste förebilden och modellen för stadsbyggandet efter kriget.

Hagalund gård bildades under första hälften av 1800-talet när Otnäs gård delades i ett arvskifte. Åkrarna som ligger i nuvarande Hagalund och särskilt de skogbeklädda kullarna befästes under första världskriget av ryssarna. Försvarsposterna i Hagalund bildade en del av en mer omfattande försvarslinje kring fästningen Sveaborg.

Otto-Ivar Meurman planlade Hagalunds marker för första gången på privat uppdrag 1945–1946. Huvuddelen av Hagalunds gårds marker övergick i Väestöliittos (Befolkningsförbundet) ägo år 1951. År 1953 började man bygga ett bostadsområde kallat Hagalund under ledning av en bostadsfond (Asuntosäätiö) som grundats av sex frivilliga organisationer. Heikki von Hertzen, som var ordförande i bostadsfondens styrelse, hade nyckelrollen både vid planeringen och vid genomförandet av trädgårdsstaden Hagalund.
Bostadsfonden införde betydande ändringar i Meurmans stadsplan som ökade byggnadseffektiviteten. Planeringen övergick till en arkitektgrupp under ledning av Aarne Ervi. Varje medlem i gruppen planerade en del av området, inklusive byggnader. Bostadsfonden planerade Hagalund för 12 000 invånare. Egnahemshusen, radhusen och höghusen grupperades fritt och glest i kanterna av skog och berg. Området indelades i fyra delar med omfattande grönområden. Bostadshusen ritades av landets främsta arkitekter som Aulis Blomstedt, Aarne Ervi, Jorma Järvi, Viljo Revell, Kaija och Heikki Siren samt Markus Tavio. En stor del av Hagalund byggdes med hjälp av Aravalån och området var föregångare i fråga om Aravafinansierad gårds- och parkplanering.

Bostadsfondens del av Tapiola byggdes i etapper. Först byggdes den östra förorten som i huvudsak färdigställdes 1953–1957, dels på basis av Meurmans byggnadsplan med trädgårdsstad som mål. Till arkitekter kallades Aarne Ervi, Viljo Revell, Aulis Blomstedt och Markus Tavio. Ervi hade en central roll i planen. Han och bl.a. Revell ville utnyttja de möjligheter som den moderna serie- och elementproduktionen kunde erbjuda. Därtill medverkade en landskapsplanerare, svensken Nils Orrento.

I andra skedet 1953–1961 byggdes den västra förorten som bildar enhetliga gatulinjer i den kuperade terrängen samt hus med olika lägenhetstyper. Den tredje, norra förorten ritades av arkitekt Pentti Ahola och byggdes på 1960-talet. Där har stadsplanen redan fått en mer rätvinklig form.

Området söder om centrum byggdes på en före detta äng under 1960-talet, delvis enligt byggnadsfirmornas teorier om områdesbyggande och betongelementteknik. I den södra förorten byggdes enskilda stadsplansenliga husgrupper ritade av arkitekt Pentti Ahola i Hakalehto (Hagalund) som byggdes av byggnadsfirman Haka. En del husgrupper ritades av arkitekterna Raili och Reima Pietilä för Solhöjden som byggdes av Bostadsfonden.

En tävling ordnades år 1954 om planen för Hagalunds centrum. Vinnare var arkitekt Aarne Ervi. På platsen av en gammal grustäkt byggdes en stor bassäng (1962) och kring den placerades kyrka och skola. I närheten av bassängen byggdes också en simhall (1965), köpcentret Heikintori (1968) och ett hotell (1974). Som symbol för stadsdelens centrum byggdes 1961 ett torn i 13 våningar med flygelbyggnad efter ritningar av Ervi. År 1989 färdigställdes Esbo kulturcentrum efter ritningar av arkitekt Arto Sipinen.

Hagalunds kyrka är ritad av arkitekt Aarno Ruusuvuori och grundar sig på det vinnande bidraget i en tävling som hölls för inbjudna arkitekter år 1961. Enligt arkitekten är idén att ta tillvara de element i landskapet och stadsplanen som bl.a. dikterade att kyrkan inte kunde ha en lika framträdande roll som de ljusa tornmassorna i centrum av Hagalund. För kyrkans struktur svarade Ingenjörsbyrå Bertel Ekengren. Kontorsflygeln byggdes ut 1992.
År 1964 färdigställdes förlaget Oy Weilin & Göös tryckeri som på ett konstruktivt och gediget sätt fick sin plats i landskapet enligt ritningar av Aarno Ruusuvuori. Numera är industrilokalerna säte bl.a. för museer.

Senare har affärscentret i Hagalund byggts ut i betydande omfattning med nya affärs- och kontorsbyggnader som avviker från det ursprungliga Hagalund.

English translation (from the Finnish)

The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com

Description

Tapiola is the largest and most significant example in Finland of the post-Second World War suburban and residential planning ideology, which the new generation of planners applied to create an entirely new urban unit with its services and workplaces. The spacious, varied garden city of the "new town" type, built from the 1950s onwards on the former grounds of Hagalund manor, is among the works of Finnish modernism from the late 1920s to the 1970s selected by the international DOCOMOMO organisation.

Tapiola comprises a common centre and the suburbs surrounding it, bounded by green areas. The areas regarded as Tapiola are those based on the original principle created by Heikki von Hertzen. According to this principle, each area and building group as a whole is entrusted to a single architect to design. In terms of the town plan, what is central is the consideration of the terrain and natural environment, and the open, extensive meadows and green areas that continue along the shores of Otsonlahti. The courtyards of the residential buildings connect to the well-kept green areas as open spaces. Among the high-quality building stock, the landmarks include, among others, the Tapion torni and Mäntytorni designed by Ervin, and the apartment blocks designed by Revell, the so-called Taskumatit. In addition to the centre, the eastern, western and northern suburbs, which are essentially linked to the Asuntosäätiö's Tapiola, the southern suburb, with Hakalehto, Suvikumpu and Länsiranta built in the 1960s, is also counted as part of Tapiola.

Each of Tapiola's residential suburbs has its own shopping centre and schools. The area's varied residential building types, apartment blocks, terraced houses, lamellitalot, atrium houses, chain houses and detached houses, are placed among and between one another and the green areas. The town planning of the area has given many well-known architects the opportunity for free and experimental design. Many of the residential buildings are among the architecturally best representatives of their era in Finland.

The common centre of Tapiola is formed by the church, school and swimming hall located around the central pool, as well as the hotel and the newer cultural centre. The symbol of the centre is the 13-storey Keskustorni.

The church in the eastern part of Tapiola, situated along Tapionraitti which links the eastern part with the centre, is a concrete element-structured church whose overall form is a clearly shaped cube. The functional spaces connected to it are in a low wing section, joined by a wide corridor. The club rooms and the parish hall are each bounded by glass-walled inner courtyards. Next to the church are the buildings originally reserved as official residences for the vicar and the curate, together with the caretaker-janitor, with their courtyard areas.

Apart from the fields that serve as green areas, Tapiola's earlier land-use history has preserved, on the hills, permanently fortified positions built by the Russians during the First World War. In particular, two shelter rooms with a pyramid-shaped wall structure (XXXVII:6 and 12 as well as XXXIII:7) are unique across the entire defence chain area. Tapiola's road network partly follows the alignments of the old artillery roads that belonged to the fortification.

History

The construction of Tapiola coincided with the period after the Second World War, when the Helsinki area suffered from acute housing shortages. Large age cohorts and migration to the capital region required a purposeful housing policy. The courtyards of inner-city residential areas were considered gloomy and harmful to children. The model for Tapiola was the Howardian garden city, and Puu-Käpylä was regarded as its successful application. In planning Tapiola's residential areas, taking families and children into account was a central principle, and detached and terraced houses were given priority among housing types. Overall, Tapiola is an application of the "new town" idea, which has been the most important model and point of reference for post-war urban development.

Hagalund manor was formed in the first half of the 19th century when Otnäs manor was divided in an inheritance partition. The manor's fields in the present Tapiola area, and especially the wooded hills associated with them, were fortified by the Russians during the First World War. The Tapiola strongpoints formed part of the wider defence chain of the Viapori fortress.

Otto-Ivar Meurman first planned the Hagalund area on a private commission in 1945-1946. The majority of the Hagalund manor lands passed into the ownership of Väestöliitto in 1951, and construction of the area named Tapiola began in 1953 under the leadership of Asuntosäätiö, founded by six civic organisations. Heikki von Hertzen, chairman of the board of Asuntosäätiö, held a key position in the emergence and realisation of the Tapiola garden city.

Asuntosäätiö made considerable changes to Meurman's town plan, which increased building density. Design was transferred to an architects' group led by Aarne Ervi. Each member of the group designed a part of the area and its buildings. Asuntosäätiö's Tapiola was designed for 12,000 residents. Detached, terraced and apartment block groups were placed loosely and informally, sheltered among forests and rocks. Extensive green areas divided the area into four parts. The residential buildings were designed by the country's most outstanding architects, such as Aulis Blomstedt, Aarne Ervi, Jorma Järvi, Viljo Revell, Kaija and Heikki Siren, and Markus Tavio. A large part of Tapiola was built with the support of Arava loans, and the area was a pioneer in the field of courtyard and park design associated with Arava construction.

Asuntosäätiö's Tapiola was built in stages. The eastern suburb, built first and based partly on the garden-city-style building plan drawn up by Meurman, was built mainly in 1953-1957. The architects were Aarne Ervi, Viljo Revell, Aulis Blomstedt and Markus Tavio. Ervi played a central role in the design, and alongside Revell he sought to exploit the possibilities of new serial and prefabricated element production. The Swedish landscape architect Nils Orrento was also involved.

In the second stage, 1953-1961, the western suburb was built, forming a whole from curving street lines fitted to the terrain and different building types. The third, northern suburb, designed by architect Pentti Ahola, was built in the 1960s, with a town plan that was already more rectilinear.

The area south of the centre, built on a former meadow, was realised in the 1960s partly using the area-construction and concrete-element techniques of building firms. In the southern suburb, individual building groups of the plan were designed by architect Pentti Ahola in Hakalehto, built by Haka, and by architects Raili and Reima Pietilä in Suvikumpu, built by Asuntosäätiö.

A design competition for the Tapiola centre was held in 1954, and it was won by architect Aarne Ervi. On the site of a former gravel pit a large central pool was built (1962), on whose shores a church and a school were placed, along with the swimming hall designed by Ervi (1965), Heikintori (1968) and the hotel (1974). The 13-storey central tower with its wing buildings, designed by Ervi, was completed in 1961 as the symbol of the centre. In 1989 the Espoo Cultural Centre, designed by architect Arto Sipinen, was completed.

Tapiola Church, designed by architect Aarno Ruusuvuori, is based on the proposal that won an invitation competition held in 1961. According to the designer, the basic solution was based on the landscape and town-plan factors of the Tapiola centre, which dictated that the church could not compete in visibility with the light-coloured tower masses of the centre. The structures of the church were the responsibility of the engineering firm Insinööritoimisto Bertel Ekengren. The office wing was extended in 1992.

The constructivist printing house Oy Weilin&Göös, designed by Aarno Ruusuvuori and confidently placed in the landscape, was completed in the western suburb in 1964. Museums, among others, now operate in the industrial premises.

Later, the commercial centre of Tapiola has been considerably extended by building retail and office premises there, in a manner that differs from the original Tapiola.

Nearby in the register

Other entries of the same register within about three miles of this one, by straight line.

Descriptions are shown with the written permission of the Finnish Heritage Agency and reproduced unchanged. Locations come from its open spatial data; pins are placed by TreeAlive. Finnish Heritage Agency (Museovirasto) · Spatial data: CC BY 4.0

All Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö in Uusimaa All Region Uusimaa records All Finland Heritage registers Historical markers (US)National Register of Historic Places (US)

See your own family's places on a living map