RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Hämeenkankaan- ja Kyrönkankaantie
Hämeenkyrö, Ikaalinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kauhajoki, Sastamala, Ylöjärvi, Useita maakuntia, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- tie
- Character (as the agency lists it)
- agraarimaisema, kulttuurimaisema, metsämaisema
- Municipalities
- Hämeenkyrö, Ikaalinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kauhajoki, Sastamala, Ylöjärvi
- Region
- Useita maakuntia
- Country
- Finland
- Coordinates
- 62.35146, 22.41358
- Pin
- Placed by TreeAlive at the middle of the longest line the agency maps
- RKY number
- 4050
Slide toward Today to fade the historical sheet and see the modern map underneath.
Bibliothèque nationale de France (Gallica)
The 1666 map covering this location: "Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus" (Bibliothèque nationale de France (Gallica)).
Historical maps covering this location
- 1666 · Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus (Bibliothèque nationale de France (Gallica))
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Satakunnassa Kyrönkankaantienä, Pirkanmaalla Hämeenkankaantienä ja Pohjanmaalla Pohjankankaantienä tunnettu tie on yksi Suomen keskiaikaisista pääteistä ja ainoa kesäaikaan kuljettavissa ollut reitti Satakunnasta ja Hämeestä Pohjanmaalle. Tie on muodostanut yhdessä Ylisen Viipurintien kanssa lyhimmän reitin Pohjanmaalta Viipuriin. Edelleen suurelta osin Suomenselän asumattomien kankaiden kautta kulkeva, paikoitellen hiekkapintaisena säilynyt tie on säilyttänyt historiallisen linjauksensa ja vanhan maantien luonteen.
Tielinjaus Tampere-Ylöjärvi-Hämeenkyrö-Ikaalinen-Jämijärvi-Kankaanpää-Karvia-Kauhajoki seuraa pääosin pitkiä sora- ja hiekkapohjaisia harjumuodostelmia. Tampereella ja Ylöjärvellä niitä ovat Epilän- ja Pinsiönharjut. Erityisen helppokulkuisen osan tietä muodostavat Hämeenkyrön Kyröskosken jälkeen alkavat soiden rajaamat harjualueet, ensin pienemmät Ulvaanharju ja Vatulanharju sekä niiden jälkeen varsinaiset kankaat, itä-länsisuuntainen Hämeenkangas ja pohjois-eteläsuuntainen Pohjankangas, joiden mukaan tie on nimetty. Asutus tien varrella on harvaa ja keskittyy etupäässä harvojen tien varrella olevien vesistöjen tuntumaan. Esimerkiksi Hämeenkyrön kirkonkylän ja Kyröskosken jälkeen kulkee Ikaalisten ja Jämijärven takamaiden läpi pitkä metsätaival, jonka katkaisevat vain Kankaanpään Valkiajärven rannalla Niinisalon, Karvian Karvianjoen ja Kauhajoella Nummijärven asutus. Metsätaipaleen jälkeen tie jatkuu Kauhajoella viljavassa Kauhajokilaaksossa. Kankaanpäässä tien varrella on Kuninkaanlähde ja Karvialla Kyrön skanssi.
Tien eteläpäässä Hämeenkyrön Sasin laakson ja Mahnalanharjun rinteitä mutkittelevalta tieltä avautuu suurten korkeusvaihteluiden ansiosta laajoja näkymiä ympäröivään viljelymaisemaan.
Tielinjaus kulkee "Sasin - Mahnalanselän kulttuurimaisemat", "Vihteljärvi - Niemenkylä" ja "Hyypänjokilaakso" -nimisten valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden läpi.
Historia
Satakunnan keskiaikainen runkotie johti Turusta Huittisten ja Tyrvään kautta Pirkkalaan, Kangasalle ja Hämeenlinnaan. Tiestä erkani kolme haaraa, joista Hämeen- ja Kyrönkankaantie johti Pohjanmaalle ja sen hallinnolliseen keskukseen Korsholman linnaan. Runkotiestä Hämeenkankaantiehen oli 1600-luvulta alkaen kaksi liittymää, toinen erkani runkotiestä Vammalan Karkun pohjoispuolella ja toinen nykyisen Tampereen länsiosassa. Hämeenkankaantie oli käytössä etupäässä kesäisin, talvella käytettiin vesistöihin tukeutuvaa talvitietä.
Kyrönkankaan suvitie mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1459, raivattuna tienä Hämeenkankaan tie jo 1556. Tietä levennettiin ja parannettiin ratsu- ja postitieksi ja se toimikin 1645-1675 postitienä Turusta pohjoiseen. Linjalla sijaitsi postitaloja ja kievareita kuten esim. Herttualan Keimo, Järvenkylän Hollo, Vatsiaisten Luukas, Jämijärven Soini tai Hinttu. Posti siirtyi rantatielle 1670-luvulla uusien rannikkokaupunkien painostuksesta.
1600-luvun alussa 30-vuotisen sodan aikana tien varrelle perustettiin pieni linnake luonnonolojen määräämään paikkaan, jossa maantie ylittää Karvianjoen ja harvaanasuttu Hämeenmetsä oli antanut suojaa sotilaskarkureille. Kyrön skanssina tunnetun tukikohdan tehtäviin kuuluikin sotilaskarkureiden kiinniottaminen, väenottojen valvominen ja liikenteen tarkkailu. Skanssi toimi vuosina 1635-1659, joskin miehitettynä vain yhteensä seitsemän vuotta. Aktiivipalvelun jälkeen paikalla toimi Karvian Kantti -niminen kestikievari.
Porin ja Vaasan välistä maantietä parannettiin 1700- ja 1800-luvun vaihteessa, jonka jälkeen Kyrönkankaantie alkoi jäädä enemmän paikallistieksi. Myös Hämeen ja Pohjanmaan tieyhteydet lisääntyivät ja siirtyivät lähemmäksi asutusta, jolloin Hämeen- ja Pohjankankaan asumattomilla seuduilla kulkeva tieosuus jäi sivuun.
Seuraavat suuria asutuskeskuksia yhdistävät maantiet tulivat ajankohtaiseksi 1900-luvun puolivälissä. Maasto- ja pinnamuodostus eivät enää 1960-luvulla olleet määrääviä tekijöitä tienrakennuksessa. Uusi Tampere - Vaasa -tie sai pääosin uuden suoraviivaisen linjauksen, jolloin vanhemmat tiet jäivät paikallisliikenteen käyttöön.
Further reading (as the agency lists it)
J.R. Aspelin, Kyrö- eller Tavast-skans. Opuscula Aspeliana II. Helsingfors 1942.
Jaakko Koskelo, Leo Lammi, Hämeenkankaantien varrelta. Ikaalinen seuran julkaisuja 1987.
Mauno Jokipii, Kyrönkankaan vanhan maantien historiaa. Esa Laakso (toim.), Kyrönkankaantie. Messon Oy 1996.
Tapio Salminen, Pohjanmaan kautta. Tiet ja tieliikenne Pohjanmaalla keskiajalta 1990-luvulle. Tielaitos. Vaasan tiepiiri 1997.
Tapani Mauranen (toim.), Maata, jäätä, kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860. Tielaitos 1999.
http://www.kyronkankaantie.com/index.htm (8.3.2006).
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
Known as Kyrönkankaantie in Satakunta, Hämeenkankaantie in Pirkanmaa and Pohjankankaantie in Ostrobothnia, the road is one of Finland's medieval main roads and the only route from Satakunta and Häme to Ostrobothnia that was passable in summer. Together with Ylinen Viipurintie, the road formed the shortest route from Ostrobothnia to Viipuri. Passing largely through the uninhabited uplands of Suomenselkä, the road, partly preserved with a sandy surface in places, has retained its historical alignment and the character of an old highway.
The route Tampere-Ylöjärvi-Hämeenkyrö-Ikaalinen-Jämijärvi-Kankaanpää-Karvia-Kauhajoki follows mainly long gravel- and sand-based esker formations. In Tampere and Ylöjärvi these include the Epilänharju and Pinsiönharju ridges. The especially easy-going section of the road is formed by the esker areas bounded by bogs that begin after Kyröskoski in Hämeenkyrö: first the smaller Ulvaanharju and Vatulanharju, and after them the actual uplands, the east-west Hämeenkangas and the north-south Pohjankangas, after which the road is named. Settlement along the road is sparse and concentrated mainly near the few water bodies along the road. For example, after the Hämeenkyrö church village and Kyröskoski, the road runs through the backwoods of Ikaalinen and Jämijärvi, a long forest stretch broken only by the settlements of Niinisalo on the shore of Valkiajärvi in Kankaanpää, Karvianjoki in Karvia and Nummijärvi in Kauhajoki. After the forest stretch, the road continues in Kauhajoki through the fertile Kauhajoki valley. In Kankaanpää, Kuninkaanlähde lies along the road, and in Karvia the Kyrö skanssi.
At the southern end of the road, the winding route along the slopes of the Sasi valley and Mahnalanharju in Hämeenkyrö opens up extensive views over the surrounding cultivated landscape, thanks to large differences in elevation.
The route passes through the nationally valuable landscape areas named "Sasi - Mahnalanselkä cultural landscapes", "Vihteljärvi - Niemenkylä" and "Hyypänjokilaakso".
History
The medieval main road of Satakunta ran from Turku through Huittinen and Tyrvää to Pirkkala, Kangasala and Hämeenlinna. Three branches diverged from the road, of which Hämeen- ja Kyrönkankaantie led to Ostrobothnia and its administrative centre at Korsholma Castle. From the 17th century onwards there were two junctions from the main road to Hämeenkankaantie: one branched off the main road north of Karkku in Vammala, and the other in the western part of Tampere. Hämeenkankaantie was used mainly in summer; in winter a winter road relying on waterways was used.
The Kyrönkangas summer road is first mentioned in records in 1459, as a cleared road; the Hämeenkangas road had already been cleared as a road by 1556. The road was widened and improved into a horse and postal road, and in 1645-1675 it served as a postal road north from Turku. Along the route were postal stations and inns, such as Keimo in Herttuala, Hollo in Järvenkylä, Luukas in Vatsiaiset, Soini in Jämijärvi, or Hinttu. The post was moved to the coastal road in the 1670s, under pressure from the new coastal towns.
At the beginning of the 17th century, during the Thirty Years' War, a small fortification was established along the road at a site determined by natural conditions, where the road crosses the Karvianjoki river; the sparsely settled Hämeenmetsä forest had provided shelter for military deserters. The duties of the base, known as the Kyrö skanssi, included capturing military deserters, supervising conscription drives and monitoring traffic. The skanssi operated in 1635-1659, although it was manned for a total of only seven years. After active service, a coaching inn named Karvian Kantti operated on the site.
The main road between Pori and Vaasa was improved at the turn of the 18th and 19th centuries, after which the Kyrönkankaantie increasingly became a local road. Road connections between Tavastia and Ostrobothnia also increased and moved closer to settlements, so the section of road passing through the uninhabited areas of Hämeenkangas and Pohjankangas was left aside.
The next main roads linking large population centres became topical in the mid-20th century. In the 1960s, terrain and surface formation were no longer decisive factors in road construction. The new Tampere - Vaasa road mostly received a new straight alignment, so the older roads remained in use for local traffic.