RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Perämeren kalasatamat ja kalastustukikohdat
Kemi, Tornio, Lappi, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- kausiasunto, muinaisjäännös, piensatama
- Character (as the agency lists it)
- merialue
- Municipalities
- Kemi, Tornio
- Region
- Lappi
- Country
- Finland
- Coordinates
- 65.60853, 24.19557
- Pin
- Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
- RKY number
- 4318
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
1700-luvun keskeisten kalastustukikohtien jäätyä Ruotsin puolelle 1809 ovat Saarenkrunni ja Pieni Valkeakari Kemin kaupungin edustalla olleet Perämeren suurimmat Suomen puolella olleet kalastustukikohdat.
Yksittäisistä saarista pitkäaikainen kalastustukikohta on ollut lähellä Ruotsin rajaa sijaitseva Selkäsarvi. Saarella on Ailinpietin kalamaja, ainutlaatuinen 1800-luvun kalakämppäperinteen edustaja. Saarilla on kivissä ja kalliossa eriaikaisia hakkauksia, puumerkeistä ja päivämääristä kompassiruusuihin.
Nykyisen Perämeren kansallispuiston karikkoisella vesialueella on harjoitettu silakan ja lohen kalastusta jo vuosisatojen ajan. Alueen saaria on käytetty kalastus- ja metsästysmatkojen kausitukikohtina siitä saakka, kun ne ovat maankohoamisen jälkeen syntyneet. Tukikohtien rakentumisessa näkyy myös vuosisatojen aikana tapahtunut voimakas maankohoaminen. Saarilla on säilynyt useita kalastukseen liittyviä rakennelmia, jääkellareita, verkkotelineitä ja kalamajoja.
Kaakamonniemen kalasatama suojaisessa lahdenpoukamassa Kaakaman kylässä Alatorniossa on perinteinen, useita vanhoja aittoja ja vajoja sekä uudemman aallonmurtajan sisältävä edelleen käytössä oleva piensatama.
Historia
Alatornion ja Kemin rannikkokylien asukkaat ovat harjoittaneet silakan ja lohen kalastusta Kemin ja Tornion saaristossa jo vuosisatojen ajan.
Perämeren kalastushistoria liittyy 1700-luvulla voimakkaaseen silakanpyyntiin, jota harjoitettiin koko Perämeren alueella aina Pohjanmaan rannikolta (Kokkola, Kalla) lähtien pitkälle Ruotsin puolelle saakka. Silakan pyynnille oli tyypillistä pitkäaikainen oleskelu ulkosaarilla, joista keskeisimmät saaret Tornion edustalla olivat Malurin (Malören) saari ja Sanskeri (Sandskär). Tornion porvarit pystyttivät Malurin saarelle kalastajien käyttöön 1760-luvulla kirkon, joka on siellä edelleen. Samoin Sanskerissä on pieni kappeli. Nämä keskeiset kalastussaaret jäivät 1809 Ruotsin puolelle. Vanhaa kalastusperinnettä jatkoivat Suomen puolella kalastustukikohdat Selkäsarvessa, Saarenkrunnissa ja Pienessä Valkeakarissa.
Tukikohtiin muutettiin pyyntikauden ajaksi, sillä matka kala-apajilta rannikolle oli pitkä. Esimerkiksi Selkä-Sarven eteläpään kalastajakylä lienee toiminut kausipyyntitukikohtana jo 1500-luvun lopulta saakka. Kalastajat saattoivat asua saarilla kuukausia.
Moottoriveneiden yleistyttyä 1900-luvun alussa kalastusta alettiin harjoittaa rannikolta käsin ja kausitukikohdat autioituivat. Kieltolain aikana 1919-1932 saaret toimivat salakuljettajien tukikohtina ja kätköpaikkoina, mistä saarille on jäänyt kellarikuoppia.
Further reading (as the agency lists it)
Hannu Hyötyniemi, Kaakama, kalan ja kellojen kylä. Kaakaman kylätoimikunta 1987.
Heikki Rantatupa, Alatornion historia. Tornion kaupunki 1988.
A. Partanen, "Jääkellarit". Jatuli 21/1991.
Päivi Haapasaari, Silakanpyytäjiä ja lohitalonpoikia – kalastusperinnettä Perämeren kansallispuistossa. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja A No 19. Metsähallitus 1994.
Markku Mäkivuori, Perämeren kansallispuiston kiinteät muinaisjäännökset. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja A No 23. Metsähallitus 1994.
Arkkitehtitoimisto Antti Pihkala, Perämeren kansallispuisto. Rakentamisohjeet. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja B No 9. Metsähallitus 1994.
Antti Pihkala, Perämeren kansallispuiston Ailinpietin kämpän restaurointi. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja A No 23. Metsähallitus 1994.
Anu Vauramo, Kämpiltä kelokyliin - Metsähallituksen suojellut rakennukset. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja A No 4. Metsähallitus 1995.
Pertti Vuento, Joki- ja merikalastus Tornionlaaksossa kalastusmaakirjojen mukaan. Tornionlaakson vuosikirja 1996.
Satu Kalpio ja Tarja Bergman, Lapin perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 116. Lapin ympäristökeskus ja Metsähallitus 1999.
"Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi" -inventointihanke 2004-2008, aineistot. Lapin ympäristökeskus.
Minna Heljala, Sirkka-Liisa Seppälä ja Tiina Elo, Joen ja meren rajakaupunki. Tornion kulttuuriympäristöohjelma. Suomen ympäristö 36/2012. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Ympäristöministeriö 2012.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
After the central fishing bases of the 18th century passed to the Swedish side in 1809, Saarenkrunni and Pieni Valkeakari have been the largest fishing bases on the Finnish side of Perämeri, off the town of Kemi.
Among individual islands, the long-established fishing base near the Swedish border is Selkäsarvi. The island has the Ailinpieti's fishing hut, a unique representative of the 19th-century kalakämppä tradition. On the islands, the rocks and bedrock bear carvings from different periods, ranging from woodmarks and dates to compass roses.
Fishing for herring and salmon has been carried on over the centuries in the skerry-strewn waters of the present Perämeren kansallispuisto. The islands of the area have been used as seasonal bases for fishing and hunting trips since they emerged after land uplift. The construction of the bases also reflects the strong land uplift that has taken place over the centuries. Several fishing-related structures have survived on the islands, including ice cellars, net racks and fishing huts.
The Kaakamonniemi fishing harbour, in a sheltered bay in the village of Kaakama in Alatornio, is a traditional harbour with several old granary storehouses and sheds and a newer breakwater, and it is still in use as a small harbour.
History
Residents of the coastal villages of Alatornio and Kemi have fished for herring and salmon in the archipelago of Kemi and Tornio for centuries.
The fishing history of Perämeri is linked to intensive herring fishing in the 18th century, which was carried on across the whole Perämeri area, from the Ostrobothnian coast (Kokkola, Kalla) as far as the Swedish side. Herring fishing typically involved long stays on the outer islands, the most important of which off Tornio were Malur (Malören) and Sanskeri (Sandskär). In the 1760s, burghers of Tornio built a church on Malur for the use of the fishermen, and it is still there. Sanskeri also has a small chapel. These central fishing islands passed to the Swedish side in 1809. The old fishing tradition was continued on the Finnish side by the fishing bases at Selkäsarvi, Saarenkrunni and Pieni Valkeakari.
The bases were moved to for the fishing season, since the distance from the fishing grounds to the coast was long. For example, the fishing village at the southern end of Selkä-Sarvi has probably functioned as a seasonal fishing base since as early as the late 16th century. Fishermen could stay on the islands for months.
With the spread of motorboats at the beginning of the 20th century, fishing began to be carried on from the coast, and the seasonal bases fell into disuse. During the Prohibition period 1919-1932, the islands served as bases and hiding places for smugglers, and cellar pits from that time remain on the islands.