RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Tornionjoen jokivarsiasutus
Ylitornio, Lappi, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- kylä, pihapiiri, talonpoikaistalo
- Character (as the agency lists it)
- agraarimaisema
- Municipality
- Ylitornio
- Region
- Lappi
- Country
- Finland
- Coordinates
- 66.23091, 23.73929
- Pin
- Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
- RKY number
- 2173
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Kainuunkylän komea talonpoikaisrakentaminen sijoittuu harvakseltaan nauhamaisesti kylätien varteen laakeassa Tornionjokilaaksossa, joka on Pohjois-Suomen varhaisimmin pysyvästi ja tiheimmin asuttua aluetta. Kylän rakennuskanta säästyi poikkeuksellisesti kokonaisuudessaan Lapin sodan tuhoilta toisen maailmansodan loppuvaiheessa.
Kainuunkylässä ja Armassaaren kylässä vanhojen kantatalojen pihapiirit komeine 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen talonpoikaisrakennuksineen sijoittuvat avoimessa maisemassa näkyville paikoille joen törmälle tai vaaran rinteeseen. Vanhimmat asuinrakennukset eli pytingit on sijoitettu pääty jokeen päin ja nuoremmat joen suuntaisesti. Neliömäiseen pihapiiriin kuuluu useimmiten myös toinen asuinrakennus "kesä- tai mäkipuoli", talli, navetta sekä aitat kylätien toisella puolella. Aitat ovat kaksi- tai jopa kolmekerroksisia vilja-, liha- ja vaateaittoja. Paakas- eli leipomatuvat sekä läpiajettavat porttirakennukset ovat hävinneet. Karjaa varten taloilla on ollut myös kesänavetat tai -kentät. Pihan ulkopuolella ovat saunat, kellarit ja riihet. Suuret alavat niittysaaret kylien kohdalla joessa ovat talojen laidunsaaria. Jokea reunustavien vaarojen takana ovat suuret asumattomat erämaat, metsät ja suoalueet.
Kainuunkylän pitkä jokivarsikylä on jakautunut useammiksi kulmakunniksi, joita ovat esimekiksi Pekanpää ja Poikkilahti. Tornionjoki, joka on Euroopan pisin (600 km) vapaana virtaava joki laajenee Kainuunkylän kohdalla usean kilometrin levyiseksi suvannoksi.
Tornionjoen jokivarsiasutus Ylitorniolla on osa Tornionjokilaakson valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.
Historia
Kainuunkylän jokitörmälle muodostui pysyvää talonpoikaista asutusta varmuudella viimeistään 1000-1100-luvuilla. Vuoden 1543 maakirjassa Kainuunkylä eli Helsingeby oli 20 talon kokoinen verotusyksikkö. Tulvanalaisilla viljavilla mailla harjoitettiin maanviljelyä, myös kalastus oli huomattava elinkeino.
1730-luvulla kylän asutus ulottui 29 talon rivinä aina Martimonjokeen asti. Talot sijaitsivat jokitörmällä tulvaetäisyyden päässä joesta. Viljelykset asumusten ympärillä olivat pieniä neliömäisiä lohkoja ja parhaat niityt olivat joen keskellä ns. heinäsaarilla. Niittyalueet oli jaettu jokivarsitalojen kesken erikokoisiin sarkoihin.
Nykyiset Suomen Ylitornio ja Ruotsin Övertorneå muodostivat yhden yhtenäisen pitäjän ennen kuin valtakunnanraja jakoi sen kahtia 1809. Ruotsin vallan aikana väylän molemmin puolin sijaitsevat kylät kuuluivat Övertorneån emäseurakunnan Hietaniemen kappeliin. 1809 solmittu Haminan rauha vaikutti myös niittysaarten nautintaan ja saaret jätettiin ns. suvereniteettisaariksi.
Joki muodosti ensisijaisen kulkuväylän aina 1830-luvulle asti, jolloin Ruotsin puolelle rakennettiin maantie. Kainuunkylän Pekanpäässä sijaitsi yksi Tornionjoen lauttahaminoista 1900-luvun alkuvuosikymmenille asti.
Jokivarren isojako suoritettiin 1841. Keskeistä siinä oli taata taloille osuus jokeen. Uudistilat sekä itsellisten, torppareiden ja mäkitupalaisten asumukset sijoittuivat ylemmäs vaarojen rinteille ja kiveliöön. Karjan laiduntamiseen käytetyt kesäkentät sijaitsivat kauempana kylästä esim. 8-10 km päässä Luomajokivarressa. Kentille rakennettiin navetta, kota ja kenttäpirtti.
Tornionjokivarren vanha rakennuskanta säästyi Lapin sodan tuhoilta toisen maailmansodan loppuvaiheessa.
Further reading (as the agency lists it)
Jouko Vahtola, Suomalaisen asutuksen synty ja kehitys Lapissa. Martti Linkola (toim.), Lappi 4, Saamelaisten ja suomalaisten maa. 1985.
Tornionlaakson historia I. Jääkaudelta 1600-luvulle. Tornionlaakson kuntien historiakirjatoimikunta 1991.
Tornionlaakson historia II. 1600-luvulta vuoteen 1809. Tornionlaakson kuntien historiakirjatoimikunta 1993.
Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö. Mietintö 66/1992. Ympäristöministeriö. Ympäristönsuojeluosasto 1993.
Kansallismaisema. Ympäristöministeriö. Alueiden käytön osasto 1993.
Satu Kalpio ja Tarja Bergman, Lapin perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 116. Lapin ympäristökeskus ja Metsähallitus 1999.
Anna Kirveennummi ja Riitta Räsänen, Suomalainen kylä. Kuvattuna ja muisteltuna. Suomalaisen kirjallisuuden Seuran Toimituksia 777. 2000.
Paavo Peura (toim.), Väylän varrelta - lisälehtiä Tornionlaakson historiaan. 2004.
"Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi" -inventointihanke 2004-2008, aineistot. Lapin ympäristökeskus.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
The splendid farmhouse building of Kainuunkylä is scattered in a linear pattern along the village road in the flat Tornionjoki valley, which is the earliest permanently and most densely settled area of Northern Finland. The village's building stock was exceptionally spared in its entirety from the destruction of the Lapland War at the end of the Second World War.
At Kainuunkylä and the village of Armassaari, the farmyards of the old main farms, with their splendid farmhouse buildings from the 19th century and the early part of the 20th century, are located in prominent positions in open landscape, on the riverbank or on the slope of a fell. The oldest residential buildings, known as pytingit, are positioned with their gable end facing the river, and the newer ones run parallel to the river. A square farmyard usually also includes a second residential building, a "summer or hill side", a stable, a cowshed, and granaries on the other side of the village road. The granaries are two or even three storeys high and are used for storing grain, meat and clothing. The paakas or bakehouse rooms and the drive-through gate buildings have disappeared. For livestock, farms also had summer cowsheds or fields. Saunas, cellars and drying barns are located outside the yard. Large low-lying meadow islands in the river near the villages are the farms' grazing islands. Behind the fells bordering the river lie vast uninhabited wilderness, forests and bogs.
The long riverside village of Kainuunkylä is divided into several corners, including, for example, Pekanpää and Poikkilahti. The Tornionjoki, which is the longest free-flowing river in Europe (600 km), widens at Kainuunkylä into a backwater several kilometres wide.
The riverside settlement of Tornionjoki in Ylitornio is part of the nationally valuable Tornionjoki valley landscape area.
History
Permanent farming settlement formed on the riverbank of Kainuunkylä at the latest in the 11th–12th centuries. In the land register of 1543, Kainuunkylä, also known as Helsingeby, was a taxation unit of 20 farms. Agriculture was practised on the fertile flood-prone fields, and fishing was also a significant livelihood.
In the 1730s, the settlement of the village extended in a row of 29 farms all the way to the Martimonjoki. The farms were located on the riverbank at a distance beyond flood reach. The fields around the homesteads were small, square plots, and the best meadows were on the so-called heinäsaari (hay islands) in the middle of the river. The meadow areas were divided among the riverside farms into strips of various sizes.
The present Finnish Ylitornio and the Swedish Övertorneå formed one continuous parish until the national border divided it in two in 1809. Under Swedish rule, the villages on both sides of the channel belonged to the Hietaniemi chapel of the mother parish of Övertorneå. The Treaty of Haminan rauha, concluded in 1809, also affected the use of the meadow islands, and the islands were left as so-called sovereignty islands.
The river was the primary route of travel until the 1830s, when a highway was built on the Swedish side. In Pekanpää, Kainuunkylä, there was one of the Tornionjoki's ferry landings until the early decades of the 20th century.
The great partition of the riverside land was carried out in 1841. Its main aim was to guarantee the farms a share of the river. New farms, as well as the dwellings of the itselliset (independent smallholders), torppari (crofters) and mäkitupalaiset (hill cottars), were located higher up on the slopes of the fells and in the rocky areas. The summer fields used for grazing livestock were located farther from the village, for example 8–10 km away on the Luomajoki river. A cowshed, a kota and a kenttäpirtti were built on the fields.
The old building stock of the Tornionjoki riverbank was spared the destruction of the Lapland War at the end of the Second World War.