RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Kemijoen jokivarsiasutus ja kirkkomaisemat
Kemijärvi, Keminmaa, Pelkosenniemi, Rovaniemi, Tervola, Useita maakuntia, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- kirkko, koulu, navetta, pappila, pihapiiri, talonpoikaistalo, talousrakennus
- Character (as the agency lists it)
- agraarimaisema
- Municipalities
- Kemijärvi, Keminmaa, Pelkosenniemi, Rovaniemi, Tervola
- Region
- Useita maakuntia
- Country
- Finland
- Coordinates
- 67.19655, 27.44482
- Pin
- Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
- RKY number
- 2138
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Kemijokivarren kyläasutus, eriaikaiset kirkkoympäristöt ja yksittäiset pihapiirit kuvastavat erään Lapin tärkeimmän kulkureitin, Kemijoen varteen 1600-luvulta 1900-luvun alkuun syntynyttä omavaraistalouteen perustuvaa peräpohjalaista uudisasutusta. Asutuksen rakenne ja peruspiirteet ovat säilyneet joen muodostamassa maisemallisessa kehyksessä. Pihapiireissä on säilynyt lukuisia talonpoikaisklassismia edustavia 1800-luvun päärakennuksia koristeellisine kuisteineen, runsaasti eri-ikäisiä talousrakennuksia, kuten aittoja klassistisine koristeaiheineen sekä Kemijokivarrelle tyypillisiä, mutta muualla harvinaisia kaksikerroksisia venesuojia. Kirkonseudut muodostavat jokivarren maisemalliset kohokohdat. Sekä Keminmaalla että Tervolassa on säilynyt kahden eriaikaisen kirkon muodostama miljöö.
Vanhimmalle Kemijoen rakennuskannalle on tyypillistä sen sijainti aivan jokitörmän tuntumassa pelto- ja niittyaukeiden ympäröimänä. Lohenkalastus on ollut Kemijoen varren asukkaitten tärkein elinkeino ja vaurauden tuoja, mikä heijastuu rakennuskannan edustavuutena.
Kemijokivarressa on venehuoneita Rovaniemeltä Pelkosenniemelle tulvarajan yläpuolella. Joen suuntaisten kaksikerroksisten venehuoneiden toisessa päädyssä on leveät pariovet. Suurimmat ovat yli 12 metriä pitkiä ja 9 metriä leveitä, jotta niihin on mahtunut kolme-neljä venettä.
Keminmaalla keskiajan lopun harmaakivikirkko ja 1820-luvun empirekirkko muodostavat Kemin laajan kirkkopitäjän ytimen joen länsirannalla. Pyhälle Mikaelille omistetun harmaakivikirkon lautaisessa tynnyriholvissa on maalauksia vuodelta 1650. Jokivarteen viettävässä, kiviaidan ympäröimässä kirkkotarhassa on säilynyt hautamuistomerkkejä ja lukuisia talvihautojan jättämiä painaumia. Uutta keltaiseksi kalkittua päätytornillista pitkäkirkkoa ympäröi kiviaita komeine portteineen. Uuden kirkon kirkkotarhaan on haudattu vuoden 1918 sodassa kaatuneet sekä talvi- ja jatkosodan sankarivainajat. Jokirannassa on lääniarkkitehdin 1850-luvulla suunnitteleman pappilan rakennusryhmä, suurikokoinen lainamaksiini (1849) ja uiton pääerottelupaikka.
Tervolassa Kemijoen molemmilla rannoilla kulkee vanha maantie. Tien ja joen väliselle rantavyöhykkeelle sijoittuu sekä Keminmaan että Tervolan jokivarsikylissä kymmeniä vanhoja talonpoikaispihapiirejä erityisesti Ala-Paakkolan, Paakkolan sekä Maulan, Koroiskylän, Ilmolan ja Hirmulan kylissä.
Tervolan 1680-luvun tukipilarikirkko, 1860-luvulla rakennettu iso puukirkko sekä 1970-luvun seurakuntakeskus kirkkoineen kuvastavat Kemijokivarren väestönkehitystä ja seurakunnallisia konjunktuureja eri vuosisadoilla.
Rovaniemellä jokivarsiasutus on edustavinta Ruikan ja Körkön kylien kohdalle, jossa rantapellot ovat hieman laajempia. Vanhimpia Ruikan tiloista on Ala-Ruikka, jonka päärakennus on 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta. Körkön taloryhmä on Lapinsuvannon kohdalla virran etelärannalla. Kylämaisemaan kuuluu kolmen peräpohjalaispihapiirin lisäksi yksi sotien jälkeen rakennettu sekä lukuisa määrä latoja ja aittoja avoimessa viljelysmaisemassa.
Juujärven kylä Kemijoen länsirannan niemellä Kemijärvellä on tiiviiksi ryhmäksi rakentunut ja kylässä on säilynyt jokivarren vanhaa talonpoikaista rakennuskantaa. Perinteistä rakennuskantaa on mm. Heimolan, Mäkiniemen, Heikkilän ja Ylijuujärven tiloilla, jonka päärakennus on vuodelta 1888 on kylän vanhimpia. Juujärven vanha koulurakennus on vuodelta 1929. Vanhoja hirsiaittoja, saunoja ja vajoja kylässä on säilynyt runsaasti. Pihapiireistä löytyy myös pyramidikattoisia kesänavettoja. Rantapellot ja niityt kylän ympärillä ovat osa jokivarren kulttuurimaisemaa.
Kemijärvellä arkkitehti Bertel Liljequistin suunnittelema tornillinen pitkäkirkko ja toisen maailmansodan jälkeen rakennettu rautatie- ja maantiesilta muodostavat jälleenrakennuskauden näyttävän monumentin. Kemijärven kirkko korkeine torneineen on kaus näkyvä maamerkki. Kirkon vieressä on säilynyt ylikiiminkiläisen kirkonrakentaja Heikki Väänäsen 1774 rakentama tapuli. Kolminivelisen tapulin tunnusmerkkejä ovat barokin tyyliin kaartuvat paanukatot. Tien toisella puolella on Kemijärven pappila ja kirkkoaukion laidalla entinen apteekki.
Pelkosenniemellä on hyvin säilynyt 1900-luvun alkupuolen kirkonkylämiljöö kirkkoineen, pappiloineen, matkustajakoteineen ja paloasemineen, sairaaloineen ja virkataloineen. Saunavaaran-Arvospuolen kohdalla on joen molemilla rannoilla hyvin säilynyttä rakennuskantaa.
Kairala on nauhamaisesti Kemijoen yläjuoksulla Kitisen molemmin puolin rakentunut maatalouskylä. Lapin sodan aikana itärannan asutus tuhoutui täysin kun taas hävitykseltä välttyneellä länsirannalla on säilynyt useita kymmeniä vanhoja perinteisiä hirsirakennuksia. Pihapiirit, jotka ovat sijoittuneet Sodankylään vievän tien molemmin puolin, on yleisesti rakennettu kolmelta sivustaltaan umpeen. Osa kylän taloista, kuten Talvensaari, Marttiini ja Pelkola ovat koristelultaan rikkaita.
Juujärven ja Kairalan kylät ovat valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.
Historia
Kemijoki oli yksi Euroopan tuottoisimmista lohijoista ennen voimalaistosten rakentamista. Vaikka lohenkalastus keskittyi joen alajuoksulle 15 km matkalle Taivalkoskelta etelään, sillä oli merkitystä myös Kemijärven yläpuoliselle jokiosuudelle.
Kemijoen suupuoleen alkoi juurtua pysyvää talonpoikaisasutusta jo 1000-luvun alussa. Ensimmäiset asukkaat saapuivat Satakunnasta ja Hämeestä sekä Karjalasta lohikalastuksen houkuttelemina.
Kemijokivarren asuttivat ja ottivat maanviljelykseen lohitalonpojat alkaen Kemijoen rannikolta ja jokisuusta kohti pohjoista. Keskiaikainen kiinteä asutus syntyi jokisuuhun Valmarin alueelle ja lähti leviämään pitkin jokirantoja kohti pohjoisen erämaita. Rovaniemen korkeudella peräpohjalainen maanviljelyskulttuuri levisi varsinaisesti 1500-luvun aikana.
Kemin seurakunta perustettiin 1329. Ensimmäinen kirkko rakennettiin Valmarinniemeen Kemijoen itärannalla.
Laajimmillaan Kemin emäseurakuntaan ja suurpitäjään kuuluivat nykyisten Simon, Kemin, Keminmaan, Tervolan, Rovaniemen ja Kemijärven kuntien alueet. Kaupankäynti keskittyi 1500-luvun alussa valmistuneen kivikirkon läheisyydessä sijainneelle Haminasaarelle, kolme kilometriä Valmarinniemestä ylävirtaan. Harmaakivikirkko jäi liian pienenä pois vakituisesta käytöstä jo 1780-luvulla, minkä jälkeen sitä käytettiin pitkään talvihautana ja hautapaikkana. Kirkko kunnostettiin ensimmäisiä kertoja 1930-luvulla, jolloin myös sen maalaukset konservoitiin. Uuden kirkon suunnitteli pietarsaarelainen kirkonrakentaja ja rakennusmestari Jacob Rijf, joka oli valittu 1784 Länsipohjan viralliseksi lääninrakennusmestariksi. Tämän "keskimmäisen" kirkon perustus kuitenkin sortui ja uusi kirkko rakennettiin Intendentinkonttorissa tehtyjen piirustusten (C.L. Engel) mukaan rakennusmestari Erik Korpin johdolla 1824-1827. Keminmaan pappilan (1859) suunnitteli Oulun läänin lääninarkkitehti L.I. Lindqvist.
Kemin alaisena saarnahuoneena toiminut Tervola korotettiin kappeliksi 1673 ja seurakunta itsenäistyi 1880. Vuosina 1687-1689 rakennettu Tervolan vanha kirkko jäi pois käytöstä 1864, kun sen viereen rakennettu uusi kirkko valmistui. Oulun läänin lääninarkkitehdin L.I. Lindqvistin suunnittelema puukirkko eli ns. isokirkko rakennettiin 1861-1864 ja se oli ensimmäisiä selkeästi uusgoottilaisia puukirkkoja Suomessa. Isokirkko jätettiin liian suurena autiokirkoksi 1950, jolloin vanha kirkko kunnostuksen jälkeen otettiin uudelleen käyttöön. 1974 rakennetun seurakuntakeskuksen valmistumisen jälkeen jäivät edelliset kirkot vain kesäkäyttöön.
Kemijärvellä kirkollinen toiminta alkoi 1648, jolloin Lapualta kotoisin oleva Jakob Lapodius määrättiin Kemin seurakunnan kappalaiseksi asemapaikkanaan Kemijärvi. Näihin aikoihin valmistui myös seurakunnan ensimmäinen kirkko. Kemijärvestä tuli 1779 oma seurakunta, johon kuului myös Kuolajärvi (Salla). Kemijärven kirkon tapuli valmistui 1774 Kemijärven järjestyksessään toisen kirkon (1694) tapuliksi. 1830-luvulla Kemijärvelle rakennettiin arkkitehti C.L. Engelin piirustusten mukainen suurempi puinen ristikirkko ja vanha kirkko purettiin. Kirkko korjattiin 1929 arkkitehti Alvar Aallon suunnitelmin, mutta se tuhoutui Lapin sodassa saksalaisten vetäytyessä Kemijärveltä. Kellotapuli säästyi. Nykyinen, arkkitehti Bertel Liljeqvistin suuunnittelema kirkko rakennettiin 1949-1950 Amerikan luterilaisten kirkkojen lahjoitusvaroilla ja vihittiin käyttöön juhannuksena 1951.
Pelkosenniemen seurakunta erotettiin Sodankylän emäseurakunnasta 1916.
Further reading (as the agency lists it)
K.I. Cajanus, Piirteitä Kemin maaseurakunnan kirkkojen historiasta. Tornio 1927.
Kustaa Vilkuna, Lohi: Kemijoen ja sen lähialueen lohenkalastuksen historia. 1974.
Risto Kuosmanen, Kemijärven historia II. Kemijärvi 1870-luvulta 1970-luvun alkuun. Kemijärvi 1978.
Lapin rakennusperintö. Lapin läänin rakennusperinne ry 1984.
Jouko Vahtola, "Suomalaisen asutuksen synty ja kehitys Lapissa", M. Linkola (toim.), Lappi 4, Saamelaisten ja suomalaisten maa. 1985.
Tervolan ja Simon kirkot. Suomen kirkot 14. Museovirasto 1987.
Raili Rytkönen, Kemijärven historia 1, noin vuoteen 1870. Kemijärven kaupunki 1990.
Päivi Rahikainen, Peräpohjolan venehuoneet. Raito 2/1992.
Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö. Mietintö 66/1992. Ympäristöministeriö. Ympäristönsuojeluosasto 1993.
Aimo Kehusmaa - Samuli Onnela, Suur-Sodankylän historia 1. Sodankylä, Sompio ja Kemikylä osana Kemin Lappia vuoteen 1747. Suur-Sodankylän historiatoimikunta 1995.
Matti Saarnisto - Hannu Kotivuori - Jouko Vahtola - Matti Enbuske, Rovaniemen historia vuoteen 1721. Kotatulilta savupirtin suojaan. 1995.
Jarmo Lokio, Lapin kulttuuriympäristöohjelma. Lapin ympäristökeskus. Rovaniemi 1996.
Matti Enbuske, Tukkimiesten ja kauppiaiden kairoilla. Peräpohjolan keskusseudulla. Rovaniemen historia. Jokivarsien kasvatit ja junantuomat vuoteen 1990. Jyväskylä 1997.
Pentti Koivunen, Jouko Vahtola, Reija Satokangas ja Martti Itkonen, Keminmaan historia. Keminmaan kunta, Keminmaan seurakunta. Jyväskylä 1997.
Loue, Horma, Kurvila ja seitsemän kesänavettaa. Louen Kylähistoriapiiri. Tornio 1998.
Satu Kalpio ja Tarja Bergman, Lapin perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 116. Lapin ympäristökeskus ja Metsähallitus 1999.
Kari Tallavaara, Kairavuopiolaiset. 300 vuotta Kairalan kylähistoriaa. Tornio 2000.
Maiseman muisti. Valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset. Museovirasto, arkeologian osasto 2001.
Helvi Julkunen, Talonpoikana Kemijokivarressa. Saarijärvi 2003.
Samuli Onnela, Suur-Sodankylän historia 2. Suurpitäjä saamelaisten ja suomalaisten maana vuosina 1747-1916. Suur-Sodankylän historiatoimikunta 2006.
Markus Hiekkanen, Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 1117. 2007.
"Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi" -inventointihanke 2004-2008, aineistot. Lapin ympäristökeskus.
Marjut Kokko, Anna Kurkela, Antti Pihkala ja Kari Tallavaara, Komiat kylät pohjoisen maisemassa. Kairalan ja Luiron maisemanhoitoalueen, hoito- ja käyttösuunnitelma. Suomen ympäristö 9/2009.
Tiina Elo, Sirkka-Liisa Seppälä, Vesistöjä ja vaaramaisemia. Kemijärven kulttuuriympäristöohjelma. Suomen ympäristö 22/2011. Ympäristöministeriö, Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2011.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
The village settlements along the Kemijoki, the church environments of different ages and the individual farmyards reflect one of the most important travel routes in Lapland: the subsistence-economy pioneer settlement of Peräpohjola that grew up along the Kemijoki from the 17th century to the early 20th century. The structure and basic features of the settlement have survived within the landscape frame formed by the river.
Farmyards retain numerous main buildings from the 19th century representing peasant classicism, with decorative porches, many outbuildings of various ages, such as granaries with classicist decorative motifs, and two-storey boathouses, which are typical of the Kemijoki valley but rare elsewhere. Church districts form the landscape highlights of the river valley. Both Keminmaa and Tervola have preserved an environment formed by two churches of different ages.
The oldest building stock along the Kemijoki is typically located right at the edge of the riverbank, surrounded by open fields and meadows. Salmon fishing was the most important livelihood and source of prosperity for the inhabitants along the Kemijoki, and this is reflected in the representative quality of the building stock.
Along the Kemijoki there are boathouses from Rovaniemi to Pelkosenniemi, above the flood limit. The two-storey boathouses, which run parallel to the river, have wide double doors at one end. The largest are over 12 metres long and 9 metres wide, so that three or four boats could fit inside.
In Keminmaa, the late medieval granite church and the empire-style church of the 1820s form the core of the large Kemi parish on the western bank of the river. The granite church, dedicated to St Michael, has a boarded barrel vault with paintings from 1650. In the church cemetery, which slopes down towards the river and is enclosed by a stone wall, gravestone monuments have survived, along with numerous depressions left by winter graves. The new, yellow-limewashed long church with a gable tower is surrounded by a stone wall with handsome gates. In the churchyard of the new church are buried those who fell in the 1918 war, as well as the heroic dead of the Winter War and the Continuation War. On the riverbank is the group of parsonage buildings designed by the provincial architect in the 1850s, the large storehouse (1849) and the main sorting place for timber floating.
In Tervola, the old main road runs on both banks of the Kemijoki. In the shoreline zone between the road and the river, in the riverside villages of both Keminmaa and Tervola, dozens of old peasant farmyards are located, especially in the villages of Ala-Paakkola, Paakkola, Maula, Koroiskylä, Ilmola and Hirmula.
The 1680s pillar-supported church of Tervola, the large wooden church built in the 1860s and the parish centre with church from the 1970s reflect the population development of the Kemijoki valley and the parish trends of different centuries.
In Rovaniemi, the riverside settlement is most representative at the villages of Ruikka and Körkkö, where the shoreline fields are somewhat larger. Among the oldest farms of Ruikka is Ala-Ruikka, whose main building dates from the turn of the 18th and 19th centuries. The farm group of Körkkö is at Lapinsuvanto, on the southern bank of the river. In addition to three Peräpohjola farmyards, the village landscape includes one built after the wars, as well as numerous haylofts and granaries in the open farmland.
The village of Juujärvi, on the peninsula on the western bank of the Kemijoki in Kemijärvi, has built up into a compact group, and the village has preserved the old peasant building stock of the riverside. Traditional building stock can be found, among others, at the farms of Heimola, Mäkiniemi, Heikkilä and Ylijuujärvi, whose main building dates from 1888 and is one of the oldest in the village. The old school building of Juujärvi dates from 1929. Old log granaries, saunas and sheds have survived in the village in abundance. Pyramid-roofed summer cowsheds can also be found in the farmyards. The shoreline fields and meadows around the village are part of the cultural landscape of the river valley.
In Kemijärvi, the towered long church designed by architect Bertel Liljequist and the railway and road bridge built after the Second World War form an impressive monument of the post-war reconstruction period. The church of Kemijärvi with its tall towers is a clearly visible landmark. Next to the church has survived a bell tower built in 1774 by Heikki Väänänen, a church builder from Ylikiiminki. The hallmarks of the three-tiered bell tower are the shingle roofs curving in the Baroque style. On the other side of the road is the parsonage of Kemijärvi, and on the edge of the church square the former pharmacy.
In Pelkosenniemi, the early 20th-century church village environment has survived well, with its church, parsonages, travellers' lodgings and fire station, hospitals and official residences. At Saunavaara-Arvospuoli, a well-preserved building stock lies on both banks of the river.
Kairala is a farming village built in a strip along the upper course of the Kemijoki on both sides of the Kitinen. During the Lapland War the settlement on the eastern bank was completely destroyed, whereas on the western bank, which escaped destruction, several dozen old traditional log buildings have survived. The farmyards, which are located on both sides of the road leading to Sodankylä, have generally been built closed on three sides. Some of the village's farms, such as Talvensaari, Marttiini and Pelkola, are richly decorated.
The villages of Juujärvi and Kairala are a nationally valuable landscape area.
History
Kemijoki was one of Europe's most productive salmon rivers before the power plant complexes were built. Although salmon fishing was concentrated on the lower reaches of the river, over a 15 km stretch south of Taivalkoski, it was also significant for the river section above Kemijärvi.
Permanent farming settlement began to take root at the mouth of the Kemijoki already at the beginning of the 11th century. The first inhabitants arrived from Satakunta, Tavastia and Karelia, attracted by salmon fishing.
The banks of the Kemijoki were settled and cultivated by salmon farmers, starting from the coast and river mouth of the Kemijoki and moving northwards. A medieval permanent settlement arose at the river mouth in the Valmari area and began to spread along the riverbanks towards the northern wilderness. At the level of Rovaniemi, North Ostrobothnian farming culture actually spread during the 16th century.
The parish of Kemi was founded in 1329. The first church was built at Valmarinniemi on the eastern bank of the Kemijoki.
At its widest extent, the mother parish and great parish of Kemi comprised the areas of the present municipalities of Simo, Kemi, Keminmaa, Tervola, Rovaniemi and Kemijärvi. Trade concentrated at Haminasaari, three kilometres upstream from Valmarinniemi, in the vicinity of the stone church completed at the beginning of the 16th century. The Harmaakivikirkko became too small and was taken out of regular use already in the 1780s, after which it was used for a long time as a winter mortuary and burial place. The church was repaired for the first time in the 1930s, when its paintings were also conserved. The new church was designed by Jacob Rijf, a church builder and master builder from Pietarsaari, who had been appointed provincial master builder of Länsipohja in 1784. However, the foundations of this "middle" church collapsed, and the new church was built to drawings made in the Intendentinkonttori (C.L. Engel) under the direction of master builder Erik Korpi, 1824-1827. The parsonage of Keminmaa (1859) was designed by L.I. Lindqvist, provincial architect of Oulun lääni.
Tervola, which had served as a preaching house under Kemi, was raised to a chapel in 1673, and the parish became independent in 1880. Tervola's old church, built in 1687-1689, went out of use in 1864 when the new church built beside it was completed. The wooden church designed by L.I. Lindqvist, provincial architect of Oulun lääni, known as the isokirkko, was built in 1861-1864 and was one of the first clearly neo-Gothic wooden churches in Finland. The isokirkko was left as a deserted church in 1950 because it was too large, whereupon the old church, after restoration, was brought back into use. After the parish centre built in 1974 was completed, the previous churches were used only in summer.
Church activity at Kemijärvi began in 1648, when Jakob Lapodius, a native of Lapua, was appointed curate of the parish of Kemi with Kemijärvi as his place of duty. The parish's first church was also completed around this time. Kemijärvi became a parish of its own in 1779, which also included Kuolajärvi (Salla). The bell tower of Kemijärvi church was completed in 1774 as the bell tower of the second church in Kemijärvi's sequence (1694). In the 1830s a larger wooden cruciform church, built to drawings by architect C.L. Engel, was erected at Kemijärvi and the old church was demolished. The church was repaired in 1929 to designs by architect Alvar Aalto, but it was destroyed in the Lapland War when the Germans withdrew from Kemijärvi. The bell tower survived. The present church, designed by architect Bertel Liljeqvist, was built in 1949-1950 with donations from American Lutheran churches and was consecrated for use at Midsummer 1951.
The parish of Pelkosenniemi was separated from the mother parish of Sodankylä in 1916.