RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Painuan uittokanava
Vaala, Pohjois-Pohjanmaa, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- kanava, muu tuotantorakennus
- Character (as the agency lists it)
- metsämaisema
- Municipality
- Vaala
- Region
- Pohjois-Pohjanmaa
- Country
- Finland
- Coordinates
- 64.43562, 26.61837
- Pin
- Placed by TreeAlive at the middle of the longest line the agency maps
- RKY number
- 1308
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Siikajoen eli Neittävän uittokanava tai Painuan kanava on uittotoimintaan liittyvä mittava erikoisrakennelma 1900-luvun alusta.
Siikajoen uittokanava yhdistää Oulujärven länsirannalla olevan Painuanlahden ja Pohjanlahteen laskevan Siikajoen sivujoen, Neittävänjoen. Pituutta avoimella maakanavalla on lähes 13 km. Se kulkee pääosin multa-, turve- ja suoalueella. Sen takia kanavan luiskat on tuettu puurakenteilla ja kanavan reunaluiskiin on tasoitettu vonkapaikat. Painuanlahden päässä kanava kulkee 3,5 km kuivemman maan halki. Ns. Maaselän poikki on tehty noin 200 metrin pituinen kallioleikkaus. Pudotuskorkeuden (21,4 m) takia kanavaan on rakennettu yhdeksän 17-120 metrin pituista puuseinäistä uittoränniä. Puitten nostamista varten Neittävänjoessa on ollut kolme höyryvoimalla toimivaa, proomujen päällä olevaa ja siirrettävää nostolaitetta, kiramoa.
Soidinkankaalla on ollut uittotöistä ja kanavan kunnossapidosta huolehtineen kanavankaitsijan vahtitupa ulkorakennuksineen. Vahtitupa on siirretty Säräisniemelle ja sittemmin palanut. Kanavavahdin mansardikattoinen talo piharakennuksineen on kanavan varressa Talassaaren kohdalla.
Historia
Oulujärveltä kuljetettiin vuosisatoja puuta maitse Siikajoelle Veneheiton kautta. Oulujärven yhdistämistä Pohjanlahteen esitti jo Pietari Brahe 1656. Sahateollisuuden kasvun myötä puutavaran kysyntä lisääntyi 1800-luvun lopulla, ja rannikon sahat kiinnostuivat Kainuun metsävaroista.
Esitys Siikajoen uittokanavan rakentamisesta tehtiin Raahen Puutavaraosakeyhtiön ja Ruukin sahan omistajan A. Lagerlöfin aloitteesta 1898. Kanavan rakentaminen aloitettiin 1902 ja se oli valmiina 1908. Kanavan pohjaan tehtiin kalliokohtia lukuunottamatta puulava. Kanavan yli rakennettiin 10 palkkisiltaa. Kanava aidattiin osittain. Kanava rakennettiin valtion hätäaputöinä halla- ja katovuosien takia, töissä oli noin 200 miestä.
Siikajoki ei kuitenkaan täyttänyt toiveita edullisena uittoväylänä, vaan kanavan käyttö loppui kannattamattomana 1926. Kanava julistettiin luonnonkanavaksi 1935.
Further reading (as the agency lists it)
Senja Säkkinen, Siikajoen uittokanava. Katsaus historiasta ja nykytilasta. Kainuun museo 1997.
Jouni Puhakka, Neittävä - Neittävän maisemanhoitosuunnitelma. 1998.
Simo Mäkelä (toim.), Vaala, Oulujärven pitäjä. Vaalan kunta 2000.
Pirjo Siipola, Vaalan kulttuuriympäristöohjelma. Alueelliset ympäristöjulkaisut 205. Kainuun ympäristökeskus 2002.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
The Siikajoki or Neittävä floating canal, also known as the Painua canal, is a substantial special structure related to log floating, dating from the beginning of the 20th century.
The Siikajoki floating canal connects Painualahti bay, on the western shore of Oulujärvi, with Neittävänjoki, a tributary of the Siikajoki that flows into the Gulf of Bothnia. The open land canal is almost 13 km long. It runs mainly through areas of mould, peat and bog. For this reason the canal slopes are supported with timber structures, and vonkapaikat have been levelled into the canal's bank slopes. At the Painualahti end, the canal runs 3.5 km through drier ground. Across the so-called Maaselkä, a rock cutting approximately 200 metres long has been made. Because of the drop height (21.4 m), nine timber-walled floating flumes of 17-120 metres in length have been built into the canal. For lifting the timber, there were three steam-powered, mobile lifting devices, kiramo, mounted on barges in the Neittävänjoki.
At Soidinkangas there was a guard house with outbuildings for the canal keeper, who looked after the floating work and the maintenance of the canal. The guard house was moved to Säräisniemi and later burned down. The canal warden's mansard-roofed house with its yard buildings stands alongside the canal at Talassaari.
History
For centuries, timber was transported overland from Oulujärvi to Siikajoki via Veneheitto. Pietari Brahe proposed connecting Oulujärvi with the Gulf of Bothnia as early as 1656. With the growth of the sawmill industry, demand for timber increased at the end of the 19th century, and coastal sawmills became interested in the forest resources of Kainuu.
The proposal to build the Siikajoki floating canal was made in 1898 on the initiative of A. Lagerlöf, owner of Raahen Puutavaraosakeyhtiö and Ruukin saha. Construction of the canal began in 1902 and it was completed by 1908. Except at rocky sections, the canal bed was lined with puulava. Ten beam bridges were built across the canal. The canal was partly fenced. The canal was built as state emergency relief work because of frost and crop-failure years, and about 200 men worked on it.
However, the Siikajoki did not fulfil hopes as a cheap floating route, and use of the canal ended as unprofitable in 1926. The canal was declared a natural canal in 1935.