RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Latokartanon historiallinen ympäristö
Salo, Varsinais-Suomi, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- kartano, muinaisjäännös, mylly, talousrakennus
- Character (as the agency lists it)
- agraarimaisema
- Municipality
- Salo
- Region
- Varsinais-Suomi
- Country
- Finland
- Coordinates
- 60.14433, 23.14790
- Pin
- Placed by TreeAlive at the centre of the largest area the agency maps
- RKY number
- 123
Slide toward Today to fade the historical sheet and see the modern map underneath.
Bibliothèque nationale de France (Gallica)
The 1666 map covering this location: "Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus" (Bibliothèque nationale de France (Gallica)).
Historical maps covering this location
- 1666 · Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavasthus (Bibliothèque nationale de France (Gallica))
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Latokartanon kulttuuriympäristön perusrakenne juontuu keskiajalta ja sen muodostavat nykyinen Näsen kartano tilakeskuksineen sekä sitä ympäröivät keskiaikaista ruotsalaisperäistä uudisasutusta olevat kylät. Perniönjoen ja Kiskonjoen välisessä viljavassa laaksossa sijaitsevan Latokartanon historiallinen ympäristö muodostaa monipuolisen kohteen, jonka ajallinen syvyys on suuri ja jonka kerrostuneisuus on poikkeuksellisen rikas.
Perniönjoen pohjoispuolen asutuksella on rautakautiset juuret ja se edustaa Periniönjokilaakson suomenkielistä kanta-asutusta. Näsen kartanokeskus rakennuksineen on ollut asuttu 1690-luvulta lähtien, mutta kartanon kahden edeltävän vaiheen - 1500-1600-lukujen Näsen kuninkaankartanon sekä keskiaikaisen Helgån - Pyhäjoen - sijaintipaikat ovat säilyneet Muntolannokalla ja nykyisen Vanhakartanon tilan alueella. Keskiaikaista kehitystä ilmentävät myöskin Kalkkipuodinmäellä olevan, oletettavasti 1500-luvulla autioituneen kylän jäänteet. Alueen uudempia kerrostumia edustavat sen eteläosassa myllynraunio ja vuonna 1830 perustetun ruukin jäänteet Latokartanonkoskella sekä näistä länteen sijaitsevat Kuuston ruukin jäännökset. 1800-luvun teollista kehitystä edustavat myös Vanhakartanon lähellä sijainneen viinanpolttimon jäänteet. Latokartanon alueen poikki kulkee oletettavasti Suuren rantatien keskiaikainen, uuden ajan alun linjaus. Lisäksi alueella on kahden markkinapaikan jäänteet Vanhakartanolla ja Muntolannokalla.
Nykyisen Näsen kartanon mansardikattoinen päärakennus on peräisin kustavilaiselta kaudelta, todennäköisesti 1790-luvulta. Sen nykyinen ulkoasu on vuodelta 1925. Arkkitehtien Alex. Nyströmin ja K.G. Björkenheimin laatimien ennallistamissuunnitelmien mukaan tehdyssä korjauksessa kustavilaiseen perusvolyymiin liitettiin klassillisia aiheita, kuten päätykolmiollinen poikkipääty ja pilareiden kannattelema avokuisti yläpuolisine parvekkeineen. Symmetriset siipirakennukset ja lukuisat talousrakennukset muodostavat peltomaisemasta nousevan tiheän rakennuskokonaisuuden.
Historia
Latokartanon historia ulottuu keskiajan alkuun, 1200-1300-lukujen taitteeseen. Alueella oli myös vanhempaa, lähinnä pronssikautista asutusta Kestriikin ja Preitin kylien alueilla. Keskiajan alussa Periniönjoen eteläpuolinen alue lienee kuitenkin ollut asumaton ja nykyasutuksen juuret voidaan juontaa alueelle siirtyneeseen ruotsalaisasutukseen. Perniönjoen eteläpuoliset alueet kuuluivat 1400-luvun alussa Helgån (Pyhäjoen) kuninkaankartanonlääniin. Itse kartano lienee yhtä vanha kuin asutus alueella ja ajoittunee 1200-1300-lukujen taitteeseen.
Pyhäjoen kuninkaankartano säilyi kruunun hallussa 1400-luvun alkuun, jolloin se lahjoitettiin kirkolle ja birgittalaisluostarin perustamispaikaksi. Paikan epäsopivuudesta johtuen luostari kuitenkin perustettiin nykyiseen Naantaliin ja Pyhäjoki siirtyi takaisin kruunulle. Kustaa Vaasan toimesta kartano siirrettiin vanhalta paikaltaan Perniön- ja Kiskonjokien yhtymäkohtaan Muntolannokalle ja liitettiin osaksi kuninkaan talouskartanoiden verkostoa. Kartanon nimi muuttui Näseksi ja noin sadan vuoden ajan kartano muodosti merkittävän alueellisen talous- ja teollisuuskeskuksen, joka toimi laajahkon alueen hallinnollisena ja veronkantokeskuksena ja jossa kasvatettiin sekä hevosia että viljaa.
Muntolannokalla, jonne muodostui varhain 1600-luvulla markkinapaikka, toimi jonkin aikaa kivenhakkaaja Antonius Timmermanin veistämö, salpietarinkeittämö sekä laivatelakka. Myös nykyisen Vanhakartanon mailla toimi 1700-luvun puolivälissä markkinapaikka.
Kartanon asuinkeskus siirrettiin nykyiselle paikalleen vuoden 1690 tienoilla. Tässä vaiheessa kartano oli jo läänityksenä siirtynyt Magnus De La Gardien laajan maaomaisuuden osaksi ja pudonnut merkitykseltään sivukartanoksi.
Vanhimman kartanotontin läheisyyteen, Kiskojoen putouksen varrelle rakennettiin 1700-luvun alussa kankirautavasara Teijon ruukista tulevan takkiraudan takomista varten. Teollisuuslaitokset siirrettiin 1834 muutamia kilometrejä länteen Kuustoon paikkaan, jossa vanhastaan oli sijainnut kartanon mylly. Teollinen toiminta lakkasi 1895. Latokartanon laajalla alueella toimi jonkin aikaa myös viinanpolttimo.
Further reading (as the agency lists it)
Carl Gustaf Björkenheim, Näse-gård. Herrgårdar i Finland II. Helsingfors 1928.
Perniön historia I-II, Salo 1980, 1982.
Marianna Niukkanen (toim.), Perniö. Kuninkaan ja kartanoiden pitäjä. Sukka - Suomen keskiaikainen kartanolaitos. Helsingin yliopisto 1997.
Perniön kulttuuriympäristö ja arvot. Salon seudun rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema. SARAKUM 2000-2004 projektiraportti. Salon seudun kunnat, Turun maakuntamuseo, Varsinais-Suomen liitto, Lounais-Suomen ympäristökeskus. 2005.
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
The basic structure of the cultural environment of Latokartano dates back to the Middle Ages and consists of the present Näsen manor with its farm centre, together with the surrounding villages, which are medieval new settlements of Swedish origin. Located in the fertile valley between Perniönjoki and Kiskonjoki, the historical environment of Latokartano forms a diverse site of great temporal depth and exceptionally rich stratification.
The settlement on the north side of Perniönjoki has Iron Age roots and represents the original Finnish-speaking settlement of the Periniönjokilaakso valley. The Näsen manor centre with its buildings has been inhabited since the 1690s, but the sites of the manor's two earlier phases, the 1500-1600s Näsen royal manor and the medieval Helgån - Pyhäjoki, have survived at Muntolanno and within the area of the present Vanhakartano farm. Remains of a village on Kalkkipuodinmäki, probably deserted in the 16th century, also reflect medieval development. In the southern part of the area are a mill ruin and the remains of an ironworks founded in 1830 at Latokartanonkoski, and west of these are the remains of the Kuusto ironworks. Remains of a distillery from the 19th century near Vanhakartano also represent the area's industrial development. The medieval, early modern alignment of the Suuri Rantatie presumably runs across the Latokartano area. In addition, the area contains the remains of two market places at Vanhakartano and Muntolanno.
The mansard-roofed main building of the present Näsen manor dates from the Gustavian period, probably from the 1790s. Its present exterior dates from 1925. In the repair carried out according to restoration plans prepared by architects Alex. Nyström and K.G. Björkenheim, classical motifs were added to the Gustavian basic volume, such as a transverse gable with a triangular end and an open veranda supported by columns, with balconies above. Symmetrical wing buildings and numerous outbuildings form a dense complex of buildings rising out of the field landscape.
History
The history of Latokartano reaches back to the early Middle Ages, to the turn of the 1200s and 1300s. The area also had older settlement, mainly from the Bronze Age, in the areas of the villages of Kestriikki and Preitti. In the early Middle Ages, however, the area south of Perniönjoki was probably uninhabited, and the roots of the present settlement can be traced to Swedish settlement that moved into the area. The areas south of Perniönjoki belonged to the Helgån (Pyhäjoki) royal manor district in the early 15th century. The manor itself is probably as old as the settlement in the area and probably dates to the turn of the 1200s and 1300s.
The Pyhäjoki royal manor remained in the possession of the crown until the early 15th century, when it was donated to the church as the site for a Bridgettine monastery. Because of the site's unsuitability, however, the monastery was founded at what is now Naantali instead, and Pyhäjoki reverted to the crown. Under Kustaa Vaasa, the manor was moved from its old site to Muntolanno, at the confluence of Perniönjoki and Kiskonjoki, and was incorporated into the network of the king's estate manors. The manor's name changed to Näsen, and for about a hundred years the manor formed a significant regional economic and industrial centre, serving as an administrative and tax-collection centre for a fairly large area, where both horses and grain were raised.
At Muntolanno, where a market place formed early in the 17th century, a stonemason Antonius Timmerman's workshop, a saltpetre works and a shipyard operated for a time. A market place also operated on the lands of the present Vanhakartano in the mid-18th century.
The manor's residential centre was moved to its present site around 1690. By this time the manor had already passed as a fief into the extensive landholdings of Magnus De La Gardie and had declined in importance to a subsidiary manor.
Near the oldest manor site, along the Kiskojoki rapids, a kankirauta hammer mill was built at the beginning of the 18th century for hammering pig iron from the Teijo ironworks. In 1834 the industrial plants were moved a few kilometres west to Kuusto, where a manor mill had long stood. Industrial activity ceased in 1895. A distillery also operated for a time in the extensive Latokartano area.