RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Orijärven kaivosyhdyskunta
Salo, Varsinais-Suomi, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- kaivos, kartano, muinaisjäännös, työväen asuintalo
- Character (as the agency lists it)
- metsämaisema
- Municipality
- Salo
- Region
- Varsinais-Suomi
- Country
- Finland
- Coordinates
- 60.22834, 23.54043
- Pin
- Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
- RKY number
- 2060
Slide toward Today to fade the historical sheet and see the modern map underneath.
Bibliothèque nationale de France (Gallica)
The 1666 map covering this location: "Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus" (Bibliothèque nationale de France (Gallica)).
Historical maps covering this location
- 1666 · Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus (Bibliothèque nationale de France (Gallica))
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Orijärvi on maamme ensimmäinen kuparikaivos, jonka ympärille muodostunut yhdyskunta koostuu veden peittämien avolouhosten lisäksi vanhasta kaivostornista, 1700-luvun lopulla rakennetusta ruukinkartanosta sekä työväenasunnoista ja työväentalosta. Kaivosalue on myös maisemallisesti vaikuttava.
Kaivosyhdyskunnan kyläkeskus on muodostunut kaivoksen ympärille. Kaivoslouhos on veden täyttämä ja Kaivostien molemmin puolin maastossa levittäytyy malminlouhinnan jätekiviainesta. Kaivostien risteyksessä on kaksikerroksinen työväen asuinkasarmi, joka on vailla käyttöä. Lisäksi kaivoksen lähistöllä Orijärven pohjoisrannalla on runsaasti työväen asuintaloja ja torppia. Työväentalo 1900-luvun alusta sijaitsee kaivosyhdyskunnan alueen länsilaidalla.
Orijärven 1700-luvun lopulla rakennettu johtajan asuinrakennus on tyypillinen rokokoorakennus ja lähes lähes identtinen Kärkelän ruukin samanikäisen päärakennuksen kanssa. Rakennus on restauroitu arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnitelman mukaan 1965 ja tuolloin sisätilat on uudistettu. Kartano on ollut Outokummun kokous- ja koulutustiloina.
Historia
Orijärven kupariesiintymä löydettiin 1757 ja Suomen ensimmäinen kuparikaivos avattiin 1759. Kaivoksessa oli 1796 seitsemän kaivoskuilua, pajoja, malmihuone, hiilihuone sekä kaivosvoudin asunto. Tukholmalainen kauppaneuvos Robert Finlay osti puolet kuparikaivoksesta 1764 ja myöhemmin hän perusti läheiseen Kärkelään kuparisulaton, josta raakakupari kuljetettiin aluksi Ruotsiin jatkojalostettavaksi. Malmi kuljetettiin sittemmin Kärkelään ja 1780-luvulla perustettuun Antskogin ruukkiin. Kuparin jatkojalostusta tehtiin myös Kosken ja Fiskarsin ruukeissa. 1800-luvun alku oli kaivoksen kukoistuksen aikaa ja työntekijöiden määrä oli noussut 1770-luvun kymmenestä sataan. Kaivoksen malmista hyödynnettiin myöhemmin myös sinkki ja lyijy.
Orijärven osti Bengt Magnus Björkman 1783 ja päärakennus rakennettiin hänen aikanaan 1790-luvulla. Suunnittelijana pidetään ruotsalaista rakennusmestari Johan Laxia, joka suunnitteli myös Fiskarsin ja Kärkelän rakennuksia. Kaivosyhtiöllä oli 50 työväenasuntoa 1822 ja osalla työntekijöistä oli torppa yhtiön maalla. Kaivosyhdyskunta oli omavarainen niin maanviljelyn ja karjanhoidon kuin myöhemmin sähköntuotannonkin suhteen.
1870-luvulla Orijärvi mainittiin maamme suurimpana teollisuuslaitoksena, mutta sen toiminta väheni 1800-luvun loppupuoliskolla. Outokumpu Oy osti Orijärven 1945 mutta kaivostoiminta päättyi 1954. Kaivostoiminnan uudelleen aloittamista on suunniteltu 2000-luvulla.
Further reading (as the agency lists it)
Gabriel Nikander, Fiskars bruks historian. Åbo 1929.
Eevert Laine, Suomen vuoritoimi 1809-1884. Harkkohytit, kaivokset, konepajat. Suomen historiallinen seura 1952.
Ruukinmiljööt. Näyttelyluettelo. Elias Härö, Asko Salokorpi. Helsinki 1980.
Pekka Poutanen, Suomalaisen kuparin ja sinkin juurilla. Orijärven kaivos 1757-1957. 1996.
Anja Sarvas - Seija Väärä, Kiskon ja Suomusjärven historia I. 1998.
Mervi Kvist, Kiskon ja Suomusjärven historia II. 2000.
Kiskon kulttuuriympäristö ja arvot. Salon seudun rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema. SARAKUM 2000-2004 projektiraportti. Salon seudun kunnat, Turun maakuntamuseo, Varsinais-Suomen liitto, Lounais-Suomen ympäristökeskus. 2005.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
Orijärvi is the first copper mine in our country. The community that grew up around it consists of water-filled open-pit quarries, an old mine tower, a manor house built at the end of the 18th century for the ironworks, and workers' dwellings and a workers' hall. The mining area is also visually impressive.
The village centre of the mining community has formed around the mine. The mine pit is water-filled, and on both sides of Kaivostie, waste rock from the ore extraction spreads across the terrain. At the junction of Kaivostie stands a two-storey workers' residential barracks (asuinkasarmi), which is out of use. In addition, near the mine on the northern shore of Orijärvi there are many workers' houses and crofts (torppa). The workers' hall from the early 20th century is located on the western edge of the mining community area.
The manager's residence at Orijärvi, built at the end of the 18th century, is a typical Rococo building and almost identical to the main building of the same age at Kärkelä ironworks. The building was restored to a design by architect Aarno Ruusuvuori in 1965, and the interiors were renovated at that time. The manor has been used as Outokumpu's meeting and training premises.
History
The Orijärvi copper deposit was discovered in 1757, and Finland's first copper mine was opened in 1759. In 1796 the mine had seven shafts, forges (pajoja), an ore house, a charcoal house and the mine bailiff's residence. Stockholm Commercial Counsellor (kauppaneuvos) Robert Finlay bought half of the copper mine in 1764, and later founded a copper smelter at nearby Kärkelä, from which raw copper was initially shipped to Sweden for further processing. Ore was later transported to Kärkelä and to Antskog ironworks, founded in the 1780s. Further processing of copper was also carried out at the Koski and Fiskars ironworks. The early 19th century was the mine's heyday, and the number of workers had risen from ten in the 1770s to a hundred. Zinc and lead were also later extracted from the mine's ore.
Bengt Magnus Björkman bought Orijärvi in 1783, and the main building was constructed during his time in the 1790s. The designer is considered to be the Swedish master builder Johan Lax, who also designed buildings at Fiskars and Kärkelä. In 1822 the mining company had 50 workers' dwellings, and some workers had a croft on company land. The mining community was self-sufficient in farming and animal husbandry, and later also in electricity production.
In the 1870s Orijärvi was cited as the largest industrial plant in our country, but its activity declined in the latter half of the 19th century. Outokumpu Oy bought Orijärvi in 1945, but mining operations ended in 1954. Plans to resume mining have been made in the 2000s.
Nearby in the register
Other entries of the same register within about three miles of this one, by straight line.