RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Laitaatsillan telakkayhdyskunta
Savonlinna, Etelä-Savo, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- muu teollisuusrakennus, satama, työväen asuintalo, urheilurakennus
- Character (as the agency lists it)
- kulttuurimaisema
- Municipality
- Savonlinna
- Region
- Etelä-Savo
- Country
- Finland
- Coordinates
- 61.87581, 28.83583
- Pin
- Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
- RKY number
- 4448
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Laitaatsillan telakka on 1900-luvun alkupuolelta alkaen ollut Suomen tärkeimpiä sisävesitelakoita ja sisävesilaivojen talvehtimistukikohta. Telakan historia liittyy Suomen puunjalostusteollisuuden kehitykseen, etenkin sen yhden keskeisen yhtiön, Enso-Gutzeit Oy:n, toimintaedellytyksiin Saimaan vesistöalueella.
Telakka-alueen yleisilme ja rakennusten muodostama kokonaisuus kuvaa hyvin sisävesilaivaliikenteen vaiheita pitkältä ajalta. Telakka koostuu telakkatoiminnalle tyypilliseen tapaan eri aikaisista, muuttuneiden toimintaperiaatteiden mukaan jatkuvasti muuntuneista teollisuuden rakennuksista, rakenteista ja laitteista. Laitaatsillan telakkatoiminta painottuu edelleen alusten huolto- ja korjaustöihin.
Telakka-alueen pohjoispäässä, Laitaatsalmen rannalla on ns. pieni telakka alle 15 metrin pituisille aluksille ja sen vieressä isompi telakka, jolle voidaan telakoida jopa 40 metrin pituisia aluksia. Rahalahden pohjukassa on lotjaveistämön alue. Sen ja telakan välissä pieni saha.
Telakka-alueen rakennuskanta koostuu korjauspajoista, peltipajoista, puusepän- moottori- ja maalausverstaista, työkaluvarastoista, vinsseistä ja erilaisista varastorakennuksista, lauta- ja venevarastoista, venevajoista ja -talaista. Monissa rakennuksissa on kuten laivoissakin, tunnusmerkkinä Enso-Gutzeitin valkoinen tähti päätyikkunoina. Telakan vanhin säilynyt rakennus on voima-asema vuodelta 1915. Sen höyrykattiloista on johdettu höyryä ns. pasalootiin, joissa proomujen kylkiin tulevat mäntylankut on pehmitetty taipuisiksi. Kolmikerroksinen hirsirunkoinen varasto 1920-luvun alusta on rakennettu laivojen irtaimistojen talvivarastoksi, jossa on säilytetty mm. laivojen liinavaatteita, astioita ja miehistön varusteita. Paloturvallisuussyistä varaston ulkoseinät on päällystetty betonilevyillä, jotta höyrylaivojen piipuista lentävät kipinät eivät aiheuttaisi tulipaloa. Ullakkokerroksen päätyikkunat ovat Enso-Gutzeitin tähti-ikkunoita.
Enso-Gutzeit Oy:n myötävaikutuksella toteutuneeseen rakennuskantaan Laitaatsillan alueella kuuluvat myös paloasema (1922), virkailija-asuntoalue 1900-luvun alkupuolelta sekä telakan työntekijöiden asuintaloja 1920-luvulta ja yhteisiä rakennuksia 1920-1950 -luvuilta (kerhotalo, sauna-pesutupa, urheilukenttä ja kaivo). Telakka-alueen länsireunassa on Kirkkoniemenkadun varressa yhtenäinen rivi pohjamuodoltaan neliömäisiä Enson ns. Linjataloja.
Historia
W. Gutzeit & Co:n toiminta Laitaatsillassa alkoi 1894, jolloin alueella oli pieni korjauspaja ja varastoja. Yhtiöstä muodostettiin Aktiebolaget W. Gutzeit & Co -niminen osakeyhtiö 1896. Yhtiö oli alkanut ostaa puuta Saimaan järvialueelta. Puutavara kuljetettiin 1897 rakennetun puunsiirtolaitteen, ns. Rutolan ylivientilaitoksen avulla Saimaan alueelta Kymijoen vesistöön kolmen kilometrin levyiselle kannakselle yli Lappeenrannassa.
Yhtiö siirsi 1911 nostotelakan toiminnot Rutolasta Laitaatsiltaan, jossa Haapaveden ja Pihlajaveden välisen Laitaatsalmen läpi virtaava vesi piti telakan sulana läpi vuoden. Laitaatsilta kehittyi laivaston varsinaiseksi tukikohdaksi. Telakka ja konepaja vastasivat yhtiön höyryalusten huollosta. Telakalle valmistui oma voimalaitos 1915.
Puutavarayhtiö tarvitsi jatkuvasti laajenevan tuotantonsa takia raaka-aineiden ja tuotteiden kuljetukseen yhä enemmän aluksia. Jo 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Enso-Gutzeit Oy oli Saimaan suurin laivanvarustaja, jolla oli hallussaan laajimmillaan lähes 250 aluksen "valkoisen tähden" laivasto. 1920-luvulla Laitaatsillan alueelle rakennettiin lotjaveistämö, jossa valmistui noin 130 alusta.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen yhtiö organisoi vesitiekuljetuksensa uudelleen. Saimaan laivaston johto siirrettiin 1920 Laitaatsiltaan, josta muodostui patriarkaalinen teollisuusyhdyskunta laivaston johtajan, insinööri Hugo Lakomaan johdolla. Laivasto-osaston palveluksessa oli maailmansotien välisenä aikana parhaimmillaan 800-900 miestä ja Laitaatsillassa työskenteli talvisin jopa yli 300 miestä.
1920-luvulla rakennettiin Kirkkoniemenkadun varteen asuntoalue, jolla oli yhteinen pesutupa ja kaivoja. Asuinrakennusten lisäksi Laitaatsillan alueelle nousi kolme kauppaa, kahvila, urheilukenttä, kerhotalo 1938 ja kansakoulu 1921.
Uittoaukoltaan 40 m leveät maantiesilta ja rautatiesilta valmistuivat 1960-luvulla. Maantie- ja rautatiekuljetukset sekä Saimaan kanavan sulkeutuminen vähensivät uiton ja vesikuljetusten merkitystä kaukokuljetuksissa. Entisen Enso-Gutzeit Oy:n laivasto-osaston toiminta loppui 1985.
Further reading (as the agency lists it)
Lennart Gripenberg, Aktiebolaget W. Gutzeit & Co. 1872 - 1922.
Helsinki 1924.
K. I. Karttunen, Saimaan vesistön höyrylaivaliikenteen 100-vuotishistoria. Helsinki 1945.
Etelä-Savon rakennusperintö. Kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet. Etelä-Savon seutukaavaliiton julkaisu 114. Mikkeli 1984.
Pekka Lehonkoski, Tukkimetsiä ja höyrylaivoja. Vuosisata Enso-Gutzeit Oy:n puunhankintaa ja kuljetusta Saimaan alueella. Imatra 1987.
Terhi Seppänen, Enso-Gutzeit Osakeyhtiön Saimaan laivasto-osasto puunkuljettajana vuosina 1920-1939. Enso-Gutzeit Oy, historia- ja perinnejulkaisuja 4, 1990.
Sylvi Sääski, Elämää Laitaatsillassa 1910- ja 1920-luvulla. Enso-Gutzeit Oy, historia- ja perinnejulkaisuja 5, 1991.
Pekka Lehonkoski, "Laitaatsillan telakan ja konepajan vaiheita 1910- ja 1920-luvulla". Kavassi IV, Saimaan Purjehdusmuseoyhdistyksen julkaisu n:o 6. Imatra 1991.
Jorma Ahvenainen, Enso-Gutzeit Oy 1872-1992 (I-II). Jyväskylä 1992.
Jorma Ahvenainen, "Enso-Gutzeitin vesikuljetusten vaiheet sadan vuoden aikana". Kavassi V. Saimaan Purjehdusmuseoyhdistyksen julkaisu n:o 7. Pieksämäki 1994.
Juho Koikkalainen, "Laivanpäälliköitä, lastuumiehiä ja ukkoherroja. Muistelmia työnteosta ja ihmisistä Enso-Gutzeitin laivasto- ja metsäosastolla". Enso-Gutzeit Oy, historia- ja perinnejulkaisuja 11, 1993.
Enso Oy:n rakennuskannan inventointi, Henrik Wager. Inventointiraportti 1997.
Savonlinnan kaupungin ydinkeskustan länsiosien yleiskaava 2004, raportti alueen kulttuurihistoriallisista kohteista. Savonlinnan maakuntamuseo, maakuntamuseotutkija Susanna Tyrväinen 13.9.2004.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
Since the early 20th century, the Laitaatsilta shipyard has been one of Finland's most important inland waterway shipyards and a wintering base for inland vessels. The history of the shipyard is linked to the development of Finland's wood-processing industry, particularly to the operating conditions of one of its key companies, Enso-Gutzeit Oy, in the Saimaa waterway area.
The overall appearance of the shipyard area and the group of buildings it contains illustrate the stages of inland waterway shipping over a long period. As is typical of shipyards, the site consists of industrial buildings, structures and equipment from different periods, which have been continually altered as their operating principles changed. Shipyard activity at Laitaatsilta still focuses on the maintenance and repair of vessels.
At the northern end of the shipyard area, on the shore of Laitaatsalmi, there is a so-called small shipyard for vessels under 15 metres in length, and next to it a larger shipyard capable of docking vessels up to 40 metres in length. At the head of Rahalahti bay there is a barge boatyard area. Between it and the shipyard is a small sawmill.
The shipyard's building stock consists of repair workshops, sheet-metal workshops, carpentry, engine and painting workshops, tool stores, winches and various storehouses, timber and boat storehouses, boathouses and slipways. Many buildings, as on the ships too, bear the Enso-Gutzeit white star as a distinguishing mark in their gable windows. The oldest surviving building of the shipyard is a power station from 1915. Steam from its boilers was used to feed the so-called pasaloots, in which the pine planks that form the sides of the barges were softened to make them pliable. The three-storey log-framed storehouse from the early 1920s was built as a winter store for the vessels' movable equipment, where, among other things, ship's linen, crockery and crew equipment were kept. For fire safety reasons, the external walls of the storehouse were clad with concrete panels, so that sparks flying from the funnels of steamships would not cause a fire. The gable windows of the attic storey are Enso-Gutzeit star windows.
The building stock in the Laitaatsilta area built with the assistance of Enso-Gutzeit Oy also includes a fire station (1922), an officials' housing area from the early 20th century, shipyard workers' residential buildings from the 1920s, and communal buildings from the 1920s to the 1950s (a club house, a sauna and laundry house, a sports field and a well). At the western edge of the shipyard area, along Kirkkoniemenkatu, there is a continuous row of Enso's so-called Linjatalo buildings, which have a square ground plan.
History
The operations of W. Gutzeit & Co at Laitaatsilta began in 1894, when the site had a small repair workshop and storehouses. The company was reorganised as the limited company Aktiebolaget W. Gutzeit & Co in 1896. The company had begun buying timber from the Saimaa lake region. The timber was transported by means of a timber transfer device built in 1897, the so-called Rutola ylivientilaitos, from the Saimaa area into the Kymijoki water system, across the three-kilometre-wide isthmus at Lappeenranta.
In 1911 the company moved the functions of its slipway from Rutola to Laitaatsilta, where the water flowing through the Laitaatsalmi strait between Haapavesi and Pihlajavesi kept the slipway ice-free throughout the year. Laitaatsilta developed into the actual base of the fleet. The slipway and the machine workshop were responsible for the maintenance of the company's steamships. A power station of its own was completed for the slipway in 1915.
Because its production continued to expand, the timber company needed ever more vessels to transport raw materials and products. Already in the first decades of the 20th century, Enso-Gutzeit Oy was the largest ship owner on Saimaa, and at its greatest extent its "white star" fleet numbered almost 250 vessels. In the 1920s a barge shipyard was built in the Laitaatsilta area, where about 130 vessels were completed.
After the First World War the company reorganised its waterway transport. In 1920 the management of the Saimaa fleet was moved to Laitaatsilta, which became a patriarchal industrial community under the leadership of the fleet director, engineer Hugo Lakoma. At its peak, between the two world wars, the fleet department employed 800-900 men, and in winter more than 300 men worked at Laitaatsilta.
In the 1920s a residential area was built along Kirkkoniemenkatu, with a shared washhouse and wells. In addition to residential buildings, three shops, a café, a sports field, a clubhouse in 1938 and a folk school in 1921 were established in the Laitaatsilta area.
A road bridge and a railway bridge, each with a 40 m wide floating-timber opening, were completed in the 1960s. Road and rail transport, as well as the closure of the Saimaan kanava, reduced the importance of floating timber and water transport in long-distance haulage. The operations of the former Enso-Gutzeit Oy fleet department ended in 1985.
Nearby in the register
- Savonlinnan rautatieasemaValtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö1 mi
- Olavinlinna, Kyrön- ja Haapasalmen kulttuurimaisemaValtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö2 mi
- RauhalinnaValtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö3 mi
Other entries of the same register within about three miles of this one, by straight line.