RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Lapin uitto- ja savottatukikohdat
Kemi, Keminmaa, Posio, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sodankylä, Tervola, Useita maakuntia, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- muu tuotantorakennus, työväen asuintalo
- Character (as the agency lists it)
- metsämaisema
- Municipalities
- Kemi, Keminmaa, Posio, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sodankylä, Tervola
- Region
- Useita maakuntia
- Country
- Finland
- Coordinates
- 66.02007, 28.46692
- Pin
- Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
- RKY number
- 2182
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Lapin metsäseuduille ja jokilaaksoille ominaista rakennuskantaa ovat savotta- ja uittotukikohdat ja muut uittoon liittyvät rakenteet. Uitto yleistyi 1890-luvulla ja jatkui Kemijoessa vuoteen 1991. Uiton ja suursavottakauden kukoistusta ja ajallista kirjoa kuvastavat kämppäkartanot, uittopirtit, uittopadot ja –ruuhet sekä tukinsiirtolaitteet ja sortteerialueet Lapin metsäseuduilta rannikolle asti.
SALLA
Suoltijoen pirtti on vaikuttava, suurista toisen maailmasodan jälkeisistä savotoista kertova muistomerkki karussa tunturien ja vaarojen ympäröimässä pienessä jokilaaksossa. Savottakartano on kaksikerroksinen miehistörakennus, johon liittyy 1½-kerroksinen ruokala-toimihenkilörakennus, kauppa- ja varastorakennus sekä käymälä. Kaikissa rakennuksissa on saumarimalliset, maalaamattomat julkisivut. Myös kokonaisuuteen kuuluvia leimauskämppiä on säilynyt.
SAVUKOSKI
Reutuvaaran savottakämppä Savukoskella Sotatunturin lähellä on ns. kaksipäinen kämppä, jonka pinta-ala on yli 240 m². Kämppäkartanoon kuuluvat myös sauna, kymmenen hevosen talli, liiteri, kellari sekä käymälät. Reutuvaaran kämppä on rakennettu 1951 ja se on kunnostettu vuosina 1988-1990.
Maamme ensimmäinen konesavotta rakennettiin Kemi-yhtiön toimesta Savukosken Tulppioon 1912. Radan jäännöksiä ja rakennusten pohjia on yhä nähtävissä maastossa. Jänesojalla on säilynyt hirsinen pumppuhuone, jonka sisällä on suuri puinen vesisammio konesavotassa käytetyn veturin vedentarpeeseen. Tulppiossa on säilynyt vanha höyryveturi katoksen alla.
Veturitie Tulppiosta Kemijoen Lattunan lanssipaikalle jäljellä olevine tukkiteineen ja rakennelmineen on tärkeä osa maamme savottatyön historiaa.
POSIO
Vedenjakajaseudulla oleva Kitka- ja Livojärvien välinen tukinsiirtolaitteisto Posiolla on rakennettu 1900-luvun alussa ja viimeksi se on ollut käytössä 1950-luvulla. Siirtolaiterakennus on hirsirunkoinen. Alkuperäinen rautakiskoinen siirtolaite muutettiin nykyiseen asuunsa 1930-luvulla. Vesikouru uitti tukit Livojärvelle saakka, kun ne ensin oli nostettu 6-7 metrin korkeuteen höyrykoneen avulla. Kookas yli kaksi kilometriä pitkä uittoruuhi on katkaistu Yli-Kitkan eteläpuolella kulkevan maantien kohdalla. Ruuhi on Metsähallituksen kunnostama samoin kuin itse tukinsiirtolaite.
SODANKYLÄ
Sodankylän Porttikosken uittotukikohta sijaitsee samannimisen kallioreunaisen kosken eteläpäässä Kitisen länsirannalla. 1900-luvun alkupuolella rakennettu tukikohta muodostaa viehättävän pihapiirin vaikuttavassa luonnonmaisemassa.
Auvojärvi on toisen maailmansodan jälkeinen kämppäkartano, johon kuuluu poikkeuksellisesti kaksikerroksinen miehistökämppä ja lähes 200 m² suuruinen pääpirtti, kaksirunkoinen ns. törmäyskämppä, jossa on "terävä pää" ja keittiö ruokailutiloineen. Rakennukset on pintakäsitelty karbolitervalla.
ROVANIEMI
Auttikönkään uittopato ja uittoruuhi Kemijokeen laskevassa Auttijoessa ovat merkittäviä uiton historiasta kertovia muistomerkkejä. Betoninen pato ja puinen uittoruuhi on rakennettu könkääseen, jonka pudotuskorkeus on 16 metriä.
Taljasuvannon uittotukikohta Ounasjoen rannalla on peräisin 1920-luvulta. Kallioisen rannan tuntumassa pihapiirissä on uittomiesten pirtti, rantasauna, käymälä, varasto ja liiteri.
Rovaniemen Kotisaaressa on vaatimaton uittotukikohta. Rovaniemi on ollut "jätkäkulttuurin kehto".
TERVOLA
Tervolassa on Luoesaaressa Runkauksen uittopirtti, jonka pihapiiriin kuuluu uittopirtti, sauna, keittokota, vajarakennuksia ja käymälä.
KEMINMAA
Keminmaalla on Taivalkosken uittotukikohta, jonka rakennukset ovat virran länsirannalla, ennen Isohaaran voimalaitoksen rakentamista kalliorantaisena virranneen suurkosken partaalla. Uittotukikohdan muodostavat kolme pienikokoista rakennusta, kämppä, sauna ja vaja.
KEMI
Myllyniemen sortteerialue on Euroopan suurimpia erottelutyömaita, Kemijoen uittohistorian merkittävin alue. Toiminta jatkui vuoteen 1991 asti. Alueella on jäljellä runsaasti erotteluun liittyvää rakennuskantaa asuinrakennuksista, ruokalarakennuksista ja lukusaleista pajoihin, verstaisiin ja venehuoneisiin.
Historia
Lapin metsien puutavaran kysyntä kasvoi voimakkaasti, kun Kemiin ja Tornioon perustettiin sahat 1800-luvun lopulla. Yksi suurimmista alueella toimivista puutavarayhtiöistä oli 1893 perustettu Kemiyhtiö. Savottatöihin ja uittoon tarvittiin työväkeä Lappiin ympäri Suomea.
1920-luvun ns. kämppälain perusteella yhtiöiden tuli rakentaa työväelle asuintilat työmaalle. Suoltijoen savotta, joka päättyi 1973 oli viimeisiä suuria miesvoimalla hoidettuja savottoja. Sen jälkeen konesavotat muuttivat työn luonteen ja sen edellyttämälle vähemmälle miehistömäärälle rakennettiin enää pieniä parakkimajoitustiloja.
Työt savotoilla tehtiin talviaikaan marraskuulta maaliskuulle. Kevättulvien käynnistyttyä tukit uitettiin puroja pitkin jokivarsiin. Uittoa varten rakennettiin vedenkulun säännöstelylaitteita. Kemijoella yhteisuitosta vastasi Kemijoen uittouhdistys ja puu uitettiin Kemiin erotteluun.
Uittoreittien varrelle rakennettiin jyrkkien tai kivisten koskien kohdalle uittorännejä eli uittoruuhia, jota pitkin puu voitiin ohjata könkään ohi. Könkäiden yläpuolelle rakennettiin patoja veden juoksutuksen säätelemistä varten. Uittotukikohtien sijoituspaikat valittiin niin, että niiltä oli mahdollisimman hyvä näkyvyys joelle uiton seuraamiseksi.
Varsinaisia uittoväyliä Lapin alueella olivat Kemijoki, Simojoki, Tornion-Muonionjoki sekä näihin laskevat sivuvesistöt. Lisäksi uittoa harjoitettiin Inarijärveen laskevissa vesistöissä ja rannikkoalueen pienissä joissa. Tärkein uittoväylä oli kuitenkin Kemijoen vesistö, missä oli kaikkiaan yli 7000 km uittoväyliä. Lapin läänissä harjoitettiin uittoa yli sata vuotta. Suurimmillaan uitto oli 1950- ja 1960-lukujen taitteessa, kun metsäteollisuus tarvitsi runsaasti raaka-ainetta ja Porttipahdan ja Lokan allashakkuut lisäsivät puumääriä. Lapin viimeinen uitto tapahtui Ounas- ja Kemijoessa 1991. Uitosta siirryttiin tukkirekkoihin ja rautatiekuljetuksiin.
Further reading (as the agency lists it)
Jarl Sundqvist, Tulppion konesavotta. Entinen Kemijoki. Toim. Martti Linkola. 1967.
Raimo Seppälä, Nykyinen Kemijoki : reportaasi luonnontilaisen Kemijoen muuttamisesta sähkön tuottajaksi. 1976.
Martti Linkola (toim.), Lappi 4, Saamelaisten ja suomalaisten maa. 1985.
Juhani Pelkonen, Nuortin konesavotta 1913–1916. Lapin Metsämuseoyhdistys ry:n julkaisusarja n:o 5. Kemijärvi 1989.
Matti Peltonen, Uiton historia. Tukin uitosta Suomessa 1800-luvun puolivälistä 1980-luvulle. Tekniikan museon julkaisuja VI. Helsinki 1991.
Hanna Snellman, Kemijoen vesistön uittopirtit. Raito 2/1992.
Hanna Snellman, Kemijokisuun erottelun rakennukset.
Museoaviisi 1-2/1993. Tornionlaakson maakuntamuseo 1993.
Sakari Virtanen, Lapin leivän isä 100 vuotta. Kemiyhtiön historia. Jyväskylä 1993.
Erkki Snellman, Katsaus Kemijoen uiton 200-vuotistaipaleeseen. Jatuli: Kemin kotiseutu- ja museoyhdistys. 1994.
Hanna Snellman, Uittopirtit - tukkilaisromantiikan karut kehykset. Tornionlaakson vuosikirja 1994.
Vauramo, Anu. Kämpiltä kelokyliin - Metsähallituksen suojellut rakennukset. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A. No 44. Vantaa 1995.
Hanna Snellman, Tukkilaisen tulo ja lähtö. Kansantieteellinen tutkimus Kemijoen metsä- ja uittotyöstä. Scripta Historica : Oulun Historiaseuran julkaisuja 25/1996.
Martti Itkonen, Elinkeinoelämän muutokset. Keminmaan historia. 1997.
Matti Enbuske, Tukkimiesten ja kauppiaiden kairoilla. Peräpohjolan keskusseudulla. Rovaniemen historia. Jokivarsien kasvatit ja junantuomat vuoteen 1990. Jyväskylä 1997.
Sanna Lehtonen, “Kaikki mettäalan muutos siellä tuli koettua, että pokasahalla alko ja moottorisahaan päätty”. Sallan Suoltijoen metsätyömiesten yhteisö vuodesta 1953 vuoteen 1973. Oulun yliopisto, Taideaineiden ja kulttuurinantropologian laitos 1999.
Martti Itkonen, Kemijoen Uittoyhdistys 1901-2001. Kemi 2001.
Olavi Haapaporras, Hoitoalue kehityksen pyörteissä. Tornio 2006.
Samuli Onnela, Suur-Sodankylän historia 2. Suurpitäjä saamelaisten ja suomalaisten maana vuosina 1747-1916. Suur-Sodankylän historiatoimikunta 2006.
"Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi" -inventointihanke 2004-2008, aineistot. Lapin ympäristökeskus.
Olli Sandström, Tukkeja tunturin takaa. Luton peruuntunut autosavotta vuonna 1939 ja muista hankkeita. Lapin metsämuseo, Metsämiesten säätiö 2009.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
Buildings typical of the forest regions and river valleys of Lapland include logging and log-driving bases and other structures associated with log driving. Log driving became widespread in the 1890s and continued on the Kemijoki river until 1991. The flourishing and varied chronology of log driving and of the great logging era are reflected in camp manors, log-driving cabins, log-driving dams and chutes, and log transfer devices and sorting areas, from the forest regions of Lapland to the coast.
SALLA
The Suoltijoki pirtti is an impressive monument to the large logging operations after the Second World War, situated in a small river valley surrounded by barren fells and hills. The camp manor is a two-storey crew building, to which are attached a 1½-storey dining and staff building, a shop and storehouse building, and an outhouse. All buildings have saumari-pattern, unpainted facades. Log-marking camps belonging to the complex have also survived.
SAVUKOSKI
The Reutuvaara logging camp in Savukoski, near Sotatunturi, is a so-called double-ended camp with a floor area of over 240 m². The camp manor also includes a sauna, a stable for ten horses, a woodshed, a cellar and outhouses. The Reutuvaara camp was built in 1951 and restored in 1988-1990.
Finland's first mechanised logging operation was built by Kemi-yhtiö at Tulppio in Savukoski in 1912. Remains of the railway and building foundations are still visible on the ground. At Jänesoja a log pump house has survived, inside which is a large wooden water tank for supplying water to the locomotive used in the mechanised logging operation. At Tulppio an old steam locomotive has survived under a shelter.
The locomotive track from Tulppio to the Lattuna lanssi site on the Kemijoki, with its surviving log roads and structures, is an important part of the history of logging work in Finland.
POSIO
The log transfer equipment located in the watershed area between Kitka and Livojärvi in Posio was built in the early 20th century and was last in use in the 1950s. The transfer building has a log frame. The original iron-railed transfer device was converted to its present form in the 1930s. A water chute carried the logs to Livojärvi, after they had first been raised to a height of 6-7 metres by a steam engine. A large log-driving chute, over two kilometres long, has been cut at the point where the road running south of Yli-Kitka crosses it. The chute has been restored by Metsähallitus, as has the log transfer device itself.
SODANKYLÄ
The Porttikoski log-driving base in Sodankylä is located at the southern end of the rock-edged rapids of the same name, on the western bank of the Kitinen. Built in the first half of the 20th century, the base forms a charming courtyard in an impressive natural landscape.
Auvojärvi is a camp manor from after the Second World War, which exceptionally includes a two-storey crew camp and a main pirtti of almost 200 m², a double-section so-called törmäyskämppä with a "sharp end", and a kitchen with dining facilities. The buildings have been surface-treated with carbolineum tar.
ROVANIEMI
The Auttikönkää log-driving dam and log-driving chute on the Auttijoki, which flows into the Kemijoki, are significant monuments recounting the history of log driving. The concrete dam and the wooden log-driving chute have been built at a könkää with a drop height of 16 metres.
The Taljasuvanto log-driving base on the bank of the Ounasjoki dates from the 1920s. Near the rocky bank, the courtyard contains a log drivers' pirtti, a shore sauna, an outhouse, a storehouse and a woodshed.
On Kotisaari in Rovaniemi there is a modest log-driving base. Rovaniemi has been the cradle of jätkä culture.
TERVOLA
In Tervola, on Luoesaari, is the Runkaus log-driving cabin, whose courtyard includes a log-driving cabin, a sauna, a cooking hut, shed buildings and an outhouse.
KEMINMAA
In Keminmaa is the Taivalkoski log-driving base, whose buildings are on the western bank of the river, on the edge of the great rapids that flowed along a rocky bank before the construction of the Isohaara power plant. The log-driving base consists of three small buildings: a camp, a sauna and a shed.
KEMI
The Myllyniemi sorting area is one of the largest sorting sites in Europe and the most significant area in the log-driving history of the Kemijoki. Operations continued until 1991. The area still contains a considerable number of sorting-related buildings, from residential buildings, dining buildings and reading rooms to forges, workshops and boathouses.
History
The demand for timber from Lapland's forests grew strongly when sawmills were established in Kemi and Tornio at the end of the 19th century. One of the largest timber companies operating in the area was Kemiyhtiö, founded in 1893. Labour for logging work and log driving was brought to Lapland from all over Finland.
Under the so-called kämppälaki of the 1920s, companies were obliged to build accommodation for workers at the work site. The Suoltijoki logging operation, which ended in 1973, was one of the last large logging operations carried out with manpower. After that, mechanised logging changed the nature of the work, and only small barrack-type accommodation was built for the smaller crew required.
Work at the logging camps was carried out in winter, from November to March. When the spring floods began, logs were driven along streams to the riverbanks. For log driving, water-flow regulation devices were built. On the Kemijoki, joint driving was handled by Kemijoen uittouhdistys, and the timber was driven to Kemi for sorting.
Log-driving chutes, or uittoruuhia, were built along the driving routes at steep or rocky rapids, so that the timber could be guided past the rapids. Dams were built above the könkäät to regulate the flow of water. The sites of the log-driving bases were chosen so that they had the best possible view of the river, to monitor the driving.
The main log-driving routes in the Lapland area were the Kemijoki, Simojoki, Tornion-Muonionjoki, and the tributaries flowing into them. In addition, log driving was carried out in watercourses flowing into Lake Inari and in the small rivers of the coastal area. The most important driving route, however, was the Kemijoki watercourse system, where there were over 7000 km of driving routes in total. Log driving was carried out in Lapin lääni for over a hundred years. At its peak, log driving was at the turn of the 1950s and 1960s, when the forest industry needed large amounts of raw material and the block clear-cutting at Porttipahta and Loka increased the volume of timber. Lapland's last log driving took place on the Ounasjoki and Kemijoki in 1991. From log driving there was a transition to log lorries and rail transport.