RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Struven astemittausketju (Struves meridianbåge)
Enontekiö, Jyväskylä, Lapinjärvi, Pyhtää, Tornio, Ylitornio (Enontekis Jyväskylä Lappträsk Pyttis Torneå Övertorneå), Useita maakuntia, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- muinaisjäännös
- Character (as the agency lists it)
- merialue, metsämaisema, tunturimaisema
- Municipalities
- Enontekiö, Jyväskylä, Lapinjärvi, Pyhtää, Tornio, Ylitornio (Enontekis Jyväskylä Lappträsk Pyttis Torneå Övertorneå)
- Region
- Useita maakuntia
- Country
- Finland
- Coordinates
- 60.27642, 26.60325
- Pin
- The agency's own point
- RKY number
- 4255
Slide toward Today to fade the historical sheet and see the modern map underneath.
Bibliothèque nationale de France (Gallica)
The 1666 map covering this location: "Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus" (Bibliothèque nationale de France (Gallica)).
Historical maps covering this location
- 1666 · Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus (Bibliothèque nationale de France (Gallica))
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Struven ketju edustaa tärkeää vaihetta itä- ja länsieurooppalaisen tieteen ja tekniikan vuorovaikutuksessa. Struven ketju on erityinen todiste melkein kolme vuosisataa kestäneistä maapallon muodon ja koon mittauksista.
Struven ketju on geodeettisesti mitattu kolmioista muodostuva nauha. Se seuraa yli 2820 kilometrin matkan melko tarkkaan 25. itäistä pituuspiiriä Hammerfestin läheltä Pohjois-Norjasta etelään Ismailian lähelle Mustallemerelle. Mittaukset on tehty 1816–1855 arvostetun tiedemiehen tähtitieteilijä Friedrich George Wilhelm Struven johdolla. Ketjussa on 258 pääkolmiota, 265 pistettä ja 65 lisäpistettä. Alunperin ketju on kulkenut kahden valtion, Ruotsin ja Venäjän, alueella, nykyään se kulkee kymmenen maan kautta. Maat ovat Norja, Ruotsi, Suomi, Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Moldova ja Ukraina.
Suomen alueelle mitattiin alkuaan yhteensä 83 pistettä. Näistä on valittu kuusi pistettä edustamaan ketjun Suomen osuutta.
Enontekiö:
Struven ketjun piste STUOR-OIVI (nykyinen nimi Stuorrahanoaivi) on alkuaan merkitty kahdella kiveen hakatulla ristillä. Toisen ristin lähelle on hakattu vuosi 1852. Nämä merkinnät ovat säilyneet. Pisteen aitous on voitu säilyttää sen jatkuvalla käytöllä ja se on voitu todeta suorilla mittauksilla läheiseen toiseen kolmiopisteeseen. Havaintojen tekoon ja mittaukseen tarvittava alue pisteen ympärillä on avoin, kuten se on ollut ketjun mittauksen aikoihin. Pisteen keskuksen kohdalle on rakennettu norjalaisen kolmiomittauksen yhteydessä 1895 keskuspultti ja tähys.
Ylitornio, Aavasaksa:
Ketjun piste on merkitty alkujaan 1845 keskusmerkillä ja kahdella varmistusristillä, jotka oli kaiverrettu kallioon. Nykykyisillä mittauksilla on todettu, että merkinnät ovat jääneet vaaran korkeimmalle kohdalle 1970 rakennetun näkötornin lattian alle. Tornissa on nykyinen kolmiopiste ja Struven ketjun pisteen paikka määritetty kohtisuoraan alkuperäisen pisteen yläpuolelle. Alkuperäisten asiakirjojen mukaiset kolme merkkiä sijaitsivat seuraavasti: keskusmerkin päällä oli signaali ja toinen merkki oli siitä 2,4 ranskalaista jalkaa länteen ja kolmas vastaavasti 3,24 jalkaa itään.
Tornio, Alatornion kirkon huippu:
Ketjun piste TORNEA (Tornio) on kuvattu asiakirjoissa yksikäsitteisesti niin maantieteellisen sijaintinsa kuin muidenkin ominaisuuksiensa osalta. Mittaukset tähän “Nieder-Tornean” kirkkoon ja tästä kirkosta tehtiin tornia apuna käyttäen. Mittaukset Alatorniossa tehtiin 1842 ja 1851. Tornin huippu nousee noin 40 metrin korkeuteen merenpinnasta.
Jyväskylä, Puolakka (1834):
Ketjun pisteen poranreikä on säilynyt. Pisteen ympäristö, joka on tarvittu mittausten suorittamiseen, on avointa kalliota. Struven ketjun mittaamisesta lähtien samalla paikalla on ollut Suomen kansallisen peruskolmioverkon piste. Vaaran huipulla on myös opastaulu Struven ketjun historiasta.
Lapinjärvi, Porlammi, Tornikallio (1833):
Ketjun pisteen poranreikä on kalliossa, pisteen ympäristö on avointa kalliota. Piste on osa Suomen geodeettista verkkoa. Kalliolla on ollut vuosikymmenien ajan Maanmittauslaitoksen kolmiomittaustorni.
Pyhtää, Mustaviirin saari Suomenlahdella (1833):
Struven ketjun piste sijaitsee tasaisella kallioalueella tyypillisen saaristometsän ympäröimänä. Struven ketjun mittaamisesta lähtien Svartvira on ollut osa Suomen peruskolmioverkkoa. Koko saari kuluu Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Pisteelle johtaa satamasta polku.
Historia
Struven ketju liittyy melkein kolme vuosisataa kestäneisiin maapallon muodon ja koon mittauksiin, joita tehtiin pituuspiirejä pitkin sekä trigonometrisin että tähtitieteellisin menetelmin.
Vuosina 1736-1737 Pierre Maupertuis oli mitannut lyhyen osuuden pituuspiiriä. Tämä varhainen määritys Tornion ja Kittisvaaran välillä oli 107 km pitkä. Wilhelm Struve aloitti 1810 omat mittauksensa ja teki yhdessä muiden tiedemiesten, kuten Tenner ja Selander, kanssa havainnot Mustalta mereltä Jäämerelle yhteensä yli 2820 km pitkällä kolmiketjulla. Aikanaan se oli maapallon muodon ja koon määrityksessä pisin mittaus. Vaikkakin Wiliam Lambton ja George Everest mittasivat Intiassa ketjun samoihin aikoihin, sen pituus oli lyhyempi, 2364 km ja se kulki vain yhden maan alueella. Kesti vielä lähes 100 vuotta ennen kuin seuraava monen valtion alueella sijaitseva lähes 64º pituinen ketju valmistui Itä-Afrikkaan.
Unescon maailmanperintökomitea hyväksyi 15.7.2005 Etelä-Afrikassa Durbanissa pidetyssä 29. istunnossaan Struven kolmiomittausketjun maailmanperintöluetteloon.
Beskrivning (på svenska)
The agency's own Swedish text. The English below is made from the Finnish.
Struves meridianbåge representerar en viktig etapp i samverkan mellan öst- och västeuropeisk vetenskap och teknik. Struves meridianbåge är ett sällsynt dokument på närmare tre århundraden av gradmätningar för att fastställa jordklotets rundning och storlek.
Struves meridianbåge består av geodetiskt uppmätta triangelpunkter.
Den sträcker sig över 2820 km och följer i stort meridianen 25o från Fuglenes nära Hammerfest i Nordnorge till närheten av Izmail vid Svarta havet.
Mätningarna utfördes 1816–1855 under ledning av den ansedda vetenskapsmannen och astronomen George Wilhelm Struve. Meridianbågen har 258 huvudtrianglar, 265 huvudmätpunkter och 65 hjälppunkter. De ursprungliga mätningarna gjordes i två länder, Sverige och Ryssland. I dag löper meridianbågen genom tio länder, dvs. Norge, Sverige, Finland, Ryssland, Estland, Lettland, Litauen, Vitryssland, Moldavien och Ukraina.
Inom nuvarande Finland uppmättes ursprungligen 83 mätpunkter. Sex av meridianbågens mätpunkter i Finland har fått skyddsstatus.
Enontekis:
Mätpunkten STUOR-OIVI (nuvarande Stuorrahanoaivi) är ursprungligen markerad med två kryss inristade i berget. Vid den ena markeringen har årtalet 1852 inristats. Markeringarna har bevarats. Mätpunktens autenticitet har kunnat bevaras tack vare ständig användning och har kunnat verifieras med direkta mätningar till närmaste triangelpunkt. Mätpunkten omges av fria ytor för att möjliggöra observationer och mätningar, på samma sätt som vid tiden för den ursprungliga uppmätningen. Vid en norsk triangelmätning 1895 har mätpunktens centrum markerats med en bult och en fixpunkt.
Övertorneå, Aavasaksa:
Mätpunkten är ursprungligen markerad år 1845 med en centralpunkt och två kryss inristade i berget. Vid senare mätningar har man konstaterat att de ursprungliga mätpunkterna har blivit under ett utsiktstorn som anlades på toppen av Aavasaksa år 1970. Den nuvarande triangelpunkten finns i tornet och meridianbågens mätpunkt har fastställts lodrätt ovanför den ursprungliga mätpunkten. Enligt originalhandlingarna var de tre märkena placerade enligt följande: ovanför mittpunkten fanns signalen och den andra triangelpunkten låg 2,4 franska fot västerut och den tredje 3,24 fot österut.
Torneå, på Nedertorneå kyrka:
Mätpunkten TORNEA (Torneå) har i handlingarna beskrivits entydigt både till sitt geografiska läge och till sina övriga egenskaper. Mätningar till och från denna “Nieder-Tornea” kyrka gjordes med hjälp av tornet. Mätningarna i Nedertorneå gjordes 1842 och 1851. Toppen av tornet reser sig ca 40 meter ovanför havsytan.
Jyväskylä, Puolakka (1834):
Mätpunktens borrhål har bevarats. Mätpunktens omgivning består av kala berghällar som ger den öppna utsikt som behövs för mätningar. Sedan Struves meridianbåge uppmättes har denna mätpunkt varit en del av Finlands nationella huvudtriangelnät. Uppe på krönet finns en tavla med historiska fakta om Struves meridianbåge.
Lappträsk, Porlom, Tornikallio (1833):
Mätpunkten är ett borrhål i berget och omges av kala berghällar. Mätpunkten i Porlom hör till de geodetiska huvudpunkterna i Finland. På platsen fanns i decennier Lantmäteriverkets triangelmätningstorn.
Pyttis, Svartviran i Finska viken (1833):
Mätpunkten är belägen på en jämn berghäll omgiven av typisk skärgårdsskog. Sedan Struves meridianbåge uppmättes har Svartviran varit en del av Finlands huvudtriangelnät. Hela ön hör till Östra Finska vikens nationalpark. Från hamnen leder en stig till mätpunkten.
Historia (på svenska)
Struves meridianbåge hänför sig till meridianmätningar som pågick i närmare tre århundraden för att fastställa jordklotets rundning och storlek med hjälp av trigonometriska och astronomiska metoder.
Åren 1736–1737 hade Pierre Maupertuis utfört vissa gradmätningar. Detta tidiga avsnitt mellan Torneå och Kittisvaara mätte 107 km. Wilhelm Struve inledde sina mätningar år 1810 och gjorde tillsammans med andra vetenskapsmän, såsom Tenner och Selander, observationer från Svarta havet upp till Ishavet på en över 2820 km lång sträcka. På sin tid var det den längsta mätningen som utförts för att fastställa jordklotets rundning och storlek. William Lambton och George Everest uppmätte visserligen en meridianbåge i Indien vid samma tider, men över en kortare sträcka, 2364 km, och inom ett och samma lands territorium. Det tog emellertid närmare 100 år innan man blev klar med mätningarna för nästa meridianbåge på nära 64º som sträckte sig över flera staters territorium i östra Afrika.
Den 15 juli 2005 upptogs Struves meridianbåge som världsarvsobjekt efter godkännande från Unescos världsarvskommittés 29:e session i sydafrikanska Durban.
Further reading (as the agency lists it)
"The Struve Geodetic Arc". Submission to the World Heritage Committee for Inscription on the World Heritage List. January 2004.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
The Struve chain represents an important stage in the interaction between East and West European science and technology. The Struve chain is a distinctive testament to measurements of the shape and size of the Earth that lasted almost three centuries.
The Struve chain is a strip of geodetically measured triangles. It follows, fairly precisely, the 25th meridian east over a distance of more than 2820 kilometres, from near Hammerfest in Northern Norway southwards to near Ismailia on the Black Sea. The measurements were carried out in 1816–1855 under the direction of the esteemed scientist, the astronomer Friedrich George Wilhelm Struve. The chain comprises 258 main triangles, 265 points and 65 additional points. Originally the chain ran through the territory of two states, Sweden and Russia; today it runs through ten countries. These countries are Norway, Sweden, Finland, Russia, Estonia, Latvia, Lithuania, Belarus, Moldova and Ukraine.
Originally a total of 83 points were measured on Finnish territory. Six of these points have been selected to represent the Finnish section of the chain.
Enontekiö:
The Struve chain point STUOR-OIVI (current name Stuorrahanoaivi) was originally marked with two crosses cut into stone. A year, 1852, was cut close to the second cross. These markings have survived. The authenticity of the point has been preserved through its continuous use, and it has been confirmed by direct measurements to a nearby second triangulation point. The area around the point needed for observations and measurements is open, as it was at the time of the chain measurements. A central bolt and sighting post were built over the centre of the point in 1895, in connection with the Norwegian triangulation survey.
Ylitornio, Aavasaksa:
The chain point was originally marked in 1845 with a central mark and two check crosses, which had been engraved into the rock. Present-day measurements have established that the markings lie beneath the floor of the observation tower built in 1970 at the highest point of the hill. The tower carries the present triangulation point, and the position of the Struve chain point has been determined perpendicularly above the original point. According to the original documents, the three marks were situated as follows: a signal stood above the central mark, the second mark lay 2.4 French feet to the west, and the third lay correspondingly 3.24 feet to the east.
Tornio, top of the Alatornio church:
The chain point TORNEA (Tornio) is described unambiguously in the documents, both as to its geographical location and its other characteristics. Measurements to and from this “Nieder-Tornea” church were made using the tower as an aid. Measurements at Alatornio were made in 1842 and 1851. The top of the tower rises to approximately 40 metres above sea level.
Jyväskylä, Puolakka (1834):
The borehole of the chain point has survived. The area around the point, needed for carrying out measurements, is open rock. Since the Struve chain measurements, the same site has been a point of Finland's national basic triangulation network. At the summit of the hill there is also an information board on the history of the Struve chain.
Lapinjärvi, Porlammi, Tornikallio (1833):
The borehole of the chain point is in the rock, and the area around the point is open rock. The point is part of Finland's geodetic network. For decades the rock held a triangulation tower of Maanmittauslaitos.
Pyhtää, Mustaviiri island in the Gulf of Finland (1833):
The Struve chain point is located on a flat rock area surrounded by typical archipelago forest. Since the Struve chain measurements, Svartvira has been part of Finland's basic triangulation network. The whole island falls within the Itäisen Suomenlahden kansallispuisto. A path leads to the point from the harbour.
History
The Struve chain is related to measurements of the shape and size of the Earth that were carried out for almost three centuries along meridians, using both trigonometric and astronomical methods.
In 1736-1737 Pierre Maupertuis had measured a short section of a meridian. This early determination between Tornio and Kittisvaara was 107 km long. Wilhelm Struve began his own measurements in 1810 and, together with other scientists such as Tenner and Selander, carried out observations from the Black Sea to the Arctic Ocean along a triangulation chain totalling over 2820 km. In its time it was the longest measurement in determining the shape and size of the Earth. Although Wiliam Lambton and George Everest measured a chain in India at about the same time, its length was shorter, 2364 km, and it ran through the territory of only one country. It took almost another 100 years before the next chain, almost 64º long and located in the territory of several states, was completed in East Africa.
The UNESCO World Heritage Committee inscribed the Struve triangulation chain on the World Heritage List on 15.7.2005 at its 29th session, held in Durban, South Africa.