RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Männäisten ruukinalue
Uusikaupunki, Varsinais-Suomi, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- muinaisjäännös, muu tuotantorakennus, ruukki, silta
- Character (as the agency lists it)
- agraarimaisema
- Municipality
- Uusikaupunki
- Region
- Varsinais-Suomi
- Country
- Finland
- Coordinates
- 60.82466, 21.54847
- Pin
- Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
- RKY number
- 902
Slide toward Today to fade the historical sheet and see the modern map underneath.
Bibliothèque nationale de France (Gallica)
The 1666 map covering this location: "Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus" (Bibliothèque nationale de France (Gallica)).
Historical maps covering this location
- 1666 · Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus (Bibliothèque nationale de France (Gallica))
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Männäisten yhtenäinen ja tiivis ruukinalue kuvastaa Ruotsin vallan aikaista raudanjalostuksen historiaa 1700- ja 1800-luvun vaihteessa. Männäisissä on säilynyt raudantuotantoon liittyviä, harvinaisia tuotanto rakennuksia kuten poikkeuksellisen suurikokoinen hiilihuone sekä harmaakivestä rakennettu kalkkivarasto. Ruukki on säilyttänyt yleisilmeen, joka sillä oli raudanjalostuksen päättyessä 1800-luvun alussa.
Sirppujoen varrella oleva Männäisten ruukki on viljelysten ympäröimä. Teollisuushistoriallisesti mielenkiintoisin rakennus, jolle ei ole vastinetta millään muulla ruukinalueella Suomessa on kookas harjakattoinen ja valkoiseksi kalkittu slagitiilistä rakennettu entinen hiilihuone vuodelta 1805. Sen mittasuhteet -48m pitkä, 18m leveä ja 15m korkea - ylittää vain ruotsalaisen Högforsin ruukin hiilihuone. Hiilihuoneen eteläpuolella on harmaakivestä muurattu entinen kalkkivarasto, sekin hiilihuoneen tavoin rakennustyyppinsä ainoita säilyneitä edustajia.
Männäisten kosken keskellä olevassa saaressa on rapattu tiilinen myllyrakennus vuodelta 1796 ja viinanpolttimo vuodelta 1788. Niiden välinen kivisilta on 1780-luvulta, samoin padon kiviosat. Masuunin paikalla joen itärannalla on nykyään sauna ja puutarha. Ruukin hirsinen kaksikerroksinen päärakennus on vuodelta 1769 ja nykyasunsa se on saanut 1905. Keskeisistä rakennuksista vain masuuni ja osa työväenasunnoista ovat hävinneet, muut rakennukset on sopeutettu maatalouden tarpeisiin. Selkeää ruukinkatua ei ole.
Ruukilta johtaa Kalannin keskiaikaiselle kirkolle suora, Samuel af Ugglasin 1780-luvulla rakennuttamaksi mainittu Kirkkotie, joka on masuunikuonalla perustettu. Joen yläjuoksun patojärjestelyistä on säilynyt näyttäviä raunioita Laitilassa ("Ugglas-fästi") ja Tuorlahden lastauspaikalla jokisuussa.
Historia
Männäisten ruukin historia alkoi, kun kauppias ja ruukinpatruuna Samuel Hjerpe sai tilapäisen privilegion kosken rannalle perustettavaan masuuniin 1741. Hjerpe myi ruukin ruotsalaiselle poliitikolle ja liikemiehelle Anders Backmanssonille (aateloituna Nordencrantz), jonka kaudella masuunin rakentaminen aloitettiin. Varsinaisesti ruukin toiminta alkoi 1749, jolloin Nordencrantz myös sai lopullisen luvan masuuniin. Nordencrantz sai 1751 hallitukselta luvan ostaa kaikki Männäisten ruukin ympäristössä vapaina olevat kruununtilat, joita oli Kalannin puolella 48 ja Laitilassa 41. Ruukin alueelle rakennettiin Haudon vesisaha. Ruukki omisti 1790 jälkeen noin viidenneksen Kalannin pitäjän tiloista.
Ruukki toimi ruotsalaisen malmin varassa. Ruukin kukoistuskausi alkoi, kun sen omistajaksi tuli 1785 ruotsalainen maaherra Samuel af Ugglas, joka omisti Tukholman läänissä Johannisforsin ja Forsmarkin ruukit. Männäisten masuuni, rakennukset ja pato uusittiin 1780-luvun lopulla ja Laitilan puolelle rakennettiin Ugglas-fästin nimellä tunnettu patolaitos 1787-1788. Haudon koskeen rakennettiin 1790 kankivasarapaja ja kirkon ja ruukin välille suora rautakuonalla pinnoitettu puistotie. Ruukin työväenasunnot sijaitsivat pääasiassa ruukinalueen itäpuolella. Ruukilla oli oma lastauspaikka Sirppujoen suulla. Jokea oli kuljetuksia varten perattu ja liikenteen helpottamiseksi mainitaan rakennetun viisi "patoa".
Haminan rauhan ja Suomen Venäjään liittämisen jälkeen Männäisten toiminta päättyi ja ruukin viimeinen omistaja, ratsumestari Pehr G. af Ugglas, myi ruukin 1815. Tämän jälkeen siitä kehittyi merkittävä maatila, jonka mylly ja saha hyödynsivät edelleen kosken vesivoimaa. Ruukin vanhoja rakennuksia on 1990-luvulla korjattu.
Further reading (as the agency lists it)
Eevert Laine, Suomen vuoritoimi 1809-1882. Historiallisia tutkimuksia XXXI;2. 1948.
Lempi Nevavuori, Männäisten ruukki: Kappale Kalannin pitäjän historiaa ja vähän Laitilankin. Kalannin kunta 1976.
Ruukki-inventointiaineisto, Museovirasto 1982.
Mirja Turunen (toim.), Ruukkien retki. Museovirasto, Suomen Matkailuliitto. 1998.
Terhi Nallinmaa-Luoto ja Kari Alifrosti. Kalannin historia. Uudenkaupungin kaupunki 1999.
Asko Salokorpi, Suomen rautaruukit. Keuruu 1999.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
The compact and tightly knit Männäiset ironworks area reflects the history of iron processing in the Swedish period at the turn of the 18th and 19th centuries. Männäiset has preserved rare production buildings related to iron production, such as an exceptionally large charcoal store and a lime store built of grey stone. The ironworks has retained the general appearance it had when iron processing ended at the beginning of the 19th century.
The Männäiset ironworks, beside the Sirppujoki river, is surrounded by cultivated fields. The most interesting building from an industrial-historical point of view, for which there is no counterpart at any other ironworks site in Finland, is the large gabled, whitewashed building of slag brick, the former charcoal store dating from 1805. Its proportions (-48m long, 18m wide and 15m high) surpass only those of the charcoal store at the Swedish Högfors ironworks. To the south of the charcoal store is the former lime store built of grey stone which, like the charcoal store, is one of the only surviving examples of its building type.
On an island in the middle of the Männäiset rapids stand a rendered brick mill building from 1796 and a distillery from 1788. The stone bridge between them dates from the 1780s, as do the stone parts of the dam. The blast furnace stood on the east bank of the river, where there is now a sauna and a garden. The ironworks' two-storey log main building dates from 1769, and it received its present appearance in 1905. Of the central buildings, only the blast furnace and part of the workers' dwellings have been lost; the other buildings have been adapted to agricultural needs. There is no clearly defined ironworks street.
From the ironworks, a straight road called Kirkkotie leads to the medieval church at Kalanti. It is mentioned as having been built by Samuel af Ugglas in the 1780s and is founded on blast furnace slag. Impressive remains of dam structures from the upper reaches of the river survive at Laitila ("Ugglas-fästi") and at the Tuorlahti loading place at the river mouth.
History
The history of the Männäinen ironworks began when Samuel Hjerpe, a merchant and ironmaster, received a temporary privilege in 1741 to establish a blast furnace on the river rapids. Hjerpe sold the ironworks to the Swedish politician and businessman Anders Backmansson (ennobled as Nordencrantz), during whose tenure construction of the blast furnace began. The ironworks' operations actually started in 1749, when Nordencrantz also received the final permit for the blast furnace. In 1751 Nordencrantz received permission from the government to buy all the vacant Crown farms in the vicinity of the Männäinen ironworks, of which there were 48 on the Kalanti side and 41 in Laitila. The Haudo water sawmill was built in the ironworks area. After 1790 the ironworks owned about a fifth of the farms of Kalanti parish.
The ironworks relied on Swedish ore. Its heyday began when the governor Samuel af Ugglas, a Swedish official who owned the Johannisfors and Forsmark ironworks in Stockholm County, became its owner in 1785. The Männäinen blast furnace, buildings and dam were renewed at the end of the 1780s, and on the Laitila side a dam structure known as the Ugglas-fäst was built in 1787-1788. In 1790 a tilt hammer workshop was built at the Haudo rapids, and a straight avenue surfaced with iron slag was built between the church and the ironworks. The ironworks' workers' housing was located mainly on the east side of the ironworks area. The ironworks had its own loading place at the mouth of the Sirppujoki river. The river had been dredged for transport, and to ease traffic five "patoa" are mentioned as having been built.
After the Treaty of Hamina and the annexation of Finland to Russia, operations at Männäinen came to an end, and the last owner of the ironworks, cavalry captain Pehr G. af Ugglas, sold the ironworks in 1815. Afterwards it developed into a significant farm, whose mill and sawmill continued to use the water power of the rapids. The old buildings of the ironworks were repaired in the 1990s.
Nearby in the register
Other entries of the same register within about three miles of this one, by straight line.