RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Ojamon rautakaivos ja kartano (Ojamo järngruva och herrgård)
Lohja (Lojo), Uusimaa, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- kaivos, kartano, muinaisjäännös, pihapiiri
- Character (as the agency lists it)
- taajama
- Municipality
- Lohja (Lojo)
- Region
- Uusimaa
- Country
- Finland
- Coordinates
- 60.23524, 24.02225
- Pin
- Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
- RKY number
- 1350
Slide toward Today to fade the historical sheet and see the modern map underneath.
Bibliothèque nationale de France (Gallica)
The 1666 map covering this location: "Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus" (Bibliothèque nationale de France (Gallica)).
Historical maps covering this location
- 1666 · Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus (Bibliothèque nationale de France (Gallica))
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Ojamo on Suomen vanhin rautamalmikaivos ja sillä on ollut merkitystä Länsi-Uudenmaan teollisuushistoriallisesti merkittävän ruukkiteollisuuden synnyssä.
Ojamon rautamalmikaivos sijaitsee Lohjanjärven rannalla kaupungin koillispuolella. Malmikaivannot ovat Ojamon kartanon puistossa ja kaivosaukoista syvin ulottuu kertoman mukaan 43 metriä vedenpinnan alapuolelle. Nykyään hylätty kaivos on veden täyttämä. Ympäristössä on kaivostoiminnasta syntyneitä maa- ja kivikasoja.
Kaivosaukoista muutamien kymmenien metrien päässä on Ojamon kartanon puuleikkausten koristama päärakennus 1850-luvulta. Porttirakennus sekä kaivoksen jätekivistä rakennettu navetta sekä puutarha ja puisto ovat samoilta ajoilta. Pihapiiristä johtaa lehmuskuja kartanon 1800-luvun puolimaissa omistaneen eversti Swertschkoffin haudalle.
Historia
Ojamon ratsutila mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran 1384. Tilan mailta tehtiin malmilöytöjä 1528-1540. Kaivostyö sai alkunsa, kun Kustaa Vaasa antoi laamanni Eerik Flemingille 1542 luvan rautamalmin louhintaan Lohjan Ojamolla. Kaivoksen malmia käsiteltiin Siuntiossa ja myöhemmin mm. Mustion ruukissa. Malmi ei ollut laadultaan ensiluokkaista ja malmivarat vähenivät nopeasti. Louhinta lopetettiin Ojamossa 1670- ja 1690-luvulla. Osa kaivoksen katosta romahti ja kaivos hylättiin. Malmia yritettiin etsiä vielä 1800-luvun alkupuolella, mutta lopullisesti louhinnasta luovuttiin 1862.
Beskrivning (på svenska)
The agency's own Swedish text. The English below is made from the Finnish.
Ojamo är Finlands äldsta järnmalmsgruva och den har varit av betydelse för uppkomsten av den industrihistoriskt viktiga bruksindustrin i västra Nyland.
Ojamo järnmalmsgruva finns vid stranden av Lojo sjö nordost om staden. Malmtäkterna finns i Ojamo gårds park och det djupaste av gruvschakten sträcker sig enligt utsago 43 meter under vattenytan. Numera är den övergivna gruvan vattenfylld. I omgivningen finns jord- och stenhögar som har uppkommit av gruvverksamheten.
Några tiotal meter från gruvschakten finns Ojamo gårds med träsniderier prydda karaktärsbyggnad från 1859-talet. Portbyggnaden samt den av spillsten från gruvan byggda ladugården samt trädgården är från samma tid. Från gårdsplanen leder en lindallé till den grav där herrgårdens ägare i mitten av 1800-talet, överste Swertschkoff, ligger begraven.
Historia (på svenska)
Ojamo rusthåll nämns i skriftliga källor första gången 1384. På gårdens marker påträffades malm 1528-1540. Gruvverksamheten tog sin början när Gustav Vasa 1542 gav lagman Erik Fleming rätt att bryta järnmalm i Ojamo i Lojo. Malm från gruvan behandlades i Sjundeå och senare bl.a. vid Svartå bruk. Malmen var inte av bästa kvalitet och malmtillgångarna sinade snart. Brytningen upphörde i Ojamo på 1670- och 1690-talen. En del av gruvans tak rasade in och gruvan övergavs. Man försökte leta efter malm ännu under 1800-talets förra hälft, men avstod slutgiltigt från brytningen 1862.
Further reading (as the agency lists it)
Adolf Neovius, Historiallinen esitys Ojamon ratsutilasta Lohjan pitäjässä. Lohjan pitäjänkertomus. Helsinki 1911.
Eino Jutikkala ja Gabriel Nikander, Suomen kartanot ja suurtilat I. 1939.
Eevert Laine, Suomen vuoritoimi 1809-1884 III. Suomen historiallinen seura. 1952.
Lohjan kunnan rakennetun ympäristön inventointiluettelo. Lohjan museo. Lohja 1992.
GTK Tietoaineistot/ Suomen kaivosteollisuus/ Rautakaivokset. http://weppi.gtk.fi/aineistot/kaivosteollisuus/Rautakaivokset.htm (haettu 10.1.2019).
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
Ojamo is the oldest iron ore mine in Finland and played a role in the emergence of the ironworks industry of Länsi-Uusimaa, which is significant in the industrial history of the region.
The Ojamo iron ore mine is located on the shore of Lohjanjärvi, north-east of the town. The mine workings are in the park of Ojamo manor, and according to tradition the deepest of the mine openings extends 43 metres below the water level. The abandoned mine is now filled with water. Heaps of earth and rock from the mining activity can be found in the surroundings.
A few tens of metres from the mine openings stands the main building of Ojamo manor, dating from the 1850s and decorated with wood carvings. The gatehouse, the cowshed built from the mine's waste rock, and the garden and park are from the same period. From the courtyard a lime avenue leads to the grave of Colonel Swertschkoff, who owned the manor around the middle of the 19th century.
History
The Ojamo ratsutila is first mentioned in written sources in 1384. Ore finds were made on the farm's land in 1528-1540. Mining began when Kustaa Vaasa granted lawman Eerik Fleming permission in 1542 to quarry iron ore at Ojamo in Lohja. The ore from the mine was processed at Siuntio and later, among others, at the Mustio ironworks. The ore was not of first-class quality and reserves diminished quickly. Quarrying was stopped at Ojamo in the 1670s and 1690s. Part of the mine's roof collapsed and the mine was abandoned. Attempts to find ore were still made in the early 19th century, but quarrying was finally abandoned in 1862.