RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Haverin kaivosyhdyskunta
Ylöjärvi, Pirkanmaa, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- kaivos, työväen asuintalo
- Character (as the agency lists it)
- metsämaisema
- Municipality
- Ylöjärvi
- Region
- Pirkanmaa
- Country
- Finland
- Coordinates
- 61.71079, 23.24494
- Pin
- Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
- RKY number
- 1457
Slide toward Today to fade the historical sheet and see the modern map underneath.
Bibliothèque nationale de France (Gallica)
The 1666 map covering this location: "Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus" (Bibliothèque nationale de France (Gallica)).
Historical maps covering this location
- 1666 · Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus (Bibliothèque nationale de France (Gallica))
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Haverin kaivos on varhaisen suomalaisen kaivostoiminan edustaja, jolla on ollut merkitystä Tampereen teollistumisessa. Pitkään käytössä olleen avolouhoksen lisäksi alueella on säilynyt pienimuotoisen kaivosyhdyskunnan rakennuskantaa.
Haverin kaivos on 1700-luvun lopulta 1860-luvulle ja vuosiin 1942-1960 ulottuvina toimintakausinaan tuottanut merkittävän osan ensin Tampereen masuunin tarvitsemasta rautamalmista ja sittemmin Outokummun Harjavallan tehtailla rikastetusta kupariraaka-aineesta.
Nykyinen Haverin kaivosmiljöö muodostuu käytöstä pois jääneistä, veden osittain täyttämistä avolouhoksista, joissa on ollut louhintaa 1700-luvun lopulta 1860-luvulle ja 1940- ja 1950-luvuilla sekä pääosin 1940-luvulla rakennetusta kaivosyhdyskunnasta.
Kaivoksen kallioreunainen avokuilu on 85 metriä syvä ja 125 metriä leveä. Osa Kaivosmäellä sijainneista kaikkiaan noin 15:sta tuotantorakennuksesta on purettu tai tuhoutunut jo kaivoksen toiminnan aikana. Hirsirakenteinen, 1941 rakennettu kaivostorni on kunnostettu 2001, rikastamon siilot, verstasrakennus, syanidointilaitos ja kaivostupa 2004. Muita tuotantorakennuksia ovat mm. kultaharkkopaja ja muuntajarakennus.
Kaivosyhdyskuntaan on kuulunut työväen asuntoja eli Piippulanrivi lähimpänä kaivoskuiluja ja johtajien asuinrakennukset Kyrösjärven rannalla sekä toimihenkilöiden asunnot niiden välimaastossa, lisäksi työväentalo. Kaivoskylässä on jäljellä 24 työväenasuntoa. Johtajien asuinrakennusten ulkoasu ja ympäristö on voimakkaasti muuttunut. Haverin kaivosalueelle on perustettu lomakylä ja kaivostoiminnasta yli jääneiden maamassojen päälle on rakennettu autourheilurata.
Historia
Ensimmäinen asiakirjamerkintä Viljakkalan rautamalmiesiintymistä tehtiin 1726. Turun Akatemian omistuksessa olleen Haverin tilan Ansomäestä löydettiin 1762 lupaava rautamalmiesiintymä ja avolouhinta alkoi vaatimattomassa mitassa 1773. Laajamittainen avolouhinta käynnistyi 1840-luvulla ja sulatus tapahtui Tampereen masuunissa. Haverissa oli useita kaivantoja ja siellä työskenteli lähes kaksikymmentä miestä 1850-luvulla. Tampereen masuuni myytiin Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Osakeyhtiölle 1861, jonka jälkeen toiminta väheni ja louhinta lopetettiin 1865.
Merkittävin vaihe Haverin kaivoshistoriassa alkoi 1935, kun Oy Vuoksenniska Ab aloitti kuparimalmin louhinnan Haverin kaivoksesta. 120 metriä syvä tuotantokuilu valmistui 1942, lisäksi käytössä oli avolouhos. Kaikenkaikkiaan kaivoskäytävää avattiin voin 2,5 kilometriä. Haverista saatiin mm. kultaa n. 300 kiloa vuodessa, mikä tyydytti kaivoksen 20 toimintavuoden aikana maan koko kultatarpeen. Tuotantolaitos oli pääosin suomalaisten ilman ulkomaista apua tai esikuvia suunnittelema ja rakentama. Kaivosinsinööri Herman E. Stigzelius piirsi kaivoksen kokonaishahmon. Asemakaavassa toteutettiin väljän kaupunkirakentamisen periaatteita ja sosiaalinen hierarkia ilmeni rakentamisessa. Tuotantorakennusten lisäksi henkilökunnalle rakennettiin yli 30 perheasuntoa ja poikamiesasuntola. Aluetta muokattiin puistomaiseksi ja sinne tehtiin tiestö ja vesi- ja viemäriverkosto. Asukkailla oli käytössään puutarhapalsta ja uimaranta.
Kaivoksen toiminta lopetettiin kannattamattomana 1960. Tämän jälkeen alue siirtyi kunnan omistukseen. Tuotantorakennukset jäivät pääosin vaille käyttöä, kaivoksen johtajan asunto kunnostettiin ravintolaksi. Osa asuinrakennuksista jäi asuinkäyttöön ja osa vuokrattiin vapaa-ajanasunnoiksi. Kaivoksen jätemaa-alue toimi jonkin aikaa pienlentokoneiden kenttänä ja myöhemmin moottoriurheiluratana. Kaivoskylän elvyttämiseksi perustettiin kehittämisprojekti 1999.
Further reading (as the agency lists it)
Jussi Kaskimies & Hannu Sinisalo, Viljakkala, pitäjä Pirkanmaalta. Viljakkalan kunta 1973.
Pekka Lassila, Haverin kaivosmiljöö ja Viljakkala, inventointi. Viljakkalan kunta 2000.
Viljakkalan Haveri ry:n ja Tampereen museot/ Vapriikin www-sivut: http://inter2.tampere.fi/tehdas/akseli/haveri/rauta/terve.htm (15.2.2006).
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
Haveri mine represents early Finnish mining activity and has been significant for the industrialisation of Tampere. In addition to the long-used open pit, the area has retained the building stock of a small mining community.
Haveri mine operated in two periods, from the end of the 18th century to the 1860s and again from 1942 to 1960. It first produced a substantial share of the iron ore needed by the Tampere blast furnace and later copper raw material, concentrated at the Outokumpu Harjavalta factories.
The present Haveri mining landscape consists of disused open pits, partly filled with water, where mining took place from the end of the 18th century to the 1860s and in the 1940s and 1950s, along with a mining community built mainly in the 1940s.
The mine's open shaft, with rocky edges, is 85 metres deep and 125 metres wide. Some of the roughly 15 production buildings that once stood on Kaivosmäki in total were demolished or destroyed already during the mine's operation. The log-built mine tower, built in 1941, was restored in 2001, and the concentrator silos, workshop building, cyanidation plant and kaivostupa were restored in 2004. Other production buildings include the gold ingot workshop and the transformer building.
The mining community included workers' dwellings, namely the Piippulanrivi row nearest the mine shafts, and the managers' residences on the shore of Kyrösjärvi, as well as staff housing between them, and a workers' hall. Twenty-four workers' dwellings remain in the mine village. The exterior and surroundings of the managers' residences have changed considerably. A holiday village has been established on the Haveri mine site, and a motor sports track has been built on earth masses left over from mining activity.
History
The first documentary record of the Viljakkala iron ore deposits dates from 1726. In 1762, a promising iron ore deposit was discovered at Ansomäki, on the Haveri farm, which belonged to the Turku Akatemia (Academy of Turku). Open-pit mining began on a modest scale in 1773. Large-scale open-pit mining started in the 1840s, and the ore was smelted at the Tampere blast furnace. Haveri had several pits, and nearly twenty men worked there in the 1850s. The Tampere blast furnace was sold to Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Osakeyhtiö in 1861, after which activity declined and mining was stopped in 1865.
The most significant phase in the history of the Haveri mine began in 1935, when Oy Vuoksenniska Ab started mining copper ore from the Haveri mine. A production shaft 120 metres deep was completed in 1942, and an open pit was also in use. In total, approximately 2.5 kilometres of mine drifts were opened up. Haveri yielded, among other things, around 300 kilograms of gold per year, which over the mine's 20 years of operation met the country's entire gold requirement. The production plant was designed and built mainly by Finns, without foreign assistance or models. Mining engineer Herman E. Stigzelius drew the overall layout of the mine. The town plan applied the principles of open urban development, and social hierarchy was reflected in the construction. In addition to the production buildings, more than 30 family dwellings and a poikamiesasuntola (bachelor quarters) were built for the staff. The area was landscaped into a park-like setting, and roads and a water and sewerage network were constructed there. Residents had at their disposal an allotment garden and a beach.
The mine's operations were terminated in 1960 as unprofitable. After this, the area passed into municipal ownership. The production buildings were mostly left unused, and the mine director's residence was renovated into a restaurant. Some of the residential buildings remained in residential use, and others were rented out as holiday homes. The waste rock area of the mine served for some time as an airfield for light aircraft and later as a motor sport track. A development project was set up in 1999 to revitalise Kaivoskylä.