RKY: nationally significant built cultural environments · Finland
Saimaan kanava
Lappeenranta, Etelä-Karjala, Finland
The record
- Type
- Nationally significant built cultural environment (RKY)
- Elements (as the agency lists them)
- kanava, kartano, luotsiasema, matkailurakennus, puisto
- Character (as the agency lists it)
- kulttuurimaisema
- Municipality
- Lappeenranta
- Region
- Etelä-Karjala
- Country
- Finland
- Coordinates
- 61.03458, 28.40876
- Pin
- Placed by TreeAlive on the edge of the largest area the agency maps, nearest its centre
- RKY number
- 1173
The Finnish Heritage Agency's description
Kuvaus
Saimaan kanava, joka johtaa Saimaan järvialueelta Viipurin kautta Suomenlahdelle on maamme merkittävin historiallinen kanava. Saimaan kanavan avaamisella 1856 on ollut suuri merkitys koko Itä-Suomen teollistumiselle. Kanavan vaikutuspiiriin ja etenkin Lauritsalaan on keskittynyt teollisuuslaitoksia asuinalueineen. Kanavalla on myös pitkä historia merkittävänä matkailu- ja nähtävyyskohteena.
Nykyisen 1960-luvulla rakennetun kanavan Suomen puoleisen osan pituus on 23,3 kilometriä. Kanavan kaikkiaan kahdeksasta sulusta Suomen puolella on kolme; Saimaan suunnasta ensimmäisenä ja putouskorkeudeltaan suurimpana (12,5 metriä) Mälkiän sulku, seuraavana Mustolan sulku (7,2 metriä) ja lähinnä nykyistä valtakunnanrajaa Soskuan sulku (8,3 metriä). Kansolassa on läppäsilta.
Vanhasta Saimaan kanavasta, joka on rakennettu 1845-1856, on säilynyt vanhaa kivettyä uomaa mm. Mälkiän sulun kohdalla sekä Nuijamaan kirkonkylässä, Kähärilässä, Kansolassa ja Räihässä. Mälkiän sulun itäpuolella on myös vanha Mälkiän sulkuryhmä vuodelta 1856. Kanavan ensimmäisestä vaiheesta on jäljellä lisäksi kaksi sulkuvartijan taloa ja Mälkiän kasöörintalo eli kanavan yläpiirin piiripäällikön virkatalo. Mälkiän kasöörintalon 1845-1846 rakennettu päärakennus on vanhin säilynyt kanavien virkatalo Suomessa. Virkatalo toimii nykyisin Saimaan kanavaa ja sen historiaa esittelevänä museona ja sen piha-alue kukkaistutuksineen ja puistokäytävineen on kunnostettu.
Kanavan länsirannalla on arkkitehti Thure Hellströmin suunnittelema Mälkiän luotsiasema vuodelta 1929. Rapatun klassistisen luotsiaseman ja siihen liittyvän puisen asuinrakennuksen lisäksi Hellström on suunnitellut tie- ja vesirakennushallituksen tilauksesta myös muita kanavan rakennuksia, mm. asuinkasarmeja Mustolaan.
Kansolassa vanhan kanavan ylittää kanavan ainoa säilynyt rullasilta, joka on voitu siirtää syrjään kanavaliikenteen tieltä. Sen vieressä vanhan kanavan alittaa Kansolan kulvertti: holvirumpu, jota pitkin Soskuanjoki virtaa osittain sen uomaa seurailevan kanavan alitse.
Nykyisen kanavan itäpuolella oleva ns. Pontuksen kaivanto on muisto Kaarle IX:n käskystä tehdystä kanavoimisyrityksestä 1607-1608. Kaivanto on noin 500 metriä pitkä uoma. Kaivannon muistomerkki on vuodelta 1957.
Saimaan kanavan maisemakokonaisuuteen kuuluu Saimaaseen laskeutuvan suuren puiston ympäröimä Lauritsalan kartano, jonka aumakattoinen päärakennus on 1800-luvun alkupuolelta. Kartanon puistossa on alueen historian kannalta merkittävä 12-kulmainen jyväaitta ja kivinen olutpanimo vuodelta 1857 sekä entinen Saimaan hotelli, joka on rakennettu 1847 palvelemaan Saimaan kanavalla liikkuvia.
Historia
Vesitietä Saimaan järvialueen ja Suomenlahden välille yritettiin rakentaa 1500-luvulta alkaen. Kaarle IX määräsi 1607 amiraali Juustenin rakentamaan kanavaa. Tästä yrityksestä muistuttaa ns. Pontuksen, oikeammin Juustenin kaivanto. Lopulta 1845-1856 toteutettu Saimaan kanava avasi tien Suomenlahdelle.
Kanavan merkityksestä kertoo se, että Aleksanteri II vieraili kanavatyömaalla kesällä 1856 ja kanavan vihkiäisjuhlapäiväksi valittiin hänen kruunajaispäivänsä 7.9.1856. Keisarien Nikolai I:n ja Aleksanteri II:n nimet hakattiin kallioon Tuohimäelle sekä Lauritsalan rullasillalle. Lopullisesti kanava valmistui 1858.
Säännöllinen reittiliikenne kanavaa pitkin alkoi heti avaamisen jälkeen ja alukset kulkivat Viipurin ja Pietarin lisäksi muihin Itämeren kaupunkeihin. Kanavan ympäristöä kehitettiin matkailijoita silmällä pitäen: sulkujen ympäristöön tehtiin nurmikenttiä, istutuksia ja katoksia. Kanavan varrelle sijoitettiin muistomerkkejä ja sen reunaa kulkevien maanteiden varsille istutettiin koivurivejä.
Valmistuessaan kanavassa oli 28 graniittista sulkua, joiden portit olivat puusta. Liikenteen sekä laivojen koon kasvun vuoksi kanavan rakenteita jouduttiin laajentamaan 1893-1903. Liian pieneksi osoittautunut kanava rakennettiin uudelleen betonirakenteiseksi 1920-luvulla. Kanavan leventäminen ja sulkujen uudelleenrakentaminen alkoi 1926 Mälkiän sulusta. Tästä ns. kanavan toisesta rakentamisesta oli valmiina noin 40% ennen toista maailmansotaa.
Sodan jälkeen kanavasta noin puolet jäi Neuvostoliiton alueelle ja vesitieyhteys Saimaalta merelle katkesi yli 20 vuodeksi. Nykyisen kanavan rakentaminen alkoi 1963. Neuvostoliitto vuokrasi Suomelle Saimaan kanavan Neuvostoliiton puoleisen osan 50 vuodeksi. Uusi 43 kilometriä pitkä kanava, jossa on kahdeksan sulkua, valmistui 1968.
Further reading (as the agency lists it)
Zachris Topelius, Finland framstäldt i teckningar 1845.
Pertti Koistinen, Vanha ja uusi Saimaan kanava. Helsinki 1968.
Lappeenrannan merkittävät rakennukset. Lappeenrannan kaupunki. Julkaisu C4/1984.
Saimaan kanavan museo. Yleissuunnitelma. TVH, vesitieosasto 1988.
Turkka Myllykylä, Suomen kanavien historia. Keuruu 1991.
Timo Suominen, Vanha Saimaan kanava. Hortus fennicus. Puutarhataide Suomessa. Viherympäristöliitto, Puutarhataiteen seura 2001.
Jyrki Paaskoski, Viipuriin ja maailmalle. Saimaan kanavan historia. Otava 2002.
Anu Talka, Pia Puntanen, Linnoitus ja kaupunki: Lappeenrannan historia 1812-1917. Lappeenrannan kaupunki 2005.
Kaija Kiiveri-Hakkarainen, Rakennettu Lappeenranta. Etelä-Karjalan museon julkaisusarja nro 28. Lappeenranta 2006.
Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuuriselvitys. Etelä-Karjalan liitto 2006.
Päivi Vattulainen, Kanavat sisävesimatkojen kohokohtina. Lähdön ja saapumisen paikat. Suomen kotiseutuliiton julkaisuja A:12. 2006.
Paavo Sarkkinen - Timo Rekonen - Seppo Koivupuro, Suomen sisävesiväylät. Rakentaminen ja kehitys. Jyväskylä 2007.
Hanna Mäki, Matka Saimaan kanavalla. Etelä-Karjalan museon verkkonäyttely. http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/Matka_Saimaan_kanavalla/index.htm (10.6.2009).
English translation (from the Finnish)
The text above is the record as published by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto), in Finnish. The English below is a machine translation made by TreeAlive, not by the Finnish Heritage Agency (Museovirasto); it has not been checked by a person. Where the two differ, the original is the record. Report a translation error: privacy@treealive.com
Description
The Saimaa Canal, which runs from the Saimaa lake district via Viipuri to the Gulf of Finland, is the most significant historical canal in our country. The opening of the Saimaa Canal in 1856 was of great importance for the industrialisation of the whole of Eastern Finland. Industrial plants together with residential areas have concentrated within the canal's sphere of influence, especially in Lauritsala. The canal also has a long history as a significant tourist and sightseeing destination.
Of the present canal, built in the 1960s, the Finnish section is 23.3 kilometres long. Of the canal's eight locks in total, three are on the Finnish side. Counting from the Saimaa direction, the first and highest drop (12.5 metres) is the Mälkiä lock, followed by the Mustola lock (7.2 metres) and, nearest the present national border, the Soskua lock (8.3 metres). At Kansola there is a bascule bridge.
From the old Saimaa Canal, built in 1845-1856, remnants of the old stone-lined channel survive, e.g. at the Mälkiä lock and in the church village of Nuijamaa, at Kähärilä, Kansola and Räihä. East of the Mälkiä lock there is also the old Mälkiä lock group from 1856. Two lock keepers' houses also survive from the canal's first phase, as does the Mälkiä kasöörintalo, that is, the official residence of the district chief of the upper canal district. The main building of the Mälkiä kasöörintalo, built in 1845-1846, is the oldest surviving canal official residence in Finland. The official residence now serves as a museum presenting the Saimaa Canal and its history, and its courtyard, with its flower plantings and park paths, has been restored.
On the western bank of the canal stands the Mälkiä pilot station designed by the architect Thure Hellström, dating from 1929. In addition to the rendered classicist pilot station and the wooden residential building connected to it, Hellström also designed other canal buildings on commission from the tie- ja vesirakennushallitus, e.g. residential barracks at Mustola.
At Kansola, the old canal is crossed by the canal's only surviving rolling bridge, which can be moved aside out of the way of canal traffic. Beside it, the old canal is passed under by the Kansola culvert: a vaulted culvert through which the Soskuanjoki flows, partly passing under the canal that follows its channel.
The so-called Pontus's cut, east of the present canal, is a memorial to the canalling attempt of 1607-1608 made on the order of Kaarle IX. The cut is a channel about 500 metres long. The memorial at the cut dates from 1957.
The landscape ensemble of the Saimaa Canal includes the Lauritsala manor, surrounded by a large park sloping down to Saimaa. Its mansard-roofed main building dates from the first half of the 19th century. In the manor park are the 12-sided grain granary, significant to the history of the area, and a stone brewery from 1857, as well as the former Saimaa Hotel, built in 1847 to serve travellers on the Saimaa Canal.
History
Attempts to build a waterway between the Saimaa lake district and the Gulf of Finland began in the 16th century. In 1607 Kaarle IX ordered admiral Juusten to build a canal. The so-called Pontus's, or more correctly Juusten's, ditch is a reminder of this attempt. Finally, the Saimaa Canal, built in 1845-1856, opened the route to the Gulf of Finland.
The importance of the canal is shown by the fact that Aleksanteri II visited the canal construction site in the summer of 1856, and his coronation day, 7.9.1856, was chosen as the canal's inauguration day. The names of the emperors Nikolai I and Aleksanteri II were carved into the rock at Tuohimäki and onto the Lauritsala rolling bridge. The canal was finally completed in 1858.
Scheduled passenger and cargo services along the canal began immediately after its opening, and ships sailed to Viipuri and Pietari as well as to other Baltic towns. The canal's surroundings were developed with tourists in mind: grass lawns, plantings and shelters were built around the locks. Memorials were placed along the canal, and birch rows were planted along the roads running beside it.
When completed, the canal had 28 granite locks, whose gates were made of wood. Because of increasing traffic and the growing size of ships, the canal's structures had to be expanded in 1893-1903. The canal, which had proved too small, was rebuilt with concrete structures in the 1920s. The widening of the canal and the rebuilding of the locks began in 1926 at the Mälkiä lock. About 40% of this so-called second construction of the canal was ready before the Second World War.
After the war, about half of the canal remained in Soviet territory, and the waterway connection from Saimaa to the sea was cut for more than 20 years. Construction of the present canal began in 1963. The Soviet Union leased the Soviet-side section of the Saimaa Canal to Finland for 50 years. The new canal, 43 kilometres long with eight locks, was completed in 1968.