RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Salpalinja
Ilomantsi, Joensuu, Kemijärvi, Kuhmo, Kuusamo, Lappeenranta, Lemi, Lieksa, Luumäki, Miehikkälä, Puumala, Ruokolahti, Salla, Savonlinna, Savukoski, Sulkava, Suomussalmi, Taipalsaari, Virolahti, Useita maakuntia, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- linnoitus, museo
- Character (as the agency lists it)
- agraarimaisema, metsämaisema, taajama
- Municipalities
- Ilomantsi, Joensuu, Kemijärvi, Kuhmo, Kuusamo, Lappeenranta, Lemi, Lieksa, Luumäki, Miehikkälä, Puumala, Ruokolahti, Salla, Savonlinna, Savukoski, Sulkava, Suomussalmi, Taipalsaari, Virolahti
- Region
- Useita maakuntia
- Country
- Finland
- Coordinates
- 61.42969, 28.76248
- Pin
- Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
- RKY number
- 2021
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Salpalinja on yksi merkittävimmistä II maailmansodan aikana rakennetuista linnoitusketjuista. Se on verrattavissa ranskalaiseen Maginot-linjaan, saksalaiseen Atlantin valliin ja Länsivalliin, kreikkalaiseen Metaxas-linjaan tai Pohjois-Afrikan Marethin linjaan.
Suomenlahdelta Lappiin ulottuva Salpalinja jakautuu valtakunnallisesti kolmeen puolustukselliseen painopistealueeseen: eteläisimpänä on yhtenäinen puolustusasema Suomenlahden rannalta Luumäen Kivijärveen asti, linjan keskiosassa ovat vesistöihin nojautuvat asemat Kivijärven, Saimaan ja Pielisen välillä sekä pohjoisimpana tärkeimpien tiesuuntien linnoitteet Pielisestä pohjoiseen aina Petsamoon asti. Suomenlahden ja Saimaan väliselle kannakselle rakennettiin 90% puolustusaseman rungon muodostavista teräsbetonikorsuista. Kaikkiaan Salpalinjalla on 728 teräsbetonikorsua, yli 3000 puista kenttälinnoitetta, noin 350 km taistelu- ja yhdyshautaa, 225 km panssarikiviestettä ja 130 km kaivantoestettä.
Valtakunnallisesti merkittäviä Salpalinjan osia ovat eri maakunnissa hyvin säilyneet linnoitekokonaisuudet, jotka parhaiten kuvastavat puolustusrintaman monimuotoista rakennustapaa ja sijoittumista lähes koko itärajalle.
Salpalinja alkaa Kymenlaaksosta Virolahdelta. Merkittäviä linnoitekokonaisuuksia Kymenlaaksossa ovat mm. Virolahden Ylä-Pihlajan bunkkerimuseoalue, Harjun maatalousoppilaitoksen tuntumasta Ravijoelle ulottuva betonikorsujen ja panssariesteiden rintama sekä Säkäjärven linnoitteet. Virolahdelta Salpalinja jatkuu useassa tasossa linnoitettuna kokonaisuutena kohti Miehikkälää. Miehikkälän-Taavetin tien varressa sijaitseva järeästi linnoitettu Salpalinja-museon alue asettuu keskelle Salpa-aseman pääasemaa. Miehikkälän edustavia Salpa-kohteita on museoitu Myllylammella. Lisäksi linnoitteita on mm. museoalueen pohjoispuolella Saunamäellä, kuntakeskuksessa, Kylmälän ja Säkäjärven välisellä alueella sekä Muurikkalassa.
Etelä-Karjalan tärkeitä Salpalinja-kohteita ovat mm. vahvasti linnoitetut Ylämaan Hostikan museoalue ja siitä pohjoiseen Kirpun kylään johtavan tien suunta. Myös nykyisen valtatie 6:n suunta linnoitettiin, Luumäellä tien tuntumassa on Salpalinjan ydin: Kivijärven patolaite sekä Askolan pääaseman kohde, jossa korsujen ja panssarikupupesäkkeen lisäksi on taistelu- ja yhteyshautaa sekä kaivantoesteverkosto. Suo-Anttilassa sijaitsee Salpalinjan suurin luola. Lappeenrannassa korsuja on Rutolassa, Skinnarilassa, Voisalmessa, Kytösuolla sekä Ruohosaaressa, jonka kenttätykkiasema on harvinaislaatuinen. Lemillä pattereita on Juvolassa ja Kärmeniemessä, pallokorsuja Nuppolan-Iitiän alueella. Taipalsaarella on Jauhialan komentokorsuja ja Ruokolahdella linnoitteita on entistetty Syyspohjan kylässä ja Eräjärvellä.
Etelä-Savossa, jossa Salpalinja tukeutuu vesistöihin, keskeiset Salpalinjan osat sijaitsevat Puumalansalmessa ja Puumalantien varrella. Sulkavalla on Sarsuinmäen tykkiasema. Punkaharjulla linnoitteet sijaitsevat sekä itse harjulla että Venesaaressa. Savonlinnassa Salpalinja kulkee kaupungin itäosien kautta. Kongonsaaren eteläpäähän on louhittu näyttävä majoitus- ja konekivääriluola, Purnuvuorella on kaksi tykkipatteria. Kerimäellä Raikuun kanava on tärkein linnoitettu suunta, Kerimäen linnakkeen linnoitustykistöasemat ovat massiivisuudessaan harvinaisia.
Pohjois-Karjalassa Salpalinjaan kuuluvia rakenteita on mm. Joensuun Marjalassa, jossa niitä on myös kunnostettu. Ilomantsin Sonkajan kiviesteet ovat itäistä Salpalinjaa. Lieksassa on Viisikon, Änäkäisen ja Puuruun kunnostettuja etuasemakohteita.
Kainuussa on kunnostettu Kuhmon Jyrkänkosken sekä Saunajärven kenttälinnoitteita. Niihin liittyy merkittävä talvisodan taistelupaikka. Suomussalmen Purasjokilinjan kunnostetut kenttälinnoitteet sijaitsevat Raatteen tien itäpäässä.
Pohjois-Pohjanmaalla Kuusamossa Lahtelan-Vanttajanpolun varrella on mm. tuhottuja teräsbetonikorsuja, taistelu- ja yhteyshautaa ja panssarikiviesteitä.
Salpalinjan pohjoisosia ovat Lapissa Kemijärven Joutsijärvellä, Sallan Ruuhijärvellä sekä Savukoskella Sarvilammella, jossa on kivistä rakennettu panssarieste ja sen varrelle puusta ja kivistä rakennettuja ampuma-, tähystys- ja konekivääripesäkkeitä.
Historia
Salpalinja rakennettiin pääosin talvi- ja jatkosodan välillä 1940-1941 Suomen itärajan turvaksi. Vaikka Salpalinjalla ei koskaan taisteltu, sillä oli kuitenkin välillinen vaikutus jatkosodan tapahtumiin. Puolustusrintaman virallinen nimi oli vuodesta 1944 Suomen Salpa ja sittemmin Salpa-asema, linnoitusketjusta käytetään myös nimitystä Salpalinja.
Salpalinjan rakentamispäätös tehtiin maaliskuussa 1940, kun Suomi luovutti Moskovan rauhansopimuksen mukaan Neuvostoliitolle Karjalan kannaksen, Laatokan Karjalan, itäisen Suomenlahden ulkosaaret, Petsamon Kalastajasaarennon sekä Sallan ja Kuusamon itäosat.
Salpalinjan rakentamista johti Linnoitustoimisto Myllykoskella. Noin 400 hengen toimistoon koottiin sotilas- ja siviiliasiantuntijoita, kuten insinöörejä, rakennusmestareita, pikakurssitettuja pioneeriupseereita. Salpalinjan rakensivat ns. välirauhan aikaiset armeijakuntien työprikaatit aluksi ilman louhinta- tai betonikoneita. Kantalinnoitustyö käynnistyi kesällä 1940. Jatkosodan aikaisia linnoitusten täydennystöitä johti Linnoitussuunnitteluesikunta. Työt jatkuivat joulukuun 1944 alkuun saakka, loppuvaiheessa rannikkotykistön asemissa. Samaan aikaan Salpalinjan kanssa rakennettiin Hankoniemen poikki Harparskoglinja.
Yksityiset ja yhteisöt ryhtyivät kunnostamaan Salpalinjaa 1980-luvulla. 1990-luvulla ryhdyttiin mm. Suomussalmen Raatteen tien Purasjokilinjan kunnostukseen Museoviraston ja työministeriön yhteistyönä ja suoritettiin ensimmäiset inventoinnit Kainuussa.
Further reading (as the agency lists it)
T.S. Saukkonen, "Linnoitustoiminta". Suomen sota 1941-1945, osa 10. Toim. Sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen sotahistoriallinen toimisto. Helsinki 1961.
T.S. Saukkonen, "Linnoitustyöt ja vakinaiset puolustusasemat." Suomen sota 1941-1945, osa 1. Toim. Sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen sotahistoriallinen toimisto. Helsinki 1965.
Reino Arimo, Suomen linnoittamisen historia 1918 – 1944. Keuruu 1981.
Jatkosodan historia 1: Talvisodasta jatkosotaan, sota alkaa. "Linnoittaminen". Toim. Sotatieteen laitoksen Sotahistorian toimisto. 1988.
Jatkosodan historia 6: Meri- ja ilmapuolustus; Hallinto ja sotatalous; Huolto ja aselajit; Kotijoukot. "Linnoittaminen". Toim. Maanpuolustuskorkeakoulun historian laitos. 1994.
Ilkka Länsivaara, Arvo Tolmunen, Salpa-asema – sodan monumentti. Helsinki PVKK 1994.
Virpi Launonen, Voima joka lapioita heilutti. Salpalinjan rakennustyömaat IV armeijakunnan alueella välirauhan aikana. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Joensuun yliopisto 2002.
Armi Oinonen, Arvo Tolmunen, Matka Salpalinjalle. Opas itsenäisen Suomen tärkeimmälle puolustuslinjalle. Salpalinjan perinneyhdistys ry Miehikkälä. Helsinki 2005.
Eric Björklund, Kohti Salpalinjaa. Schildts 2007.
Heikki Järvinen et al. (toim.), Salpalinja. Itsenäisyyden monumentti. Salpalinjan Perinneyhdistys ry. Lahti 2017.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
The Salpalinja is one of the most significant fortification lines built during the Second World War. It is comparable to the French Maginot Line, the German Atlantic Wall and Westwall, the Greek Metaxas Line, or the Mareth Line in North Africa.
Extending from the Gulf of Finland to Lapland, the Salpalinja is nationally divided into three defensive focus areas: in the south, a continuous defence position from the shore of the Gulf of Finland to Kivijärvi in Luumäki; in the central part, positions resting on waterways between Kivijärvi, Saimaa and Pielinen; and in the north, the most important road-direction fortifications from Pielinen northward as far as Petsamo. On the Karelian Isthmus between the Gulf of Finland and Saimaa, 90% of the reinforced concrete bunkers forming the backbone of the defence position were built. In total, the Salpalinja has 728 reinforced concrete bunkers, over 3000 wooden field fortifications, about 350 km of trench and communication trenches, 225 km of anti-tank stone barriers and 130 km of ditch obstacles.
Nationally significant parts of the Salpalinja are the well-preserved fortification complexes in various provinces, which best illustrate the diverse construction methods of the defence line and its siting along almost the entire eastern border.
The Salpalinja begins in Kymenlaakso at Virolahti. Significant fortification complexes in Kymenlaakso include, among others, the Ylä-Pihlaja bunker museum area in Virolahti, the line of concrete bunkers and anti-tank obstacles extending from the vicinity of the Harju agricultural college to Ravijoki, and the fortifications at Säkäjärvi. From Virolahti the Salpalinja continues in several tiers as a fortified complex towards Miehikkälä. The heavily fortified Salpalinja museum area, located along the Miehikkälä-Taavetti road, lies in the middle of the main position of the Salpa-asema. Representative Salpa sites in Miehikkälä have been preserved as a museum at Myllylampi. In addition, there are fortifications, among others, north of the museum area at Saunamäki, in the municipal centre, in the area between Kylmälä and Säkäjärvi, and at Muurikkala.
Important Salpalinja sites in South Karelia include, among others, the heavily fortified Hostikka museum area in Ylämaa and the route of the road leading north from it to the village of Kirppu. The route of the present main road 6 was also fortified. At Luumäki, in the vicinity of the road, lies the core of the Salpalinja: the Kivijärvi dam structure, and the Askola main position site, where, in addition to bunkers and an armoured cupola nest, there are battle and communication trenches and a network of ditch obstacles. The largest cave of the Salpalinja is located at Suo-Anttila. In Lappeenranta there are bunkers at Rutola, Skinnarila, Voisalmi, Kytösuo and Ruohosaari, where the field gun position is of a rare type. In Lemi there are batteries at Juvola and Kärmeniemi, and spherical bunkers in the Nuppola-Iitiä area. In Taipalsaari there are command bunkers at Jauhiala, and in Ruokolahti fortifications have been restored in the village of Syyspohja and at Eräjärvi.
In South Savo, where the Salpalinja relies on waterways, the key parts of the line are at Puumalansalmi and along the Puumalantie. In Sulkava there is the Sarsuinmäki gun position. In Punkaharju the fortifications are located both on the esker itself and on Venesaari. In Savonlinna the Salpalinja runs through the eastern parts of the town. At the southern tip of Kongonsaari a striking accommodation and machine-gun cave has been blasted out; on Purnuvuori there are two gun batteries. In Kerimäki the Raikuu canal is the most important fortified direction; the fortress artillery positions of the Kerimäki fortress are rare for their massiveness.
In North Karelia, structures belonging to the Salpalinja include, among others, those at Marjala in Joensuu, where they have also been restored. The stone obstacles at Sonkaja in Ilomantsi are part of the eastern Salpalinja. In Lieksa there are restored forward position sites at Viisikko, Änäkäinen and Puuruu.
In Kainuu, the field fortifications at Jyrkänkoski in Kuhmo and at Saunajärvi have been restored. They are associated with a significant Winter War battle site. The restored field fortifications of the Purasjoki Line in Suomussalmi are located at the eastern end of the Raate Road.
In North Ostrobothnia, in Kuusamo, along the Lahtela-Vanttajanpolku trail there are, among others, destroyed reinforced concrete bunkers, battle and communication trenches and anti-tank stone barriers.
The northern parts of the Salpalinja are in Lapland: at Joutsijärvi in Kemijärvi, at Ruuhijärvi in Salla, and at Sarvilampi in Savukoski, where there is an anti-tank obstacle built of stone, and along it firing, observation and machine-gun posts built of wood and stone.
History
The Salpa Line was built mainly between the Winter War and the Continuation War, in 1940-1941, to secure Finland's eastern border. Although the Salpa Line was never fought over, it had an indirect influence on the events of the Continuation War. From 1944 the official name of the defence line was Suomen Salpa, and later Salpa-asema, but the fortification chain is also called the Salpalinja.
The decision to build the Salpa Line was made in March 1940, when, under the Moskova peace treaty, Finland ceded to the Soviet Union the Karelian Isthmus, Ladoga Karelia, the outer islands of the eastern Suomenlahti, Petsamo Kalastajasaarento, and the eastern parts of Salla and Kuusamo.
The construction of the Salpa Line was directed by the Linnoitustoimisto at Myllykoski. The office of around 400 people brought together military and civilian experts, such as engineers, master builders and pioneer officers trained on fast-track courses. The Salpa Line was initially built by the so-called work brigades of the army corps from the interim peace period, without rock-blasting or concrete machinery. Work on the core fortifications began in the summer of 1940. Supplementary fortification work during the Continuation War was directed by the Linnoitussuunnitteluesikunta. Work continued until the beginning of December 1944, and in its final stages it was carried out at coastal artillery positions. At the same time as the Salpa Line, the Harparskoglinja was built across Hankoniemi.
Private individuals and organisations began restoring the Salpa Line in the 1980s. In the 1990s, among other things, the restoration of the Purasjokilinja of the Raatteen tie in Suomussalmi was started in cooperation between the Museovirasto and the työministeriö, and the first surveys were carried out in Kainuu.