RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Kolttasaamelaisten asutuspaikat
Inari, Sodankylä, Lappi, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- pihapiiri, saamelaiskulttuuri
- Character (as the agency lists it)
- metsämaisema
- Municipalities
- Inari, Sodankylä
- Region
- Lappi
- Country
- Finland
- Coordinates
- 68.84796, 28.32246
- Pin
- Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
- RKY number
- 2132
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Nellimin ja Sevettijärven kolttakylät kuvastavat toisen maailmansodan jälkeistä asutustoimintaa maan pohjoisimmassa osassa. Suomujoen kolttakenttä on nykyisen Suomen alueella säilynyt yksittäinen kolttasaamelaisten rakennuskokonaisuus, joka on tehty kolttien vanhan rakennusperinteen mukaisesti 1940-luvulla, kun kolttasaamelaiset joutuivat evakkoon Petsamon Suonikylästä. Rakennuskanta edustaa sekä vanhaan perinteeseen pohjautuvaa rakentamista että valtion asutustoimiin liittyviä tyyppitaloja.
Suomen vähälukuiset kolttasaamelaiset ovat Suomelle aikaisemmin kuuluneen Petsamon alueen kolmen siidan Suonikylän, Petsamon ja Paatsjoen kolttaväestöä, jotka on asutettu toisen maailmansodan jälkeen Inarin kunnan itäosaan.
Nellimvuonon pohjukassa, Virtaniemeen johtavan tien varressa, Inarijärven koillisrannalla on Nellimin kylä, jonka pienet asuinrakennukset on rakennettu tyyppipiirustuksilla toisen maailmansodan jälkeen. Rakentamisessa on pyritty ottamaan huomioon kolttasaamelainen rakennusperinne ja paikalliset olosuhteet.
Sevettijärvi on kolttasaamelaisten keskuskylä, jossa on peruskoulun ala-aste ja yläaste, terveystalo, Ortodoksinen kirkko ja seurakuntatalo, Metsähallituksen virkatalo, Kolttien perinnetalo ja Kolttien kyläkokouksen toimisto.
Luttojoen kolttakentät (Oskarinjärvi ja Oskarinkoski) ovat olleet Petsamon Suonikylästä evakkoon lähteneiden Semenoffin ja Fofanoffin perheiden asuinpaikkoja 1940-luvulla. Kolttakenttä on rakennettu vanhan perinteen mukaisesti. Suomujoen varrella 12 km päässä Kotajärven pohjoisrannalla on Fofanoffin perheen kesäpaikkana ollut asuinkenttä, joka on kunnostettu 1983. Oskarinkosken ja Oskarinjärven asuinkentillä pirttirakennusten lisäksi säilynyt muuta tyypillistä rakennuskantaa, johon kuuluvat jalka-aitat, sauna, varastot, ulkoleivinuunit, maakellarit, lammaspuurat, porosuojat ja verkkoulut.
Rakennuskokonaisuuteen kuuluu
- asuinkota, jota on myöhemmin käytetty keittokotana
- pirtti, joka on rakennettu uudelleen 1983
- jalka-aitta
- ulkouuni, joka on muurattu lähes kokonaan uudelleen 1980
- savusauna, joka on rakennettu uudelleen 1983
- koirankoppi
- lammaspuura ja -aita
- porolato eli liemu kauempana muusta rakennusryhmästä
- verkkoulut
Kolttakenttää ympäröivä poroaita on noin 1400 m pitkä rengasaita, jonka ala on noin 8 ha. Aidan korkeus on 150 cm. Vitsastarpeina aidan sidonnassa on käytetty sodanaikaisia saksalaisia puhelinkaapeleita ja nauloja. Aita on osittain kunnostettu 1980-luvulla.
Muita hyvin koltta-asutusta edustavia pihapiirejä ovat Kevärinne Kutujärven rannalla, jonka pihapiirissä on vanha asuinrakennus, varasto-lampola ja sauna. Tsarmijärven rannalla Paatsjoella on kaksihuoneinen alkuperäisessä kunnossa säilnyt kolttatalo lampola- ja varstorakennuksineen ja aidattuine perunamaineen.
Kolmosjärvellä on säilynyt kolttien erämaa-asutusta hyvin edustava Fofanoffin suvun mansardikattoinen pirtti, jossa on lautarakenteinen eteinen. Pienessä, jo hävinneessä navetassa on pidetty lehmää ja hevosta.
Historia
Kolttasaamelaisten perinteinen asuma-alue ulottui Näätämöstä Petsamoon ja Tuuloman Lappiin, mutta valtioiden välinen rajapolitiikka on muuttanut kolttien perinteisiä asutusmalleja. Kolttasaamelaisten vuotuismuuttojärjestelmä oli yksi vanhamuotoisimmista ja tyypillisimmistä muuttomalleista. Suonikylä oli 1600-luvulta 1800-luvulle pääasiassa pyyntitaloudesta elävä yhteisö. Talvet asuttiin yhteisessä talvikylässä ja harjoitettiin yhteisesti kalastusta ja suurriistanpyyntiä. Muina vuodenaikoina väestö hajaantui säteittäisen mallin mukaan harjoittamaan kalastusta ja metsästystä omille sukualueille. Poroja käytettiin kuljetuksiin ja peuranpyynnin houkutuseläimiksi.
Suomen menetettyä toisessa maailmansodassa Petsamon Neuvostoliitolle, koltat evakuoitiin entiseltä asuinalueeltaan. Petsamon alueen kolmen siidan kolttasaamelaiset asutettiin Inarin kunnan itäosaan, suonikyläläiset Sevettijärven alueella, petsamonkyläläiset Tsarmijärven-Nellimin alueelle ja Paatsjoen kolttasaamelaiset Keväjärven-Mustolan alueelle.
Kolttayhteisön muutto uusille vakinaisille asuinsijoille tapahtui 1949-1952. Näätämön alueella koltat asutettiin ympärivuotisille asuinpaikoille 50 kilometriä pitkälle kapealle vyöhykkeelle päävesistöjen varteen Nitsijärveltä Kirakkajärvelle ja seutua alettiin kutsua Sevettijärveksi. Asutukseen ei enää kuulunut yhteistä talvikylää eikä vuotuismuuton piirteitä. Kolttatilojen vaatimattomat rakennukset rakennutti valtio.
Petsamosta evakkoon joutuneet koltat muuttivat Nellimin alueelle 1945 ja 1946. Valtioneuvoston vahvistaman asutussuunnitelman mukaan Nellimin rakentaminen aloitettiin 1948 alussa. Vuoteen 1951 mennessä alueelle oli pystytetty 51 asuinrakennusta, saman verran talousrakennuksia sekä koulu, oppilasasuntola, terveystalo ja rukoushuone.
Sevettijärven alueelle rakennettiin yli 50 uudistilaa toisen maailmansodan jälkeen. Sevettijärven asutus- ja rakennustoiminta oli osa valtion jälleenrakennustoimintaa Lapissa. Koltat, jotka olivat asuneet Petsamon Suonikylässä, muuttivat pääosin Sevettijärven alueelle. Kyläkeskukseen rakennettiin valtion toimesta ortodoksinen kirkkorakennus, hautausmaa, terveystalo, koulutalo ja sen asuntola sekä posti. Kolttasaamelaiset kuuluvat Suomen ortodoksisen kirkon Lapin seurakuntaan. Arkkitehti Ole Gottlebenin suunnittelema Sevettijärven rukoushuone vihittiin käyttöönsä 1951.
Heti toisen maailmansodan jälkeen koltat pyrkivät asettumaan Luton ja Nellimin väliselle alueelle mahdollisimman lähelle entisiä kotiseutujaan. Alueluovutuksissa kotipaikkansa, poronsa ja lähes kaiken muun omaisuutensa menettänyt Semenoffin perhe ehti ennen Sevettijärvelle sijoittamista asettua aluksi Suonikylän entisille kesäasuinalueille Suomujoen Kotajärvelle 1946-1948. Ensimmäiseksi rakennettiin turvekota, jota käytettiin keittokotana asuinrakennuksen eli pirtin valmistuttua 1947. Poroaitaa käytettiin Semenoffien poismuuton jälkeen Lapin paliskunnan tilapäisenä erotusaitana. Kolttakentän kunnostaminen alkoi 1980-luvulla. Pirtti ja sauna rakennettiin uudestaan 1983.
Oskarinkosken ja Oskarinjärven kolttakenttiä kunnostettiin 1981 ja 2000 Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahaston talkooleirillä.
Further reading (as the agency lists it)
Hannu Ormio, Suomujoen Kotajärven kolttakenttä ympäristöineen. Selostus ja hoitosuunnitelma. Metsähallitus SU 4 nro 11. 1981.
Lapin rakennusperintö. Lapin läänin rakennusperinne ry 1984.
Päivi Holsti, Suonikylästä Sevettijärvelle. Kolttasaamelaisten asuttaminen toisen maailmansodan jälkeen. Raito 2/1992.
Jarmo Lokio, Lapin kulttuuriympäristöohjelma. Lapin ympäristökeskus. Rovaniemi 1997.
Satu Kalpio ja Tarja Bergman, Lapin perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 116. Lapin ympäristökeskus ja Metsähallitus 1999.
Anni Linkola - Martti Linkola, "Kolttasaamelaiset - vähemmistön vähemmistö". Jukka Pennanen – Klemetti Näkkäläjärvi (toim.), Siiddastallan – siidoista kyliin. Luontosidonnainen saamelainen kulttuuri ja sen muuttuminen. 2000.
Ulkomuseoprojekti/Saamelaisten kulttuurikohteiden inventointi., aineistot 2000. Siida - Inarin Saamelaismuseo.
Irja Jefremoff, Varriistâllâm. Inarinsaamelaisten vuotuismuutto. Saamelaismusueosäätiö 2001.
Veli-Pekka Lehtola (toim.), Inari–Aanaar. Inarin historia jääkaudesta nykyaikaan. Inarin kunta 2003.
Matti Sverloff, Suenjelin saamelaisten perintö. Toim. Irja Jefremoff. 2003.
Klemetti Näkkäläjärvi, ”Piirteitä Suomen saamelaisten vuotuiskierrosta ja asumisesta 1900-luvulla”. Eletty, koettu maisema – näkökulmia saamelaiseen kulttuurimaisemaan. Suomen ympäristö 34. Lapin ympäristökeskus 2007.
"Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi" -inventointihanke 2004-2008, aineistot. Lapin ympäristökeskus.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
The Nellimi and Sevettijärvi Skolt villages reflect settlement activity after the Second World War in the northernmost part of the country. The Suomujoki Skolt field site is the only surviving Skolt Sami building complex within the present-day territory of Finland. It was built in the 1940s in accordance with the Skolts' old building tradition, when the Skolt Sami were evacuated from Suonikylä in Petsamo. The building stock represents both construction based on old tradition and standard-design houses associated with state settlement measures.
Finland's small Skolt Sami population consists of the Skolt population of three siidas of the former Petsamo area, which previously belonged to Finland: Suonikylä, Petsamo and Paatsjoki. After the Second World War they were settled in the eastern part of the municipality of Inari.
At the head of Nellimvuono, along the road leading to Virtaniemi, on the northeastern shore of Inarijärvi lies the village of Nellimi. Its small residential buildings were built to standard drawings after the Second World War. Construction aimed to take into account Skolt Sami building traditions and local conditions.
Sevettijärvi is the central village of the Skolt Sami. It has a comprehensive school with lower and upper stages, a health centre, the Ortodoksinen kirkko and parish hall, the Metsähallitus official residence, the Kolttien perinnetalo and the office of the Kolttien kyläkokous.
The Skolt field sites of Luttojoki (Oskarinjärvi and Oskarinkoski) were the residential sites of the Semenoff and Fofanoff families, who left Suonikylä in Petsamo as evacuees, in the 1940s. The Skolt field site was built in accordance with old tradition. Along the Suomujoki, 12 km away on the northern shore of Kotajärvi, there was a residential field site that served as the summer place of the Fofanoff family; it was restored in 1983. In addition to pirtti buildings, the residential field sites at Oskarinkoski and Oskarinjärvi retain other typical building stock, including jalka-aitat, a sauna, storehouses, outdoor ovens, earth cellars, sheep pens, reindeer shelters and net sheds.
The building complex comprises
- a residential hut, later used as a cooking hut
- pirtti, rebuilt in 1983
- jalka-aitta
- outdoor oven, almost completely rebuilt in 1980
- smoke sauna, rebuilt in 1983
- dog kennel
- sheep pen and fence
- porolato, or liemu, further away from the rest of the building group
- net sheds
The reindeer fence surrounding the Skolt field site is a ring fence about 1400 m long, enclosing an area of about 8 ha. The height of the fence is 150 cm. Wartime German telephone cables and nails were used as binding materials in the fence. The fence was partly restored in the 1980s.
Other yard groups representing Skolt settlement well include Kevärinne on the shore of Kutujärvi, whose yard has an old residential building, a storehouse-lampola and a sauna. On the shore of Tsarmijärvi on the Paatsjoki there is a two-room Skolt house preserved in its original condition, with its lampola and storehouse buildings and its fenced potato field.
At Kolmosjärvi there survives a mansard-roofed pirtti of the Fofanoff family, which is a good example of Skolt wilderness settlement and has a plank-built porch. In a small cowshed, now lost, a cow and a horse were kept.
History
The traditional settlement area of the Skolt Sami extended from Näätämö to Petsamo and Tuuloma Lapland, but the border policies between states have changed the traditional settlement patterns of the Skolts. The annual migration system of the Skolt Sami was one of the most archaic and typical migration patterns. From the 17th century to the 19th century, Suonikylä was a community living mainly from a hunting and fishing economy. Winters were spent in a shared winter village, where fishing and big-game hunting were carried out communally. In other seasons the population dispersed in a radial pattern to fish and hunt in their own family territories. Reindeer were used for transport and as decoys in wild reindeer hunting.
After Finland lost Petsamo to the Soviet Union in the Second World War, the Skolts were evacuated from their former area of residence. The Skolt Sami of the three siidas of the Petsamo area were settled in the eastern part of the municipality of Inari: the Suonikylä people in the Sevettijärvi area, the Petsamo villagers in the Tsarmijärvi-Nellimi area, and the Paatsjoki Skolt Sami in the Keväjärvi-Mustola area.
The relocation of the Skolt community to new permanent residences took place in 1949-1952. In the Näätämö area the Skolts were settled on year-round residential sites in a narrow zone 50 km long along the main watercourses, from Nitsijärvi to Kirakkajärvi, and the area began to be called Sevettijärvi. The settlement no longer included a shared winter village or features of the annual migration. The modest buildings of the Skolt holdings were built by the state.
The Skolts evacuated from Petsamo moved to the Nellimi area in 1945 and 1946. According to the settlement plan confirmed by the Council of State, construction at Nellimi began at the beginning of 1948. By 1951, 51 residential buildings, the same number of outbuildings, a school, a pupils' dormitory, a health centre and a prayer house had been erected in the area.
More than 50 new holdings were built in the Sevettijärvi area after the Second World War. The settlement and building activity at Sevettijärvi was part of the state's post-war reconstruction programme in Lapland. The Skolts who had lived in Suonikylä in Petsamo mostly moved to the Sevettijärvi area. In the village centre the state built an Orthodox church building, a cemetery, a health centre, a school building with its dormitory, and a post office. The Skolt Sami belong to the Lapin seurakunta of the Finnish Orthodox Church. The prayer house of Sevettijärvi, designed by architect Ole Gottleben, was consecrated for use in 1951.
Immediately after the Second World War the Skolts sought to settle in the area between Lutto and Nellimi, as close as possible to their former home areas. The Semenoff family, who in the territorial cessions lost their home place, their reindeer and almost all their other property, managed before being placed in Sevettijärvi to settle first in the former summer residential areas of Suonikylä, at Kotajärvi on the Suomujoki, in 1946-1948. The first structure built was a turf hut, used as a cooking hut until the residential building, the pirtti, was completed in 1947. After the Semenoffs moved away, the reindeer fence was used as a temporary separating fence by Lapin paliskunta. Restoration of the Skolt field site began in the 1980s. The pirtti and sauna were rebuilt in 1983.
The Skolt field sites of Oskarinkoski and Oskarinjärvi were restored in 1981 and 2000 at a talkoo work camp of the Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahasto.