RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Tenojokilaakson saamelaisasutus
Utsjoki, Lappi, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- kylä, muinaisjäännös, pienasumus, pihapiiri, saamelaiskulttuuri, talousrakennus
- Character (as the agency lists it)
- tunturimaisema
- Municipality
- Utsjoki
- Region
- Lappi
- Country
- Finland
- Coordinates
- 69.77140, 26.20631
- Pin
- Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
- RKY number
- 5243
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Tenojokilaakson kalastukseen ja karjanhoitoon suuntautunutta saamelaisasutusta edustavat valikoimassa esimerkkeinä Dalvadaksen kylä ja Välimaan tila Tenon jokilaakson muodostamassa vaikuttavassa maisemassa.
Tenon pääuoma on jäätikkökulutuksen muotoilema, poikkileikkaukseltaan U-kirjaimen muotoinen laakso, jossa joki virtaa monin paikoin 200–300 metriä ympäröivää loivapiirteistä tunturiylänköä alempana. Joki on aikojen kuluessa kasannut suuria hiekkakerrostumia, joihin on muodostunut eri korkeustasoille hyvinä viljely- ja asuinsijoina toimivia jokiterasseja. Tenojoen vesistöalueen ilmasto on Golf-virran ansiosta huomattavasti leudompi kuin vastaavilla leveysasteilla muualla.
Tenojoen luonnonvaroista merkittävin on Jäämerestä nouseva lohi, joka on perustana alueen rikkaalle alkuperäiskulttuurille, kasvavalle kalastusmatkailulle ja Tenojoen maineelle Euroopan parhaana lohijokena. Muista kalalajeista tärkeimmät ovat harjus ja meritaimen Tenon pääuomassa ja tunturivesien järvissä siika.
Asutusmallin ja elinehtojen perustana ovat olleet luonnonvarat. Tenojokivarren kalastajasaamelaistaloudelle on ollut ominaista luonnon tarjoamien resurssien monipuolinen käyttö. Ratkaisevaa asuinpaikan valinnalle on ollut mahdollisuus lohestukseen ja maatalouteen yhdistettynä metsästykseen. Tunturijärvien vesistä on kalastettu siikaa. Niukat resurssit ovat mahdollistaneet jokivarteen vain harvaan sijoittuneen asutuksen.
Karasjoen ja Utsjoen välisistä harvalukuisesta kyläasutuksesta Dalvadas sijoittuu asutukselle otolliseen kohtaan paikassa, jossa Nilijoki yhtyy Tenoon. Suuret saaret muodostavat kylän laidun- ja viljelymaat. Kylän rakennuskanta koostuu eri-ikäisistä, vapaasti laakson tasaiselle osalle sijoittuneista taloista.
Omavaraistalouden osana riekonpyynnillä on ollut keskeinen merkitys 1960-luvulle asti. Talvadaslaisten sukujen nautinta-alueet kammeineen ovat olleet kylän kaakoispuolisella tunturiylängöllä.
Jokeen pääasiallisena kulkukeinona liittyvät Tenon ylityspaikat, maihinnousu ja vesillelaskupaikat sekä kehittynyt veneenrakennusperinne. Talvireitit ovat kulkeneet enimmäkseen jäällä. Maantiet Suomen puolella ovat peräisin vasta 1900-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta.
Välimaan alue Utsjoen kirkonkylän ja Nuorgamin puolivälin tienoilla on tarjonnut hyvät mahdollisuudet asumiseen ja rakentamiseen osana Tenojoen tasaista rantapaltetta.
Välimaan kalastajasaamelaistilan asuinkentällä on hirsipintainen, turvekattoinen paritupa asuinrakennuksena, kolme lauta- tai turvekattoista aittaa, turvekatteinen kammi-mallinen lammaspuura, lato, varastolava eli luovvi sekä vinttikaivo suoja-aitoineen. Vuosina 1981-83 kunnostettu pihapiiri edustaa tyypillistä vanhan tenolaistalon rakennuskantaa sekä volyyminsa että rakennustapansa puolesta. Alueella on myös vanhoista paikalle siirretyistä hirsistä 1990 rakennettu sauna.
Välimaassa jäljet näkyvät taloa ympäröivinä kotiniittyinä ja laiduntamisen ja lehdesten oton jäljet läheisessä lehdesniittyä muistuttavana koivikkona. Maisemallisesti vaikuttava ja komea koivikko talon luoteispuolella on Itä-Ruijan - Utsjoen vanhinta elossa olevaa koivikkoa, noin 300 vuotta vanha.
Dalvadaksen kylä on osa valtakunnallisesti arvokasta Tenojoen laakson maisema-aluetta.
Historia
Suomen itäisellä saamelaisalueella asutus keskittyi kalaisten vesistöjen kuten Tenojoen varrelle. Alueen merkittävimpiin luonnonvaroihin kuului Jäämerestä nouseva lohi ja lohenkalastuksella oli ratkaiseva merkitys Tenojokilaakson asuttamiselle. Asuinpaikkojen valinta määräytyi hyvin kala-apajien perusteella. Ensimmäiset kirjalliset maininnat Tenon lohenkalastuksesta ovat 1500-luvulta. Lohi oli 1600-luvulta alkaen myös merkittävä kauppatavara. Jo 1600-luvulla tiedetään Tenon lohta toimitetun Ruotsin hoviin.
Tanska-Norjan ja Ruotsi-Suomen 1751 rajasopimuksen mukaan lohenkalastus oli yhteistä saamelaisten kesken rajan molemmin puolin. Kalastuksen merkitystä osoittaa sekin, että tenolaisten lohenpyynnin epäonnistuessa keväällä, jouduttiin vielä 1800-luvun lopulla lähtemään meripyyntiin.
Vanhimpiin kalastustapoihin Tenolla kuului poikkipato, jonka alle muodostuvasta sumpusta lohet pyydettiin kivillä tai seipäillä. Virran poikki tehtyjen patojen välistä voitiin kalaa ottaa ajoverkolla. Merkittävimpiä Tenon lohenkalastukseen liittyviä paikkoja oli Nuorbiniemessä sijaitseva Outakosken poikkipato, joka oli suurimmillaan 30-40 talouden yhteinen lohenpyyntiyritys. Outakosken patoa alettiin todennäköisesti käyttää 1770-luvulla. Ensimmäinen Tenoa koskeva virallinen kalastussääntö tuli voimaan 1873 ja lopetti lopullisesti Outakosken poikkipadon käytön. Ensimmäisinä turisteina Tenolle saapuivat englantilaiset lohenpyytäjät 1850-luvulla. Kalaturismi lisääntyi toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla.
Tenojokilaakson saamelaisasutus kuului uuden ajan alussa pääasiassa Tenon ja Utsjoen lapinkyliin. Dalvadas on vanha saamelaisasutuksen talvipaikka. Karjanhoito juurtui Dalvadaksen alueelle 1700-luvulla, mutta pyynnillä - kalastuksella ja erätaloudella - oli suuri merkitys alueen saamelaisväestölle vielä 1900-luvulla. Kyläkentällä sijaitsi myös kirkko ja hautausmaa oli naapurikylässä Nuvvuksessa. Dalvadaksen hallinnollinen ja taloudellinen merkitys heikentyi lähes sadan vuoden ajaksi Utsjoen ja Karasjoen merkityksen vahvistuessa. 1800-luvun kulessa kylään asettui Katekeetta-, Rasmus-, Pieski- ja Vuolab-sukujen jäseniä.
Tenojokilaaksossa uudistilat ja myöhemmin kruununmetsätorpat perustettiin paikoille, joilla oli hyviä laitumia ja tuottoisia kalastupaikkoja.
Välimaan uudistila perustettiin Utsjoen Nuorgamin kylään suunnilleen kirkonkylän ja Nuorgamin puoleen väliin 1858 annetun pohjoisimman Lapin asuttamista koskeneen keisarillisen kuulutuksen tuloksena. Warsin suku asui tilaa 1970-alkuun asti perustaen toimeentulonsa kalastukseen ja lammastalouteen. Museovirasto osti autioituneen tilan vuonna 1981.
Tenojokivarressa liikkuminen oli pitkään joen tai Norjan puoleisen tiestön varassa. Suomen puolella Välimaan ohittava maantie Utsjoelta Nuorgamiin valmistui 1971 ja Dalvadaksen ohittava tie Karigasniemeltä Utsjoelle Tenon rantaa pitkin kulkeva tie rakennettiin 1977-1983.
Further reading (as the agency lists it)
Lassi Saressalo, Talvadaksen kylän etnohistoriallinen kehitys. Etnologinen tutkimus tenonsaamelaisen kylän elinkeinomuutoksesta. Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos. Folkloristiikan tutkimuksia 1. 1982.
Johannes Helander, ”Tenon lohi ja saamelaiskulttuuri”. Lappi 4; Saamelaisten ja suomalaisten maa. Toim. Martti Linkola. 1985.
Samuli Onnela, "Välimaan uudistalo Utsjoella". Lappi 4; Saamelaisten ja suomalaisten maa. Toim. Martti Linkola. 1985.
Jorma Huusko – Aarne Tarumaa – Tarja Outila – Jari Haavikko, Tenojokivarren rakennuskanta. Tutkimusraportti B 10 1986. Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasto 1986.
Satu Kalpio ja Tarja Bergman, Lapin perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 116. Lapin ympäristökeskus ja Metsähallitus 1999.
Samuli Aikio, Klemetti Näkkäläjärvi ja Jukka Pennanen, "Maatalous saamelaiselinkeinoksi 1700-luvulla". J. Pennanen – K. Näkkäläjärvi (toim.), Siiddastallan – siidoista kyliin. Luontosidonnainen saamelainen kulttuuri ja sen muuttuminen. Inarin samelaismuseon julkaisuja n:o 3. Saamelaismuseosäätiö 2000.
Pentti Pieski, "Tenon saamelaisten kalastus". J. Pennanen – K. Näkkäläjärvi (toim.), Siiddastallan – siidoista kyliin. Luontosidonnainen saamelainen kulttuuri ja sen muuttuminen. Inarin samelaismuseon julkaisuja n:o 3. Saamelaismuseosäätiö 2000.
Maarit-Anni Nousuniemi, Tenojokivarren talouksien sidonnaisuus loheen ja lohenkalastukseen ennen ja nyt. Maa- ja metsätalousministeriö 2001.
Maiseman muisti. Valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset. Museovirasto, arkeologian osasto 2001.
Maria Sofia Aikio, Tenon- ja Utsjoenlaaksojen kulttuuri-inventointi. Loppuraportti. Sámi museum – Saamelaismuseosäätiö 2003-2004. Saamelaismuseon julkaisuja no 6. 2005.
Tarja Nahkiaisoja, Asutus ja maankäyttö Inarissa ja Utsjoella 1700-luvun puolivälistä vuoteen 1925. Julkaisu 2006:7. Lapinmaan oikeudet. Oikeusministeriö 2006.
Klemetti Näkkäläjärvi, ”Piirteitä Suomen saamelaisten vuotuiskierrosta ja asumisesta 1900-luvulla”. Eletty, koettu maisema – näkökulmia saamelaiseen kulttuurimaisemaan. Suomen ympäristö 34. Lapin ympäristökeskus 2007.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
Sami settlements oriented towards fishing and livestock herding in the Tenojoki valley are represented by the village of Dalvadas and the Välimaa holding, selected as examples, within the impressive landscape formed by the Tenojoki river valley.
The main channel of the Teno is a U-shaped valley in cross-section, shaped by glacial erosion, in which the river flows in many places 200–300 metres below the gently sloping fell plateau surrounding it. Over time the river has deposited large sand layers, forming river terraces at different levels that serve as good sites for cultivation and settlement. The climate of the Tenojoki watershed is considerably milder than at comparable latitudes elsewhere, thanks to the Gulf Stream.
The most significant natural resource of the Tenojoki is the salmon rising from the Arctic Ocean, which forms the basis of the region's rich indigenous culture, growing angling tourism, and the Tenojoki's reputation as the best salmon river in Europe. Among other fish species, the most important are grayling and sea trout in the main channel of the Teno, and whitefish in the lakes of the fell waters.
The settlement pattern and living conditions were based on natural resources. The fishing Sami economy of the Tenojoki riverside was characterised by the diverse use of resources offered by nature. Decisive for the choice of residence was the possibility of salmon fishing combined with agriculture and hunting. Whitefish were caught from the waters of the fell lakes. Scarce resources allowed only sparse settlement along the riverbank.
Of the sparse village settlements between Karasjoki and Utsjoki, Dalvadas is located at a site favourable for settlement, where the Nilijoki joins the Teno. Large islands form the village's pasture and cultivated land. The village's building stock consists of houses of different ages, freely sited on the level part of the valley.
As part of the subsistence economy, willow grouse hunting was of central importance until the 1960s. The hunting grounds of the Talvadas families, with their kammi, were located on the fell plateau south-east of the village.
The Teno crossing points, landing and launching places, and a well-developed boatbuilding tradition are linked to the river as the main means of travel. Winter routes mostly ran on the ice. Roads on the Finnish side date only from the second half of the 20th century.
The Välimaa area, around the midpoint between the Utsjoki church village and Nuorgam, has offered good opportunities for settlement and construction as part of the flat riverbank terrace of the Teno.
The living yard of the Välimaa Sami fishing holding has a log-faced, turf-roofed double dwelling (paritupa) as its residential building, three board- or turf-roofed aitta granaries, a turf-roofed kammi-type lammaspuura, a barn, a varastolava or luovvi, and a winch well (vinttikaivo) with its protective fence. The yard, restored in 1981–83, represents the typical building stock of the old Teno farmhouse in both its volume and its construction methods. The area also has a sauna built in 1990 from old logs moved to the site.
At Välimaa, traces are visible in the home meadows surrounding the house, and traces of grazing and lehdes harvesting in a birch grove nearby resembling a lehdesniitty. The landscape-impressive and stately birch grove north-west of the house is the oldest surviving birch grove in Itä-Ruija - Utsjoki, about 300 years old.
The village of Dalvadas is part of the nationally valuable Tenojoki valley landscape area.
History
In the eastern Sami area of Finland, settlement concentrated along fish-rich waterways such as the Tenojoki. Among the region's most important natural resources was the salmon that rose from the Arctic Ocean, and salmon fishing was decisive for the settlement of the Tenojoki valley. The choice of places to live was largely determined by fishing sites. The first written references to salmon fishing on the Teno date from the 16th century. From the 17th century onwards, salmon was also an important trade commodity. Already in the 17th century, Teno salmon is known to have been delivered to the Swedish court.
Under the 1751 border treaty between Denmark-Norway and Sweden-Finland, salmon fishing was common to the Sami on both sides of the border. The importance of fishing is also shown by the fact that when the Teno people's salmon fishing failed in spring, they still had to set out for sea fishing at the end of the 19th century.
One of the oldest fishing methods on the Teno was the cross-river weir, from the pool formed beneath which salmon were caught with stones or stakes. Between the cross-river dams built across the stream, fish could also be taken with a drive net. Among the most important sites connected with salmon fishing on the Teno was the Outakoski cross-river weir at Nuorbiniemi, which at its largest was a joint salmon-fishing enterprise of 30-40 households. The Outakoski weir was probably first used in the 1770s. The first official fishing regulation concerning the Teno came into force in 1873 and put a final end to the use of the Outakoski cross-river weir. The first tourists to arrive at Teno were English salmon anglers, in the 1850s. Angling tourism increased in the period after the Second World War, especially in the 1960s and 1970s.
At the beginning of the early modern period, Sami settlement in the Tenojoki valley belonged mainly to the Lapp villages of Teno and Utsjoki. Dalvadas is an old Sami winter settlement site. Cattle husbandry took root in the Dalvadas area in the 18th century, but fishing and hunting-and-gathering remained of great importance to the Sami population of the area well into the 20th century. The village green also had a church, and the cemetery was in the neighbouring village of Nuvvus. Dalvadas's administrative and economic importance declined for almost a hundred years, while the importance of Utsjoki and Karasjoki grew. In the course of the 19th century, members of the Katekeetta, Rasmus, Pieski and Vuolab families settled in the village.
In the Tenojoki valley, new farms and later crown forest crofts were established in places with good pastures and profitable fishing sites.
The Välimaa new farm was established in the village of Nuorgam in Utsjoki, roughly halfway between the church village and Nuorgam, as a result of the imperial proclamation of 1858 concerning the settlement of northernmost Lapland. The Warsi family lived on the farm until the early 1970s, basing their livelihood on fishing and sheep farming. The Finnish state-owned Museovirasto bought the abandoned farm in 1981.
Along the Tenojoki, movement was for a long time dependent on the river or on the road network on the Norwegian side. On the Finnish side, the public road bypassing Välimaa, from Utsjoki to Nuorgam, was completed in 1971. The road bypassing Dalvadas, running from Karigasniemi to Utsjoki along the shore of the Teno, was built in 1977-1983.