RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Kemin ja Tornion vanhan rajan rajapyykit
Enontekiö, Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pello, Rovaniemi, Tervola, Tornio, Ylitornio, Useita maakuntia, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- muinaisjäännös
- Character (as the agency lists it)
- metsämaisema
- Municipalities
- Enontekiö, Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pello, Rovaniemi, Tervola, Tornio, Ylitornio
- Region
- Useita maakuntia
- Country
- Finland
- Coordinates
- 66.75432, 24.98818
- Pin
- The agency's own point
- RKY number
- 5230
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Kemin ja Tornion vanha raja eli Upsalan ja Turun hiippakuntaraja 1300-luvulta on toiseksi vanhin traktaattiraja Suomen alueella. Raja on kokonaisuudessaan merkitty maastoon kivipyykeillä Ruotsin vallan aikana. Etenkin Kaisavaaran, Mustivaaran (Rajakirakka), Typpyrävaaran (Iso Kerovaara), Kerovaaran ja Porkkavaaran rajapyykit ovat poikkeuksellisen näyttäviä kivipaasineen ja viisarikivilinjoineen.
Raja alkaa Tornion Kaakamon kylästä, josta se jatkuu Ylitornion ja Kittilän lapinkylien rajaan ja edelleen sitä pitkin Pallastunturin länsipuolelle. Raja noudattaa vesistöjen valuma-alueita. Rajan on ollut tarkoitus erottaa Länsipohjan ja Pohjanmaan pitäjät Lapinmaasta ja raja tunnetaankin myös Lapin ja lannan rajana.
1687 Tornion pitäjän ja Kittilän lapinkylän välillä tehdyssä rajaselvityksessä mainitaan rajapaikkana mm. Porkkavaara, joka on nykyisin Kolarin ja Kittilän kuntien sekä Rovaniemen kaupungin välinen rajapaikka.
Lopullisesti raja on käyty 1786. Rajapaikkoja ovat mm. Rajakari, Koivuluoto, Saari Alakarvalan talon kohdalla Kaakamajoessa, Kalliokoski, Kaisavaara, Mustivaara, Typpyrävaara ja Porkkavaara. Kemin ja Tornion vanhan rajan rajakiviin ja -kallioihin on hakattu rajamerkkejä sekä rajankäyntiin viittaavia vuosilukuja 1596, 1686 ja 1786. Rajat on merkitty viiden kiven pyykein (femstenaröset) ja viisarikivilinjoin.
Rajaan liittyy myös Iso-Huiturin saarella Perämerellä, Kemin ja Tornion rajalla, sijaitseva rajamerkki. Saaren korkeimmalla kohdalla oleva suuri 1300-luvulla kivistä rakennettu rajamerkki, Piispankivi, on ollut Upsalan ja Turun piispojen kymmenyksien vesiraja.
Historia
Suomen Tornionjokilaakson (Länsipohjan) ja ns. historiallisen eli varsinaisen Lapin alueet kuuluivat Ruotsin vallan päättymisen aikaan silloiseen Västerbottenin lääniin. Jo Ruotsin vallan aikana Suomella oli valtakunnan sisällä pohjoisessa ja luoteessa jonkinlainen, muun Ruotsin vastainen "maaraja".
Upsalan arkkipiispan ja Turun piispan välillä käytiin 1300-luvulla kiistoja Pohjanlahden perukkaan laskevien lohijokien omistuksesta ja niiden ylämaitten verotuksesta. Rajakiista päättyi 1346 piispojen väliseen sopimukseen hiippakuntarajasta Tornion- ja Kemijokien välillä. Raja vahvistettiin 1374.
Rajan pyykitys maastoon tapahtui vaiheittain Ruotsin vallan aikana. Hiippakuntarajan vanhinta rajamerkintää edustavat seidat ja uhripaikat, jotka juontavat juurensa lapinkylien luonnonuskontoon perustuvaan rajajärjestykseen.
25-vuotisen sodan aikana tuli tarpeelliseksi määrätä Länsipohjan Tornion talonpoikien ja Tornion lapinkylien välinen raja. Kuninkaan rajamääräyksellä vahvistettiin perinteinen Lapin raja.
Rajavaltuuskunta kävi neuvotteluja Kemin ja Tornion rajankäynnissä Täyssinän rauhan täydentavissä rajaneuvotteluissa 1596. Tällä rajatoimituksella vahvistettiin 1300-luvulta periytyvä hiippakuntaraja.
Vuonna 1687 tehtiin rajaselvitys Tornion pitäjän ja Kittilän lapinkylän välillä. Varsinainen rajankäynti ja rajan merkitseminen kartalle tapahtui 1700-luvun lopulla. Raja- ja pyykityspöytäkirja allekirjoitettiin 1796. Porkkavaarasta pohjoiseen jatkuva Ylitornion pitäjän ja Kittilän käräjäkunnan välinen raja oli vahvistettu jo 1754.
Further reading (as the agency lists it)
Isak Fellman, Handlingar och uppsatser angående finska Lappmarken och lapparne III. Helsingfors 1912.
Kyösti Julku, Suomen itärajan synty. Studia historica septentrionalia 10. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys 1987.
Kyösti Julku, Kemin ja Tornion vanha raja. Studia historica septentrionalia 19. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys 1991.
Markku Mäkivuoti, Perämeren kansallispuiston kiinteät muinaisjäännökset. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A nro 23. 1994.
Maiseman muisti. Valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset. Museovirasto, arkeologian osasto 2001.
Voitto Valio Viinanen, Inarin rajahistoria 1. Pohjoiset valtarajat Inarin - Jäämeren alueella 1500-luvulta 1800-luvulle. Studia historica septentrionalia. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys 2002.
Voitto Valio Viinanen, Inarin rajahistoria 2. Inarin eteläiset ja läntiset rajat, tarkentuvat pohjoiset valtarajat sekä Suur-Sodankylän lapinkylien historialliset rajat. Studia historica septentrionalia. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys 2006.
Mauno Hiltunen, Norjan ja Norlannin välissä. Enontekiö 1550-1808. Asukkaat, elinkeinot ja maanhallinta. Scripta Historica 32. Oulun Historiaseura 2007.
"Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi" -inventointihanke 2004-2008, aineistot. Lapin ympäristökeskus.
Minna Heljala, Sirkka-Liisa Seppälä ja Tiina Elo, Joen ja meren rajakaupunki. Tornion kulttuuriympäristöohjelma. Suomen ympäristö 36/2012. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Ympäristöministeriö 2012.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
The old border between Kemi and Tornio, that is the Upsala and Turku diocesan boundary from the 14th century, is the second oldest treaty border in Finland. The border was marked on the ground in its entirety with stone cairns during Swedish rule. The boundary markers at Kaisavaara, Mustivaara (Rajakirakka), Typpyrävaara (Iso Kerovaara), Kerovaara and Porkkavaara are particularly striking, with their stone slabs and pointer-stone lines.
The border begins at the village of Kaakamo in Tornio, from where it continues along the border of the Lapp villages of Ylitornio and Kittilä, and further along it to the west of Pallastunturi. The border follows the watersheds of waterways. The border was intended to separate the parishes of Länsipohja and Ostrobothnia from Lapland, and it is therefore also known as the border between Lapland and lanta.
In the 1687 boundary survey between the parish of Tornio and the Lapp village of Kittilä, Porkkavaara is mentioned among others as a boundary site, which is today the boundary point between the municipalities of Kolari and Kittilä and the City of Rovaniemi.
The border was finally perambulated in 1786. Boundary sites include, among others, Rajakari, Koivuluoto, Saari at the Alakarvala farm on the Kaakamajoki, Kalliokoski, Kaisavaara, Mustivaara, Typpyrävaara and Porkkavaara. Boundary marks and years referring to boundary perambulations, 1596, 1686 and 1786, have been carved into the boundary stones and rocks of the old Kemi–Tornio border. The borders are marked with five-stone cairns (femstenaröset) and pointer-stone lines.
The border also includes a boundary marker on the island of Iso-Huituri in the Gulf of Bothnia, on the Kemi–Tornio border. The large boundary marker built of stones in the 14th century at the island's highest point, the Piispankivi, has been the water boundary for the tithes of the bishops of Upsala and Turku.
History
The areas of the Tornionjokilaakso (Länsipohja) of Finland and of the so-called historical or actual Lapland belonged to the then Västerbotten county at the end of Swedish rule.
Already during Swedish rule, Finland had within the realm a kind of "maaraja" in the north and northwest, opposed to the rest of Sweden.
In the 14th century, there were disputes between the Archbishop of Upsala and the bishop of Turku over the ownership of the salmon rivers flowing into the head of the Pohjanlahti and over the taxation of their upland regions. The boundary dispute ended in 1346 with an agreement between the bishops on the diocesan boundary between the Tornionjoki and Kemijoki rivers. The boundary was confirmed in 1374.
The boundary was marked on the ground in stages during Swedish rule. The oldest boundary marking of the diocesan boundary is represented by seidat and sacrificial sites, which trace their roots to the boundary order based on the nature religion of the lapinkylä villages.
During the 25-year War it became necessary to specify the boundary between the Länsipohja farmers of Tornio and the lapinkylä of Tornio. A royal boundary decree confirmed the traditional Lapland boundary.
The boundary delegation held negotiations in the boundary survey of Kemi and Tornio, in the supplementary boundary negotiations of the Täyssinä peace, in 1596. This boundary survey confirmed the diocesan boundary inherited from the 14th century.
In 1687, a boundary clarification was made between Tornio parish and the Kittilä lapinkylä. The actual boundary survey and the marking of the boundary on the map took place at the end of the 18th century. The boundary and marking record was signed in 1796. The boundary between Ylitornio parish and the Kittilä käräjäkunta, continuing north from Porkkavaara, had already been confirmed in 1754.